Munkkiniemi

4 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–4.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Munkkiniemen sivukirjaston sijainnit? 380 13.10.2018 Munkkiniemen kirjasto toimi aikaisemmin Munkkiniemen palokunnantalolla, jossa oli myös monia muita hallinnollisia toimintoja kuten valtuustosali ja poliisilaitos. Itse talo rakennettiin vuonna 1931. Munkkiniemen kirjasto perustettiin heti seuraavana vuonna 1932, ja samaan aikaan syntyi myös Lauttasaaren kirjasto. Vuoden 1934 lopussa kirjastoilla oli yhteensä 1 1171 nidettä ja molemmilla oma johtokuntansa ja kirjastonhoitajansa. Munkkiniemi oli silloin osa Huopalahden kuntaa, joka liitettiin Helsinkiin 1946. Kaija Hackzellin teos Rakas vanha Munkkiniemi kertoo, että kirjasto sai oman rakennuksen vasta 1989. Vanha Palokunnantalo toimii nyt nuorisotalona. Tässä vastauksen pohjana käytettyjä lähteitä: Hackzell, Kaija: Rakas vanha...
Munkkiniemen raitiotiesillan itä-puolella johti aikanaan 1930-40 -luvuilla puinen kävelysita Meilahden puolelta Munkkiniemen puolelle suunnilleen nykyisen… 842 19.5.2016 Helsingin Munkkiniemen Munkinseutu-seurasta vastattiin näin: "Aikoinaan ennen nykyistä Paciuksenkadun siltaa yhdisti meidät Munkkiniemeläiset kapeahko puusilta Meilahteen, mitä käyttivät raitiovaunut. Varsinainen ajotiesilta oli kaiketi lännempänä oleva ”kartanon” silta. Autokannan lisääntyessä silta kävi ahtaaksi ja ilmeisesti kun Munkkiniemi liitettiin Helsingin kaupunkiin v.1946 tuli ajankohtaiseksi uusia silta nykymuotoonsa. Huoltoaseman, silloinen Gulf, kohdalle rakennettiin melko kapea tilapäinen puinen kävelysilta joka johti siihen Mäkkärin kohdalla olevaan ”saareen”. Saaren rannassa oli muuten vielä 50-luvulla ”Nooakin arkku”, puinen iso veneen runko. Muu alue oli melko höttöä osman käämineen. Uusi nykyinen silta valmistui aivan...
Olen yläasteella ja teen projektityötä koskien Munkkiniemen aluetta, historiaa, taustaa ja nykypäivää. Asun Niemenmäessä ja toivon kovasti löytäväni jostakin… 546 29.11.2004 Hei! Kun käyt HelMet-tietokannassa ja teet aihehaun sanalla Munkkiniemi saat monta hyvää viitettä, sekä tietokirjoja että kaunokirjallisuutta. Eritysesti suosittelen sinulle: Munkkiniemen vaiheita, Munkkiniemi, Haaga ja Suus-Helsinki sekä Vanhoja kartanoita Helsingin seudulla. Video Helsingin muuttuvat kasvot 2 kertoo Munkkiniemestä. Oheisena HelMet-haku http://www.helmet.fi/search*fin/a?a
Onko Munkkiniemen kirjastossa musiikkiosastoa? 883 19.11.2002 Munkkiniemen kirjastossa ei ole omaa musiikkiosastoa. http://www.lib.hel.fi/ sivulta löytyy tietoa Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteiden musiikkiosastoista.