lainausjärjestelmät

37 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
1970- ja 1980-luvulla kirjastolainat lainattiin palvelutiskiltä kirjastonhoitajalta. Silloin kirjastonhoitaja käytti kirjat etäisesti piirtoheitintä… 72 8.4.2024 Kyseessä on ollut kameralainaus (valokuvaus- eli kameramenetelmä). Lisätietoa kameralainauksesta voi lukea esimerkiksi Kirjastotyön perusteet -teoksesta vuodelta 1984.  Tässä lisäksi kaksi aikaisempaa kysy krjastonhoitajalta -palstan kysymystä, joissa kerrotaan kameralainauksesta:  Aikoinaan kirjastoissa oli käytössä kameralainausjärjestelmä, lainauskoneella otettiin kuva muistaakseni kirjan takasisäkannesta ja kirjastokortista. Miten… | Kysy kirjastonhoitajalta (kirjastot.fi) Tässä iltapuhteeksi heräsi mieleen seuraava kysymys: Miten ennen tietokoneaikaa kirjastoissa hoidettiin lainaus ja palautus? Miten tiedettiin, mitä oli… | Kysy kirjastonhoitajalta (kirjastot.fi)
Lainaushistoriassani on näkyvissä vain kaksi viimeisintä lainaa. Kaikki edelliset vuodet ovat hävinneet. En ole kuitenkaan lopettanut lainaushistorian… 101 2.8.2023 Selvitimme asiaa mutta valitettavasti syy lainaushistorian katoamiseen ei selvinnyt. Tietosuojan vuoksi henkilökunta ei näe asiakkaiden lainaushistoriaa joten lainaushistoriaa ei pystytä palauttamaan. Pahoittelut asian johdosta.
Miten saan LP levyjä Suomen kaikista kirjastoista? 135 21.7.2022 Voit ottaa yhteyttä oman kuntasi kirjaston kaukopalveluun esim. Helmet.fi Kaukopalvelu ja Kaukopalvelujen yhteystiedot Kaukopalvelu on kirjastojen välistä toimintaa, ja sen avulla voit hyödyntää koko kirjastoverkkoa. Jos etsimääsi teosta ei ole hankittu Helmet-kirjastoon tai pääkaupunkiseudun tieteellisiin kirjastoihin, se voidaan tilata sinulle kaukolainaksi muualta. Kaukolainaksi tilataan kirjoja, levyjä, nuotteja, elokuvia ja mikrofilmejä. Lehtien vuosikertoja ei yleensä saa lainaksi, vaan niistä tilataan yksittäisiä artikkelikopioita. Kirjastot eivät kuitenkaan tilaa kaukolainana aineistoa, joka on saatavissa jostakin pääkaupunkiseudun tieteellisestä kirjastosta tai erikoiskirjastosta.  Jos etsimäsi teos on lainassa, tee silloin...
Kävin hakemassa varaukseni Karhusuon kirjastosta, mutta lainauskone ei ollut verkossa enkä saanut lainaa kirjattua. Voinko lainata etänä? 116 15.9.2021 Ottaisitko yhteyttä Karhusuon kirjastoon tai johonkin muuhun Helmet kirjastoon. Voimme puhelimessa selvitellä omatoimikirjaston lainausongelmat nopeimmin. Helmet kirjastot
Onkohan mahdollista saada lainahistoriaani tietoon muutaman vuoden takaa? 150 30.9.2020 Valitettavasti emme näe lainahistoriaasi kirjastossa. Nykyään voit tallentaa oman lainahistoriasi Finna-palvelun Omat tiedot -välilehdellä valitsemalla kohtaan "Lainahistorian säilytys" "Aina". Lainahistoria alkaa kuitenkin kertyä Finnaan vasta siitä eteenpäin, kun tämä valinta on tehty, eli vanhoja lainoja tällä ei saa näkyviin.    
Moikka! Eilen palauttamani lainat (Kouvolan pääkirjastoon) eivät olleet palvelurikon vuoksi tallentuneet. Tulenko esittämään kuitin palautuksista? 215 22.5.2019 Valitettavasti meillä palautukset eivät ole kirjautuneet palvelinrikon vuoksi. Palautin nyt ne sinun  kolme myöhässä ollutta lainaa, joissa näkyi ruksi ja poistin myöhästymismaksut. Ilmeisesti loput ovat edelleen sinulla kotona lainassa.
