nimet

1145 osumaa haulle. Näytetään tulokset 341–360.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mistä sukunimi Korhonen, Korhoin, Corhoin tulee? 2144 Korhonen kuuluu Suomen yleisimpiin sukunimiin. Se on lähtöisin Itä-Suomesta: Savossa Korhosia esiintyi paljon jo 1500-luvun puolivälissä. Muuttoliikkeen myötä nimi levisi, ja Korhosia tavataan 1500-luvun jälkipuoliskolla Rautalammilta, Ruovedeltä ja Pohjois-Pohjanmaalta ja 1600-luvun alusta alkaen Peräpohjolasta ja Kainuustakin. Toisaalta nimellä on sekä etelä- että pohjoiskarjalaisia juuria. Korho tai Korhoin(nen) esiintyy esim. Viipurissa jo 1550-luvulla. Periytyvät sukunimet vakiintuivat Suomessa käyttöön pikkuhiljaa, Itä-Suomessa aiemmin ja Länsi-Suomessa myöhemmin. Niitä ennen käytössä oli usein etunimeen liitettäviä lisänimiä, jotka saattoivat viitata esimerkiksi ihmisen koti- tai asuinpaikkaan (Hämäläinen, Ahokas) tai ominaisuuksiin...
Jaakko nimi kiinnostaa. Jaakon päivähän ei annetusta tiedosta huolimatta ole aina ollut heinäkuussa - kansanperinne väittää sen siirretyn elokuulta heinäkuulle… 2174 Jaakon nimipäivä on ollut Suomen almanakassa 25.7. vuodesta 1890. Aikaisemmin meillä on ollut kaksi nimipäivää Jaakobille, josta Jaakon nimi on peräisin. Vuosina 1708-1908 Jaakobin nimipäivää vietettiin 20.12. patriarkka Jaakobin muistoksi. Keskiajalta vuoteen 1773 Jaakobilla oli nimipäivä 1.5. (Lähde: Kustaa Vilkuna, Etunimet, 2005) Ortodoksisen kalenterin mukaan Jaakon muistopäivä 0n 21.3.: http://www.ortodoksi.net/tietopankki/nimet/miehet/I_J_nimet.htm Kansanperinteessä Jaakko on paitsi heittänyt kylmän kiven veteen, myös mm. naulannut tuohen kiinni, houkutellut lapset papumaahan ja alkanut kasvattaa kauraa. Jaakko on myös määrännyt elonkorjuun sään. Sanonta "Mitä Jaakkona, sitä Lauriin" kertoo ajasta 25.7.-10.8. Nämä ja monet muut...
Olen suorittamassa Kirjan vuoden 2015 lukuhaastetta. Minun pitäisi löytää kirjailija, jolla on samat nimikirjaimet kuin itselläni (I.T.) - osaisitteko… 899 Nimikirjaimet I. T. on esimerkiksi venäläisellä Ivan Turgenevilla (1818 - 1883). Myös runoilija ja näytelmäkirjailija Ilpo Tiihosen (s. 1950) nimikirjaimet ovat I. T., samoin näytelmäkirjailija Ilpo Tuomarilan (s. 1948). Toimittaja Ilmari Turja (1901 - 1988) kirjoitti näytelmiä, murrejuttuja ja pakinoita. Japanilaiselta runoilijalta Ishikawa Takubokulta (1886 - 1912) on suomennettu yksi runokokoelma (Syötäviä runoja, 2002). Voitte lukea lisää kirjailijoista ja heidän tuotannostaan esimerkiksi Kirjasammosta, johon on linkki alla. http://www.kirjasampo.fi/
Nykyään Hakaniemen torikatu, Helsingin Hakaniemessä. Minkä niminen se oli 1950-luvulla? 1253 Hakaniemen torikatu oli 1950-luvun puhelinluetteloiden mukaan alkuosaltaan nykyisen niminen, mutta Hakaniemenrannan puoleisen osan kohdalla tiet kulkivat silloin niin, että loppupätkä oli nimeltään Viherniemenkatu. Helsingin vanhoja puhelinluetteloita on Helmet-kirjastojen kirjavarastossa, Pasilan kirjastossa. Niitä voi tutkiskella Pasilan kirjastossa: http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Juttu…
Mikä on Karvinen sukunimen alkuperä ja etymologia? Kiitos! 2815 Nimet Karvanen, Karvinen ja Karvonen liittyvät kiinteästi toisiinsa. Karva, Karvala ja Karvanen esiintyvät useammin Karjalan kannaksella ja Kaakkois-Hämeessä kuin muualla. Karvonen on kulkeutunut myös Peräpohjolaan. Karvinen on ollut Savossa "suursuku". Oletaan, että nimi on vierasta alkuperää, germaaninen laina nimikannasta Garva-, joka esiintyy mm. nimissä Garuward ja Garufrid. Lisätietoa sukunimistä on teoksessa Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala: Suomalaiset sukunimet. Nimeä on kysytty aikaisemminkin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa. Aikaisemmat vastaukset ovat palvelun arkistossa http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=88a4327e-5097-4cc… ja http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=fa42bc89-1f0e-46a… ....
