lobotomia

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Etsin kirjaa missä kirjoittajalle itselleen on tehty lobotomia. Luin joskus tämän teoksen mutta nyt on nimet hukassa. 170 Etsimäsi teos voisi olla Howard Dullyn kirjoittama My Lobotomy (julkaistu 2007). Dullylle tehtiin niin sanottu jääpiikki-lobotomia, kun hän oli 12-vuotias. Teoksessa Dully kertoo muun muassa tuon operaation monista vaikutuksista hänen elämäänsä. Teosta ei tekemäni Finna-haun perusteella valitettavasti löydy mistään suomalaisesta kirjastosta, mutta se on tilattavissa monen kirjakaupan kautta.Dullyn teos on ainoa löytämäni, jossa kirjailija kertoo itselleen tehdystä lobotomiasta. Operaation kohteeksi joutuneista kerrotaan esimerkiksi näissä teoksissa:Kate Clifford Larson - Rosemary: The Hidden Kennedy Daughter. Tosikertomus Rosemary Kennedystä, jolle tehtiin lobotomia 23-vuotiaana.Ken Kesey - Yksi lensi yli käenpesän. Yhdelle teoksen...
Onko Suomessa tehty lobotomia-leikkauksia? Minä vuosina ja missä sairaaloissa? Mahdollisesti tilastoa? 5315 Risto Vatajan Lobotomia : taustatietoa ja selvitys leikatuista potilaista Suomessa 1946-1969 (Stakes, 1997) esittää, että Suomessa tehtiin "suurimmissa mielisairaaloissa ja Töölön sairaalassa lobotomia arviolta yhteensä 1500 potilaalle". Vataja listaa yli 20 sairaalaa, joissa lobotomialeikkauksia tehtiin (1435 potilasta), minkä lisäksi hän mainitsee, että Niuvanniemen sairaalan tietoja ei ole kyetty saamaan. Eniten leikkauksia tehtiin Seinäjoella Törnävän sairaalassa (391); muut yli sadan leikkauksen sairaalat ovat Kellokosken sairaala (176), Oulun keskusmielisairaala (150) ja Hattelmalan sairaala (127). Ensimmäiset lobotomiat tehtiin vuonna 1946 Töölön sairaalassa. Aluksi leikkauksia tehtiin vain Töölössä, mutta 50-luvulla niitä alettiin...
Onko Suomesta saatavilla kirjaa lobotomiasta neurokirurgiselta ja/tai radiologiselta kantilta? 1165 Ohessa luettelo Suomen kirjastoissa olevista lobotomia-aiheisista kirjoista. Lisäksi monissa muissakin psykiatrian kirjoissa on aiheesta ainakin jotakin tietoa. Kaksi ensimmäistä luettelon kirjoista on myös Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmissa. Muista voit tehdä tarvittaessa kaukolainapyynnön esim. verkkolomakkeella osoitteessa: http://www.htk.fi/kirjasto/kaukopy.htm Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kautta tilatut kaukolainat maksavat 6 euroa / kpl. Vataja, Risto: Lobotomia : taustatietoa ja selvitys leikatuista potilaista Suomessa 1946-1969. Helsinki : Stakes, 1997 Psykiatrian hoitomuodot 1900-luvulla / Eero Elomaa ja Ilkka Taipale (toim.). [Tuusula] : Kellokosken sairaala, 1996 Lindstedt, Ove: Normaalien henkilöiden ja skitsofrenia...