oppisopimukset

11 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–11.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Uranvaihtoa harkitsevana haluaisin tietää millaiset mahdollisuudet on saada ammattitutkintoa varten (Keuda) vaadittava työpaikka kirjastoista. 347 15.11.2021 Hieman heikolta vaikuttaa... Espoossa oli auki syksyllä kolme paikkaa ja niihin oli 400 hakijan ryntäys.  Oppisopimuspaikat ovat haussa Kunta rekryssä samoin kuin muutkin kuntaalan työpaikat. Kunta rekry Kannattaa kuitenkin olla sinnikäs ja hakea kesätyöpaikkoja kirjastoissa. Niitä kannattaa kysellä heti tammi-helmikuussa. Samoin voi kysellä kesätöitä yliopistojen, korkeakoulujen ja yritysten kirjastoista. Heilläkin saatta olla avoimia oppisopimuspaikkoja. Jotkut kirjastot ottavat myös palkattomia oppisopimusopiskelijoita, mutta pääkaupunkiseudulla sitä ei suosita.
Haluaisin opiskella oppisopimustyyppisessä täydennyskoulutuksessa kirjastonhoitajaksi. Olen suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon, ja opiskellut muun muassa… 1439 30.12.2013 Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet työskentelevät kirjastossa tavallisesti kirjastonhoitajan tms. nimekkeellä. Kunnan kirjasto- ja tietopalveluista vastaavalta henkilöltä vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu vähintään 35 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja informaatioalan aine- tai ammatilliset opinnot. Asetuksella nro 513/13.6.2001 säädettiin, että kirjastolaitoksesta vastaavalla voi ylemmän korkeakoulututkinnon lisäksi olla myös ammattikorkeakoulussa suoritetut ammatilliset vähintään 35 opintoviikon mukaiset opinnot: http://www.minedu.fi/OPM/Kirj...?lang=fi Hyvä kooste korkeakoulutason koulutuksesta löytyy: http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/...
Kyselisin semmoista asiaa kuin miten kirjastot ottavat oppisopimuksella? vaativatko jotain lukioo sun muuta? eli minkä laisia ihmisiä ottavat? Onko missään… 1142 28.11.2011 Ikävä kyllä ei ole olemassa mitään sivustoa josta näkisi avoimet oppisopimuspaikat. Parhaiten asia selviää käymällä kirjastoissa asiasta juttelemassa. Samasta aiheesta kyseltiin elokuussa, tässä vastaus: Oppisopimusta varten kirjastolla on oltava varattuna opiskelijan palkkarahat koulutuksen ajaksi eli n. 2,5 vuodeksi. Tämä tietenkin rajoittaa paikkojen määrää. Espoossa on yleensä 1-3 opiskelijaa yhtäaikaisesti oppisopimuksella töissä. Oppisopimukseen on useimmiten otettu henkilö jolla on ollut kokemusta kirjastotyöstä esim. siviilipalveluksen kautta. Työharjoittelun kautta on siis hyvä aloittaa. Harjoittelujaksolla saa tuntumaa kirjastotyöhön; onko se oikeasti sellaista mihin haluaa kouluttautua. Harjoittelu- ja oppisopimuspaikkoja...
Kuinka paljon kirjastot ottavat ihmisiä Oppisopimuksella? ja mitä vaativat kyseiseltä henkilöltä? onko parempi mennä eka vain työharjotteluu ja sen jälkeen… 2023 16.8.2011 Oppisopimusta varten kirjastolla on oltava varattuna opiskelijan palkkarahat koulutuksen ajaksi eli n. 2,5 vuodeksi. Tämä tietenkin rajoittaa paikkojen määrää. Espoossa on yleensä 1-3 opiskelijaa yhtäaikaisesti oppisopimuksella töissä. Oppisopimukseen on useimmiten otettu henkilö jolla on ollut kokemusta kirjastotyöstä esim. siviilipalveluksen kautta. Työharjoittelun kautta on siis hyvä aloittaa. Harjoittelujaksolla saa tuntumaa kirjastotyöhön; onko se oikeasti sellaista mihin haluaa kouluttautua. Harjoittelu- ja oppisopimuspaikkoja kannattaa kysellä isommista kirjastoista.
Haluaisin työskennellä kirjastossa. Minulla on merkonomitutkinto ja olen kuullut, että siihen voisi nykyään opiskella myös informaatio- ja kirjastopalvelujen… 2555 1.6.2011 Opiskellaksesi kirjastoalaa oppisopimuksella, ole yhteydessä haluamaasi kirjastoon ja työvoimatoimistoon. Esimerkiksi Jyväskylän kaupunginkirjastossa kirjasto valitsee työllistettävät työntekijät yhteistyössä työvoimatoimiston kanssa. Työvoimatoimisto etsii kirjaston tarpeisiin sopivat työnhakijat. Työnhakijan on täytettävä tietyt työvoimahallinnon asettamat kriteerit. Työllistetyksi päästäkseen on siis ensin oltava yhteydessä työvoimatoimistoon. Oppisopimusopiskelijoiden ottamiseen ei Jyväskylän kaupunginkirjastolla ole tällä hetkellä mahdollisuuksia. Kirjasto- ja tietopalvelualan koulutuksesta ja opiskelusta löytyy tietoa kirjastot.fi -sivustolta http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/opiskelu/. Oppisopimusopiskelusta lisätietoa...