Mistä tulee termi laamapaita ja onko sillä mitään yhteyttä laaman tai laamanvillan kanssa? 2619 Laamapaidan nimellä ei ole yhteyttä laamaan tai laaman villaan, vaan laamapaidaksi kutsutun puuvillaisen aluspaidan nimi johtuu tohtori Lahmannista, joka suositteli pehmeää ja joustavaa puuvillaista aluspaitaa terveellisenä alusvaatteena. Lähde: Vuokko Lindfors, À la mode : muodin ja pukeutumisen sanakirja. Otava, 2004
Onko miehen nimi Jan ihan virallisesti naisten käytössä Yhdysvalloissa vai onko se vain lyhenne/lempinimi joillekkin tietyille naisten nimille? 1051 Jan-nimi on monissa maissa ja eri kielialueilla käytössä niin miehen kuin naisenkin nimenä. Eleanor Turnerin kirjassa Baby names 2010 kerrotaan Jan-nimen miehen nimenä olevan slaavilaistaustainen ja naisen nimenä juutalainen. Babynameguide.com-sivusto listaa amerikkalaisia etunimiä ja kertoo Jan-nimen miehen nimenä olevan pohjoismainen ja naisen nimenä englantilaistaustainen: http://www.babynameguide.com/categoryamerican.asp?strGender=&strAlpha=J… http://www.americannamedaycalendar.com/-sivusto kertoo miespuolisen Janin viettävän nimipäiväänsä 24.6. Naisen nimelle Jan ei löydy nimipäivää.
Mikä on Kimmo-etunimen alkuperä? 4656 Pentti Lempiäisen Suuressa etunimikirjassa kerrotaan, että Kimmo on kansanrunoissa esiintyvä nimi, joka tuli laajemmin tunnetuksi Eino Leinon runosta Kimmon kosto (kokoelmassa Kangastuksia, 1902). Nimeä esitettiin etunimeksi jo vuonna 1865. Almanakassa se on ollut 2.8. vuodesta 1929. Alkuosan perusteella Suomen ortodoksinen kalenteri yhdistää Kimmon Kimin tavoin Eudokimokseen.
Mitä tarkoittaa nimi Maire Anneli 2701 Anneli on hyväily tai kutsumamuoto Annasta ja Annesta. Anna on kreikkalainen muoto heprean nimestä Hannah (armo). Anne on Annan rinnakkaismuoto. Maire tulee Kalevalassa esiintyvästä sanasta mairea, joka tarkoittaa ihanaa ja suloista. Joissakin murteissa myös armasta. Lähteet: Vilkuna, Kustaa: Etunimet. Otava; Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja. WSOY.
Mistä nimi jori 1267 "Jori" on nimestä Georg tehty "suomennos" lähinnä siltä pohjalta, miten ruotsinkieliset tuon kansainvälisestikin yleisen nimen ääntävät. Esimerkiksi suositun suomalaisen laulajan ja säveltäjän Georg Malmsténin nimestä käytetään puhekielessä usein muotoa "Jori Malmsten" tai "Molli-Jori". Jori on suhteellisen nuori nimi, vuoden 2012 loppuun mennessä sen nimisiä oli ehtinyt olla 1740. Aikaisemmin Georgin vastine on meillä ollut tavallisimmin Yrjö, hiukan harvemmin Yrjänä, Jyrki ja Jyri. Js. http://fi.wikipedia.org/wiki/Jori Heikki Poroila HelMet-kirjasto
Kuinka monta on kastettu Axel-nimiseksi? 788 Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan vuosina 2000-09 Axel-nimi on annettu 1192 lapselle. Vuosina 2010-15 tämän nimen on saanut 531 poikalasta. Väestörekisterin nimipalvelussa olevalla haulla (ks. linkki alla)löytyvät tiedot aina 1800-luvun lopulta saakka kahden vuosikymmenen jaksoilta. http://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/nimipalvelu_etunimihaku.asp?L=1
Miten lausutaan/äännetään sukunimi Arnkil? Rolf Arnkilista on siis kysymys. 1910 Yksiselitteisiä sääntöjä ei-suomenkielisten nimien ääntämiseen ei ole. Nimenhaltijan oma ääntämys lienee hyvä peruste valita jokin ääntämistapa. Jukka K. Korpelan Vierasnimikirjan (2012) mukaan vieraat nimet kirjoitetaan ja äännetään lähtökielen mukaan, varsinkin jos on kyse tutusta kielestä. Monesti nimet kuitenkin mukautuvat suomen kieleen. Mahdollinen ääntämistapa voisi olla ainakin tämä: [Aarntsil].
