Etsin H. Millerin teosta Salamurhaajien aika. Kirjan on kustantanut Kustannusosakeyhtiö Sammakko v. 2000 |
114 |
|
|
|
Henry Millerin teos Salamurhaajien aika : proosallinen tutkielma Rimbaud'sta (suom. Einari Aaltonen ja Seppo Lahtinen, Sammakko 2000) kuuluu lukuisien krijastojen kokoelmiin. Teosta on saatavana myös oman kirjastoverkkosi kokoelmissa.
https://finna.fi/Record/vaski.372569
Mikäli oli kyse siitä, että haluaisit hankkia kirjan omaksi, niin kannattaa tutkia nettiantikvariaatteja tai nettikirjakauppoja. Joissakin nettikirjakaupoissa teosta näyttäisi olevan vielä saatavana. |
HY:n helka-palvelun tiedoissa Henry Millerin Kravun kääntöpiirin ensimmäinen suomennos (Saarikoski) olisi ilmestynyt jo 1960, ja Karl Shapiron introlla… |
2043 |
|
|
|
Kravun kääntöpiiri ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran loppukeväällä 1962. Sopimus suomennoksen painattamisesta tehtiin 15. marraskuuta 1961. Suomennoksen painatus alkoi Gummeruksen kirjapainossa Jyväskylässä 26. huhtikuuta 1962 ja ensimmäinen 4000 kappaleen painos valmistui 11. toukokuuta. Kirjakaupat olivat tilanneet teosta ennakkoon niin paljon, että toista painosta alettiin valmistella.
23. toukokuuta oikeusministeriö päätti takavarikoida Kravun kääntöpiirin epäsiveellisenä julkaisuna. Gummeruksen kirjapainosta ja eri kirjakaupoista otettiin takavarikkoon 4000 puolivalmista ja 735 valmista kappaletta - 3265 Kravun kääntöpiiriä oli ehditty myydä toukokuun 11. ja 23. päivän välisenä aikana.
Asiaa käsiteltiin heinäkuussa Jyväskylän... |
Missä seksikirjat luuraa? |
1686 |
|
|
|
On vaikea lähteä määrittelemään, mitä nämä tiedustelemasi "seksikirjat" ovat. Mikäli tarkoitat "seksiä" lääketieteen kannalta, voit esimerkiksi tutkia kirjaston tietokirjallisuuden hyllyä kohdalta 613.6 (Helsingin kirjastoissa), mistä löytyy esimerkiksi nimeke Jumalainen seksi. Seksiä sinällään käsitteleviä kirjoja löytyy toki useita, näiden joukossa myös seksiin liittyviä ongelmia, kuten tauteja yms.
Seksi sellaisenaan ei kuitenkaan ole yksiselitteinen asia, ja näin ollen jokainen tulkitsee sen subjektiivisesti, omalta kannaltaan. Rinnastan tässä käyttämäsi sanan seksi nykysuomen sanakirjasta löytyvään sanaan seksuaalisuus, jolla perusteella voidaan todeta, että tarkoittamasi kirjat käsittelevät sukupuolisuutta ja siihen liittyviä... |