Linnunradan käsikirja liftareille
| Kysymys |
Luettu |
Arvostelu |
Vastattu |
Avaa |
Vastaus |
| Luin jostain että Kalle Chydenius olisi säveltänyt Radioteatterin Linnunradan käsikirja liftareille -kuunnelman taustamusiikin. En löydä siitä mitään tietoa… |
79 |
|
|
|
Yle Areenassa ja kuunnelman CD-julkaisuissa kerrotaan äänisuunnittelusta ja tehosteista vastaavien nimet, mutta säveltäjätietoja tai ylipäänsä tietoa kuunnelmassa käytetystä musiikista ei ole mainintaa. Sarjan tunnusmusiikkina on Eagles-yhtyeen kappale Journey of the Sorcerer vuodelta 1975. Tätä kappaletta on käytetty tunnusmusiikkina myös alkuperäisessä BBC:n Hitchhiker's Guide to the Galaxy -kuunnelmassa (1978).Vaikuttaa siltä, että ainakaan kotimaisessa Radioteatterin versiossa ei ole ollenkaan siihen sävellettyä musiikkia. Tunnusmusiikin lisäksi muutakin musiikkia silti kuullaan, esimerkiksi ensimmäisessä jaksossa on käytetty ainakin CCR-yhtyeen ja Richard Wagnerin musiikkia. |
| Missä järjestyksessä suomenkielinen kuunnelma/äänikirja Linnunradan käsikirja liftareille on kuunneltava, jotta järjestys on alusta loppuun? |
3011 |
|
|
|
YLEn radioteatterin kuunnelmasarja on julkaistu CD-levyinä seuraavassa järjestyksessä:
1: Linnunradan käsikirja liftareille
2: Maailmalopun ravintola
3: Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki
4: Terve, ja kiitos kaloista
5: Enimmäkseen harmiton
http://yleshop.yle.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=8406805&file=p…;
|
| Pystyykö Ylen 80-luvulla esittämää Linnunradan käsikirja liftareille -radiokuunnelmaa ostamaan mistään cd-muodossa? |
1985 |
|
|
|
Linnunradan käsikirja liftareille -radiokuunnelma on myynnissä Yle Shopissa: http://www.yle.fi/yleshop/.
|
| YLEn radioteatterin Kuunnelmasarja CD:llä, Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille. Minkä nimisellä CD:llä on kuunnelman osa 16 ja kuinka montaa osaa… |
5720 |
|
|
|
Fennican eli Suomen kansallisbibliografian mukaan on olemassa ”Linnunradan käsikirja liftareille”
kirjasta ns. 5-osainen trilogia, johon sisältyvät seuraavat osat:
1. Linnunradan käsikirja liftareille
2. Maailmanlopun ravintola
3. Elämä, maailmankaikkeus – ja kaikki
4. Terve ja kiitos kaloista
5. Enimmäkseen harmiton.
Samalla tavalla on jaoteltu Yle Tallennepalvelun kuunnelma cd-äänilevyversiona:
1. Linnunradan käsikirja liftareille, 2 cd-äänilevyä
2. Linnunradan käsikirja liftareille: maailmanlopun ravintola, 4 cd-äänilevyä
3. Linnunradan käsikirja liftareille: elämä, maailmankaikkeus – ja kaikki, 3 cd-äänilevyä
4. Linnunradan käsikirja liftareille: terve, ja kiitos kaloista, 3 cd-äänilevyä
5. Linnunradan käsikirja liftareille:... |
| Missä modernissa (scifi?) klassikossa vastaukseksi saadaan 21. Vastaus koskee muistaakseni kysymystä maailmankaikkeudesta. |
1713 |
|
|
|
Kirja on Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille. Vastaus, joka saatiin härveliltä nimeltään Syvä Miete (Deep Thought) perimmäiseen kysymykseen elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta oli 42.
|