musiikkioppilaitokset

9 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–9.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mistä saan tietoa lisää onko edes ukissa äänitysstudio ja laulunopetusta samassa esim. Ja mihin ottaa siis yhteyttä,tai missä lähimmät paikat näille… 88 13.10.2022 Saman katon alta ei taida löytyä sekä lauluopetusta että äänityspalvelua. Uudessakaupungissa toimii äänitysstudio ja musiikkitarvikeliike Backsound. Lauluopetusta järjestää esimerkiksi Vakka-Suomen Musiikkiopisto. Myös Vakka-Suomen Kansalaisopistolla on laulukursseja tarjolla, mutta niihin on hakuaika aina lukukauden alussa. Musiikkialan osaajia tai yhteyksiä saattaisi löytyä myös Luovien ihmisten vertaistukiryhmästä kulttuurikeskus Crusellista. Julkisista hakemistoista ei valitettavasti Uudestakaupungista tai ihan lähialueelta löydy kysymääsi yhdistelmää.
Onko Riihimäen musiikkiopistosta historiikkia? 73 16.9.2022 Kiitos kysymyksestä. Riihimäen musiikkiopistosta on julkaistu 25-vuotis historiikki vuonna 1986. Teoksen nimi on  Alkusoitto : Riihimäen musiikkiopisto 25 vuotta / koonnut Urpu Yli-Laurila  ISBN 951-99728-4-6 Teos on saatavilla Riihimäen kaupunginkirjastosta, Lopen kunnankirjastosta tai Varastokirjastosta. Riihimäen kaupunginkirjastossa on myös kerättynä lehtiartikkeleita musiikkiopistosta, mutta tämä aineisto on Kotiseutukokoelmassa ja luettavissa vain Riihimäen kaupunginkirjaston tiloissa.
Onko kirjastosta saatavana Länsi-Helsingin musiikkiopistosta kirjoitettuja historiikkeja? 95 19.1.2022 Antti Häyrysen toimittama Länsi-Helsingin musiikkiopisto 50 vuotta (Munkkiniemen musiikkiyhdistys, 1995) on ainoa kyseisestä musiikkioppilaitoksesta julkaistu historiikki. Historiikkia on vain muutamassa Suomen kirjastossa ja joissakin teoksen saa vain lukusalilainaan. Voit tehdä teoksesta kaukopalvelypyynnön oman lähikirjastosi kautta. Löydät Finna.fi-hakupalvelulla helposti kirjastot, joiden kokoelmiin Länsi-Helsingin musiikkiopisto historiikki kuuluu. https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.3687628 https://finna.fi/Search/Results?lookfor=%22L%C3%A4nsi-Helsingin+musiikkiopisto+50+vuotta%22&type=AllFields#helmet.1283603 https://haku.helmet.fi/iii/encore/?lang=fin
Milloin Suomeen on perustettu ensimmäinen musiikkiopisto tai muu vastaava paikka, jossa instrumentteja (piano, viulu ym.) on voinut opiskella ihan vain… 430 20.4.2020 Musiikin opetusta aloiteltiin Suomessa 1790-luvulla mm. erilaisiin kirkollisiin tarpeisiin, mutta se vakiintui vasta 1800-luvulla. Ensimmäinen varsinainen musiikkipisto oli Helsingin musiikkiopisto, joka perustettiin vuonna 1882 (lähde: Oulun kaupunki), ja joka sekin oppilaitostui varsin pian. Nykyisin Helsingin musiikkiopisto tunnetaan nimellä Sibelius-akatemia.  Suomalaisten ja eurooppalaisten musiikkioppilaitosten historiaa on tutkinut laajasti Jukka Kuha (2017): https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/185259/suomenmu.pdf?sequence=1&isAllowed=y     