Löytyykö kirjastolta uusinta soundi lehteä? 299 27.8.2018 Viimeisin Kouvolan pääkirjastossa oleva Soundi on 6/2018. Viimeistä numeroa ei lainata kotiin mutta on luettavissa kirjastossa ja lainattavissa kunhan seuraava numero ilmestyy. Toki tämänkin lehden voi varata jo nyt.
Voinko hakea varauksen ilman kirjastokorttia. 1244 2.3.2018 Kuvallisella henkilöllisyystodistuksella on mahdollista lainata varaus jos kirjastokortti on unohtunut jonnekin. Uusi kirjastokortti maksaa 2.10€ jos vanha kirjastokortti on kadonnut. Nyt on huomattava ettei varausten nouto ole mahdollista 5 - 8.3.2018 kirjastojärjestelmän päivityksen vuoksi. Tänään olemme auki 9-20 ja huomenna 9-15. Omatoimiaikana tarvitsee kirjastokortin lainaamiseen.
Lainasin äsken Elimäen kirjastosta äänikirjan. Miten löydän sen puhelimestani kuunneltavaksi? 349 25.1.2018 E-äänikirjat ovat kuultavissa puhelimenne selainohjelmalla. Jos olette tulleet pois Kyyti.fi-sivulta teidän pitää kirjautua takaisin www.kyyti.fi sivulle kirjastokorttinne 286- alkuisella tunnuksella ja sen jälkeen täyttää salasana nelinumeroisella pin-koodillanne. Sen jälkeen lainaamanne e-äänikirja pitäisi löytyä.
Miksi dvd sarjojen liana aika on vain 1VIIKKO ei millään kerkeä katsomaan kun seuraava jo varannut. Seuraavan kerran sen.saa.ehkä vasta kuukauden.päästä. 450 6.11.2017 Kirjastojärjestelmämme ei anna mahdollisuutta nidekohtaisiin laina-aikoihin, joten kaikille DVD-bokseille tuli tuo yksittäisen DVD:n laina-aika. Henkilökunta kyllä tiedostaa ongelman mutta tällä hetkellä asialle ei voi mitään. Aineistonhan voi aina uusia jos varauksia ei ole.
Haluaisin lainata kirjastosta materiaalit, jotka tarvitaan tutkintoon valmistautumiseen. Lista on aika pitkä. Onko mahdollista tilata n.s."keräys" etukäteen,… 471 8.3.2017 Kyllähän se listan lähettäminen tai tuominen neuvontaan on ihan mahdollista. Sen sijaan se, että löytyykö kaikki kirjoja samalla kertaa ei tietenkään ole varmaa. Eli jos kirjoja on lainassa ne joudutaan varaamaan ja jos kaikkia kirjoja ei löydy Kymenlaakson yleisistä kirjastoista niin puuttuvat kirjat joudumme kaukolainaamaan, josta tulee asiakkaalle kuluja.
Mitä Kyyti-kirjastojen varauksessa tarkoittaa prioriteetti? Yleisestikin olisin kiinnostunut tietämään sovelluksen tietojen merkityksestä tarkemmin kuin vain… 572 12.10.2016 Linkistä löytyy pdfohje varaamisesta. http://www.kyyti.fi/sites/default/files/liitteet/verkkokirjasto_varaami… Ohjeessa on selitetty kuvakaappauksien avulla varauksen tekoa ja termien merkitystä. Tuo prioriteetti tarkoittaa sijaanne varausjonossa.
Lainasin lehtiä helmet-kirjastossa (Vantaalla). Kun olin lainannut 14 kpl lehtiä, kone ei ottanut vastaan enempää eli en enää voinut lainata lisää. Kun… 465 8.8.2016 Hei! Asiakkaalla voi olla kerralla lainassa enintään yhteensä 100 teosta. Lehtiä ja kirjoja ei ole eritelty eli lehtien maksimilainausmäärä ei ole 14 kpl. Vaikuttaa siltä, että lainausautomaatti on temppuillut. Sinun olisi kannattanut kääntyä asiakaspalvelun puoleen lainaustapahtuman keskeytyessä automaatilla.
