Mikähän kirja? Lasten/nuortenkirja ehkä 1950-luvulta. Hollantilainen kirjailija. Kirjassa on talvi, ollaan Hollannissa, luistellaan, ehkä nimessä jopa sana… |
200 |
|
|
|
Kyseessä voisi olla Hopealuistimet, joka tosin ilmestyi ensimmäisen kerran englanniksi jo vuonna 1865. Sen on kirjoittanut Mary Mapes Dodge, ja se suomennettiin 1922.
Päähenkilöt ovat nimeltään Hans ja Gretel. He ovat hyvin köyhästä perheestä, ja heidän isänsä on loukkaantunut työskennellessään patotyömaalla. Isä leikataan, ja hän toipuu, mutta on menettänyt kymmenen vuotta elämästään. Gretel osallistuu luistelukilpailuun, jossa pääpalkintona on hopeiset luistimet. |
Onko menneinä aikoina ihan virallisestikin ollut kilpailulajina kaunoluistelu vai onko se aina ollut taitoluistelua? |
430 |
|
|
|
Suomen taitoluisteluliiton sivuilla asiasta kerrotaan näin:"Vuonna 1960 perustettiin Suomen Kaunoluisteluliitto, joka muutti 1968 nimensä Suomen Taitoluisteluliitoksi." eli lajin perustamisesta 1875 vuoteen 1968 laji on ollut viralliselta nimeltään kaunoluistelu.
"Taitoluistelun on tuonut Suomeen amerikkalainen Jackson Haines. Hän vieraili Suomessa 1875 ja esiintyi monilla eri paikkakunnilla. Haines kuoli Kokkolassa, jossa hänen hautansa sijaitsee" Stll.fi
Lajin vanhoja kuvia ja lehtiartikkeleita löytyy mm. Finna.haulla. Finna |
Miksi ihminen eksyy vasemman kautta, miksi yleisurheilussa juostaan vastapäivään, miksi lohet uivat altaassa vastapäivään, miksi kiekkoilijat luistelevat… |
1611 |
|
|
|
Mitä yleisurheiluun tulee, juoksuradan kiertäminen vastapäivään on lähtöisin antiikin olympialaisista.
Antiikin aikaan pitkät matkat juostiin edestakaisin stadionin mittaisella suoralla, joka oli yleensä 192 metriä. Suoran molempiin päihin lyötiin tolpat, jotka piti kiertää niin monta kertaa kuin juoksumatka edellytti. Juoksijat saivat kiertää tolpan vasta- tai myötäpäivään. Jos juoksijoita oli paljon, molemminpuolisesta kiertämisestä syntyi yhteentörmäyksiä ja muuta hässäkkää. Siksi päätettiin, että tolppa on kierrettävä vastapäivään, jolloin vasen jalka jää sisemmäksi. Valinta johtui todennäköisesti siitä, että suurimmalla osalla juoksijoita - kuten ihmisillä yleensä - oikea puoli on vahvempi. Silloin on vaivattomampaa... |
Mistä kirjasta löytyy luistelupuvun kaava? |
253 |
|
|
|
Tätä on kysytty Kysy kirjastonhoitaja-palvelusta aikaisemminkin.
Seuraava lehti löytyy ainakin Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmista :
Suuri käsityölehti 2005, nro 1, sivu 22-23, 60
Tekijä: Kolehmainen, Teija
Nimeke: Esiintymispuvut jääprinsessoille
Huomautus: Elina Kiviojan suunnittelemat merihenkiset, sifonkihelmaiset esiintymisasut, naisten ja lasten mallit. - Ompelumallit kaava -arkilla |
Mikä Anton Tsehovin novelli kuvaa luistelua jäällä ja päähenkilön kaipuuta naiseen, joka myös luistelee jäällä? Vaihtoehtoisesti voisi käydä jokin… |
581 |
|
|
|
Anton Tsehovilla on yksi luisteluaiheinen novelli, mutta siinä ei kuvailemasi kaltaista romantiikkaa esiinny. Tsehovin novelli Leikkiäkö vain? kuvaa talvista kelkkailua ja kahden nuoren välillä kipinöivää tunnetta.
Toisaalta Virginia Woolfin romaanissa Orlando on kuvaamasi kaltainen luistelukohtaus, jossa Orlando kuvailee tunteitaan luistelevaa venäläisruhtinatarta kohtaan.