Opetetaanko musiikkiopistossa harmonikansoittoa ? 521 29.8.2016 Harmonikansoittoa voi opiskella musiikkiopistoissa. Suomen Harmonikkaliitto ry:n sivulta löytyy lista musiikkiopistoista, joissa annetaan harmonikansoiton opetusta. Alla on linkki sivustolle. http://www.harmonikkaliitto.fi/koulutus/musiikkiopistot
Onko mahdollista saada tietää Viipurin Musiikkiopiston opiskelijoiden nimiä? Isäni oli Viipurin Tienhaarasta ja oli nuorena miehenä soittanut viulua, eikä se… 1524 6.6.2016 Viipurin musiikkiopiston opiskelijoiden nimiä etsiessäni löytyi seuraavaa tietoa. Viipurin musiikkiopisto on perustettu vuonna 1918 Viipurissa ja se on siirtynyt välirauhan aikana 1940 Lahteen, missä se toimii nykyään nimellä Lahden konservatorio. Jyväskylän kirjastosta löytyy kaksi teosta, joista löytyy tietoa Viipurin musiikkiopistosta: Toivo Rasilaisen sekä Erkki Pullisen teoksessa: Viipurin musiikkiopisto - Lahden musiikkiopisto (1968)löytyvät vuoden 1918 oppilaat sekä vuosikurssin 1967-1968 oppilaat. Teoksesta Taidetta tulosvastuulla - Lahden konservatorio 90 vuotta - Lahden konservatorion tie Viipurista Lahteen (2008) löytyvät ainoastaan opettajien luettelot. Halutessanne nämä molemmat teokset ovat lainattavissa/seutuvarattavissa...
Onnistuisikohan teidän löytää Hämeenlinnasta musiikkikoulua tai yksityistä soitonopettajaa, joka opettaisi aikuisille aloittelijoille sellon soittoa. 798 21.2.2011 Tässä asiassa kannattaa kääntyä Hämeenlinnan Sibelius-opiston puoleen: http://www.sibeliusopisto.fi/yhteystiedot.
Montako prosenttia Suomen musiikkiopistojen opetuksesta on klassista musiikkia? Pop/jazz-musiikkia? Kansanmusiikkia? Kysymys koskee valtion avun piirissä… 642 20.10.2009 Vuosina 2007-2008 vietettiin rytmimusiikin teemavuotta. Teemavuoden aikana laadittiin selvitys rytmimusiikin asemasta musiikkioppilaitoksissa. Kysely rytmimusiikista lähetettiin Suomen musiikkioppilaitosten liiton ja Suomen konservatorioliiton taiteen perusopetusta antaviin jäsenoppilaitoksiin. Rytmimusiikilla selvityksessä on tarkoitettu kaikkia jazz-, rock-, pop-, iskelmä-, tanssi- ja kansanmusiikeiksi miellettyjä musiikin tyylilajeja. Selvityksen mukaan pop/jazzmusiikin opetuksen määrä ja prosentuaalinen osuus kokonaisviikkotuntimäärästä oli 7,6 % ja kansanmusiikin osuus 1,0 %. Jäljelle jäävä "muu" 91,4 % on käytännössä klassista musiikkia. Koko selvitys löytyy täältä: http://www.musicedu.fi/easydata/customers/sml/files/Teemavuosi/...
Missä aikuinen Helsingissä (pääkaupunkiseudulla) voisi aloittaa musiikkiopinnot, onko mitään musiikkikoulua, johon ei ole mitään pääsyvaatimuksia? Ihan… 1039 11.4.2007 Seuraavassa on joitakin Internet-osoitteita pääkaupunkiseudun musiikkikouluihin, joissa tarjotaan aikuisopetusta ilman pääsykoetta : http://www.musakoulu.net/ http://www.musiikkikoulu.info/ http://musiikki.hnmky.fi/etusivu http://www.toolonmusiikkikoulu.org/index.htm http://www.kolumbus.fi/kristmus/index.htm http://www.artofmusic.fi/index.html http://www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1;218;10696;4526