Suvun sukunimi muuttuu äkkiä Rutista Vuorelaksi, mistä se johtuu? 1863 syntyneellä August Heikinpoika Rutilla on 1889 syntynyt poika Väinö Aleksander… 1800 Suomalaisten sukunimet eivät ole olleet viime vuosisatojen aikana välttämättä pysyviä, vaan vaihtuneet monista syistä. Suomen sukututkimusseuran sivuilta löytyy Kotimaisten kielten keskuksen nimistöntutkijan Sirkka Paikkalan artikkeleita aiheesta: http://www.genealogia.fi/nimet/nimi17s.htm http://www.genealogia.fi/nimet/nimi36js.htm Rajakarjalaisten sukunimien muuttumisesta on Outi Patronen tehnyt lisensiaatintyön (Rajakarjalainen sukunimistö ja sen muuttuminen, Helsingin yliopiston ja suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos, 2009). Työ on luettavissa myös verkossa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/39960/rajakarj.pdf?seq…
Minua kiinnostaisi tietää lisää Aleksi-nimen historiasta. 2474 Aleksi-nimi oli meillä kalenterissa keskiajalta Suomen itsenäistyiseen asti. Itsenäistymisestä vuoteen 1929 nimi puuttui almanakasta, mutta on siitä alkaen ollut almanakassa ja Aleksit ovat viettäneet nimipäiväänsä Aleksis Kiven päivänä 10.10. Nimen kreikkalainen vastine tarkoittaa auttajaa ja puolustajaa. Nimi on varsin suosittu. Suomen Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun mukaan Aleksi on tai on ollut nimenä 42 907 pojalla ja muutamalla tytölläkin: http://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/
Mitä tarkoittaa ja mikä alkuperä on nimellä Liinu? 3934 Anne Saarikallen kirjasta Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön (Gummerus 2007) löytyy selitystä Liinu-nimeen. Sitä voidaan pitää sekä Elinan ja että Liinan pohjalta syntyneenä nimenä, sillä sitä on käytetty molempien lempinimenä. Nimeä on tavatuu jo 1800-luvulla. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta voi tutkailla Liinu-nimisten lukumääriä: http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1
Lauri Kuoppamäen ja Emil Pohjolan teoksessa "Suomen suksi" (Otava 1934) kerrotaan sivuilla 31-32 suksisepistä. Listassa mainitaan Albin Ahonen… 621 Olisikohan kirjassa kuitenkin painovirhe ja kyseinen paikkakunta (kylä) on Rantasalmella sijaitseva "Kolkontaipale"? Kolkontaipaleella on ollut rautatieasemakin, joka lakkautettiin liikennepaikkana vasta 2007. Itse en löytänyt nimeä "Kollontaipale" mistään, joten pidän yhden kirjaimen virhettä todennäköisimpänä selityksenä. Heikki Poroila Tikkurilan kirjasto
Kysymykseni koskee Anita Diamantin kirjoittamaa romaania Punainen teltta. Onko kirjan suomennoksessa "suomennettu" seuraavia henkilöhahmojen nimiä: Bar-Shalem … 1018 Kysymäsi nimet Anita Diamantin romaanissa Punainen teltta (The red tent) ovat suomennoksessa muodoissa Bar-Salem ja Ra-mose. Lähde: Diamant, Anita: Punainen teltta (Tammi, 1999) https://finna.fi
Minkä maalainen Angelica nimi on? 2392 Hei! Angelica-nimen lähtökohtana on kreikan kielen sana angelos, joka tarkoittaa sanansaattajaa, viestintuojaa ja enkeliä. Nimen muita muotoja ovat mm. Angela, Angelika, Angelique ja Angelina, jotka ovat tavallisia nimiä eri kielissä. Lähde: Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja(WSOY, 1999).
Mitkä ovat Vilijonkan lasten nimet? Sarjassa ei nimistä ole mainintaa mutta onko mahdollisesti kirjoissa? 10246 Vilijonkan kolme kloonatun näköistä lasta esiintyvät vain sarjakuvissa ja televisiosarjassa. Muumiopas ei kerro Vilijonkan lasten nimiä vaan he esiintyvät sarjakuvissa anonyymeinä. (Happonen, s.228-234, 2012) Sen sijaan japanilaisten piirtämässä televisiosarjassa lapsilla on nimet ja ne ovat: Vilijankka, Vilijenkka ja Vilijinkka.
Tiedän, että langaton tiedonsiirtotekniikka Bluetooth on nimetty aikanaan Tanskan ja Norjan kuninkaana toimineen Harald Sinihampaan mukaan. Mutta siitä en ole… 2169 Osoitteesta http://www.bluetooth.com/Pages/Fast-Facts.aspx löytyvässä vastauksessa kerrotaan, että kuningas Harald Sinihammas yhdisti aikanaan sotivat osapuolet yhteiseksi valtakunnaksi. Vastaavasti Bluetooth-teknologian ajatus oli luoda avoin standardi, jonka avulla erilaiset tuotteet voisivat toimia yhdessä.