Miten pääsen kirjastoonne työllistetyksi tai oppisopimukseen? 972 17.2.2011 Kirjasto valitsee työllistettävät työntekijät yhteistyössä työvoimatoimiston kanssa. Työvoimatoimisto etsii kirjaston tarpeisiin sopivat työnhakijat. Työnhakijan on täytettävä tietyt työvoimahallinnon asettamat kriteerit. Työllistetyksi päästäksesi sinun on siis ensin oltava yhteydessä työvoimatoimistoon. Oppisopimusopiskelijoiden ottamiseen ei kirjastolla ole tällä hetkellä mahdollisuuksia. Internetistä löydät aiheesta lisätietoa sivuilta http://www.mol.fi ja http://www.oppisopimus.net.
Työllistetyksi? Oppisopimukseen? 644 16.2.2011 Viestintäalalla kilpailu työtilaisuuksista on kovaa, koska eri viestinnän oppilaitoksissa koulutetaan viestinnän osaajia liikaa suhteessa avoimiin työpaikkoihin. Tällä hetkellä (2011) työllistetynä paikan saaminen lienee ainoa vaihtoehto päästä työmarkkinoille, oppisopimuspaikkoja ei alalla ole. Ota yhteyttä oman kotipaikkakuntasi työvoimaviranomaisiin. Googlettamalla "akateemiset rekrytointipalvelut" löydät palveluita, joissa on viestinnän alan työpaikkoja. Freelancerinä työskenty on toinen hakeutumisvaihtoehto toimittajan töihin. Hyviä tiedonlähteitä aloittelevalle toimittajalle: Lintula, Anni & Valkama, Meri: Nuoren toimittajan eloonjäämisopas (Ajatus-kirjat 2009), jonka löydät Frank-monihaun tai Linda-tietokannan kautta...
Työllistetyksi? Oppisopimukseen? 725 15.2.2011 Aluksi voisit kysyä esimerkiksi työvoimatoimistosta koulutusväyliä tai tutustua internetissä erilaisiin koulutussivustoihin kuten opetus-ja kulttuuriministeriön sivut http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/?lang=fi. Onnea hakuun!
Miten pääsen kirjastoonne työllistetyksi tai oppisopimukseen? 913 15.2.2011 Hei, tällä hetkellä meillä ei ole suunnitelmissa ottaa oppisopimusopiskelijaa tai työllistettyä kirjastoomme. Kannattaa ehkä kääntyä asuinpaikkaasi lähempänä olevien kirjastojen puoleen. Internetistä saat lisätietoa osoitteista www.oppisopimus.net ja www.mol.fi.
Miten pääsen kirjastoonne työllistetyksi tai oppisopimukseen? 2708 15.2.2011 Kirjasto valitsee palkkatuella työllistettävät työntekijät yhteistyössä kaupungin henkilöstöyksikön työvoimasuunnittelijan kanssa. Työvoimasuunnittelija etsii yhdessä työvoimahallinnon edustajan kanssa kirjaston tarpeisiin sopivat työnhakijat. Palkkatuen piiriin päästäkseen työnhakijan on täytettävä tietyt työvoimahallinnon asettamat kriteerit. Työllistetyksi päästäksesi sinun on siis ensin oltava yhteydessä työvoimatoimistoon, jossa arvioidaan täyttyvätkö palkkatuen saamisen kriteerit. Oppisopimusopiskelijoiden ottamista harkitaan kirjastossa tapauskohtaisesti. Oppisopimusopiskelijalle tulisi mahdollisuuksien mukaan järjestää valmistumisen jälkeen töitä kirjastossa. Koska avautuvien työpaikkojen määrä on rajallinen, ei...
Kirjastovirkailijan oppisopimus kiinnostaa minua, ja haluaisinkin tietää mitä kirjoja opiskelussa käytetään. Haluaisin mielelläni tutustua aineistoon jo… 1790 17.6.2010 Toimin kaksi vuotta oppisopimuskoulutuksessa (Suomen Liikemiesten Kauppaopisto) olleen työkaverini ohjaajana, hän valmistui tänä keväänä. He eivät käyttäneet mitään oppikirjoja kirjastoalan opiskelussa. Joitain kielten tehtäviä tms. oli monistettu oppikirjoista, mutta en muista mitään nimiä. SLK:n koulutus on kaksivuotinen, ensimmäisenä vuotena suoritettiin merkonomitutkintoon kuuluvat yleisopinnot (kirjanpitoa, markkinointia jne.) ja toisena vuonna kirjastoalan aineopinnot. Oppisopimuskoulutuksessa opiskelu tapahtuu nimenomaan työssä oppien, ei kirjoista lukien. Siksi oppisopimuskoulutuksessa on eduksi työkokemus alalta. Osaaminen todistetaan kirjoittamalla omista työtehtävistä raportteja näyttökansioon, joka käydään läpi oppilaitoksen...