Myös muusikkona paremmin tunnettu Patti Smith on kirjoittanut tarinan, jossa luistelijaa katselee mies. Se on hänen osin omaelämäkerrallisessa teoksessaan Omistautuminen. Minna Rytisalon uudessa romaanissa Rouva C on myös romanttinen luistelukohtaus. Eikä sovi unohtaa Topeliuksen Välskärin kertomuksia, jonka toisessa osassa on luku "kohtauksia luistinjäällä".... |
Onko kirjastoissa pikaluisteluun liittyviä kirjoja? |
684 |
|
|
|
Hei!
Pikaluistelusta löytyy vain muutama kirja Suomen kirjastoista
1.Luistelukoulu: ohjaajan opas pika-, taito- ja jääkiekkoluistimille.
Julk. Suomen luisteluliitto, 1984. Patero, Leena
- Kirja on vain 32 –sivuinen
2.Handbook of competitive speed skating / editor: Hank Gemser, Jos de Koning, Gerrit Jan van Ingenn Schenau; with contiributions from: Frank Bakker et al. .Lausanne: International Skating Union, cop.1999
3.Puolakka, Esa, Järvinen, Timo, Luoto, Kati: Pikaluistelukoulu , Helsinki : Suomen luisteluliitto 2002 (18 lehteä)
|
Löytyisikö jostain ohjetta/kaavaa taitoluistelupuvun/-hameen tekemiseen? 7-vuotias tyttäreni (koko n. 120 cm) harrastaa luistelua ja puvut ovat hurjan kalliita. |
5106 |
|
|
|
Ohjeita taitoluistelupukuihin löytyy ainakin parista käsityölehdestä:
Suuri käsityölehti 2005, nro 1, sivu 22-23, 60
Tekijä: Kolehmainen, Teija
Nimeke: Esiintymispuvut jääprinsessoille
Huomautus: Elina Kiviojan suunnittelemat merihenkiset, sifonkihelmaiset esiintymisasut, naisten ja lasten mallit. - Ompelumallit kaava -arkilla
Toinen lehti:
Muotimuksu 2004, nro 4, sivu 33, 42-43
Hei katsokaa jääprinsessaa!
Huomautus: Lasten luisteluasu. - Ompelumallit kaava-arkilla
Näitä lehtiä voi tilata Helsingin kaupunginkirjastosta.
|
Mistä löydän tietoa koreografian tekemisestä? Kaikki lähteet käy,mutta muodostelmaluistelun ohjelman tekemisestä olen kiinnostunut. |
1350 |
|
|
|
Seuraavista teoksista saattaisi löytyä jotakin:
Tekijä(t):
Harris, Ricky
Nimeke:
Choreography & style for ice skaters / Ricky Harris ; illustrations by Jerry Schwartz
Julkaistu:
New York : St. Martin, 1991
Tekijä(t):
Jääskeläinen, Anu
Nimeke:
Muodostelmaluistelu : opas ohjaajille ja opettajille / Anu Jääskeläinen ; [kuvat: Anu Jääskeläinen ja Seppo Leppänen] ; [piirrokset: Anu Jääskeläinen]
Nimeke:
Muodostelmaluistelun ohjaajan opas
Julkaistu:
[Helsinki] : [Suomen taitoluisteluliitto], [1990]
Nimeke:
Muodostelmaluistelun perusteet [Videotallenne] / käsikirjoitus ja ohjaus: Seija-Maria Lehtonen
Nimeke:
Precision team skating [[Videotallenne]]
Osa:
Video I-III : muodostelmaluistelu
Mm. hakusanoilla "synchronized skating" ja "precision (... |
Mistä löytäisin kaavat 10-vuotiaan tytön kaunoluistelupukuun? |
1124 |
|
|
|
Suuri käsityölehti 1/1997 sisältää kaavat kahteen luistelupukuun, koot: 128/134, 140/146, 152/158 cm, S=36. Toinen on esiintymisasu ja toinen treenipuku, lisäksi damaskit ja tikkiliivi sekä luistinpussi. Lehteä voitte kysyä lähimmästä kirjastosta. Yleisten kirjastojen verkkopalveluista http://www.kirjastot.fi löytyvät linkit kirjastojen kotisivuille ja kokoelmatietokantoihin.
|