Metsäherrojen mennyt aika Teollisuuden Metsänhoitoyhdistys ry 100 vuotta Esko Pakkanen Sippolan metsäkoulu ja Halla Sippolan metsät 678 18.4.2016 Ilmeisesti halusitte varata kyseiset teokset? Haluatteko noutaa ne Kouvolan pääkirjastosta vai Kuusankosken kirjastosta?
Löytyykö Kuusaankosken kirjastosta Outi Mäenpään runokirja Naarassika ? En lainaa kirjaa, mutta kysyn tulevaisuutta ajatellen ? 596 5.4.2016 Kyllä teos on lainattavissa Kuusankosken kirjastosta, kun kirjastomme jälleen aukeavat 18.4. kirjastojärjestelmän vihdon jälkeen.
Onko teillä siellä kirjaa nimeltä Sosiodynaaminen ohjaus : konstruktivistinen näkökulma 21. vuosisadan ohjaustyöhön? (tekijä Peavy, R. V.) Löydän sen… 712 15.3.2016 Meillä on tulossa kirjastojen tietojärjestelmän vaihto huhtikuussa ja kaikki Kymenlaakson yleiset kirjastot ovat kiinni 4.4.- 17.4 välisen ajan.Joten olemme antaneet kirjoille poikkeuksellisen pitkän laina-ajan. Voimme kuitenkin yrittää kaukolainata teoksen teille.
Miten DVD/Blu-ray-aineiston lainaamisessa on otettu huomioon ikärajat? Eli miten estetään, että alaikäiset eivät saa lainattua esim. K18-elokuvaa? 1860 20.7.2012 Kirjastokorteissa on syntymävuosi ja kortti syötetään automaatin lukulaitteeseen. Jos alaikäinen yrittää lainata K18-elokuvaa lainausautomaatilla, lainaaminen ei onnistu. Samoin tapahtuu jos alaikäinen yrittää lainata tiskiltä henkilökunnalta. Lainaajan kortin tiedot estävät automaattisesti lainauksen. Näin tapahtuu myös muiden ikärajojen osalta. Ikärajoista voidaan joustaa, mikäli alaikäisen mukana on täysi-ikäinen henkilö. Tällöin elokuva lainataan täysi-ikäisen kortille. Ikärajoista voidaan joustaa kolmella vuodella. Mikäli täysi-ikäistä henkilöä ei ole mukana, ikärajoista ei jousteta. Tässä pari esimerkkitapausta: • Esimerkki 1: 13-vuotias Petteri tulee yksin lainaamaan K-16 elokuvaa. Lainausta ei suoriteta ja Petteri poistuu...
Voiko tavalliseen kirjastoon palauttaa yliopistokirjastojen kirjoja? Kiitos tiedosta. 812 15.2.2012 Tavallisella kirjastolla tarkoitat varmaankin kaupunginkirjastojen toimipisteitä. Yliopistokirjastoilla ja kaupunginkirjastoilla on eri kirjastojärjestelmät eivätkä ne ota vastaan toistensa palautuksia. Yliopistokirjastojen kirjoja ei siis voi palauttaa kaupunginkirjaston toimipisteisiin.
Olemme luomassa pientä kirjastoa, jossa on muutama sata kirjaa ja todennäköisesti joitain kymmeniä lainaajia. Mikä olisi kätevin tapa lainausjärjestelmän… 1389 16.12.2010 Näin pieneen kokoelmaan vanha Detroit-menetelmä voisi olla kätevin. Siinä jokaisella kirjalla on kortti taskussa (eli yleensä kirjan takakannen sisäpuolella), johon on merkitty kirjan tiedot: tekijä, nimi, mahdollisesti luokka. Kun kirja menee lainaan, lainaajan tiedot merkitään korttiin, joka jää kirjastoon. Kirjan taskuun laitetaan eräpäiväkortti. Kun kirja palautuu, kortti palautetaan taskuun eräpäiväkortin tilalle. Lainassa olevien kirjojen kortit järjestetään eräpäivän mukaan, jolloin voi nähdä, onko jokin kirja myöhässä. Lähde: Kirjastonhoidon käsikirja, toimituskunta Irmeli Holmberg… et al., 1977)
Olisin kiinnostunut tietämään, miten yleisissä kirjastoissa niiden syntyaikoina käytössä ollut "Yksi kortti järjestelmä" (lainausjärjestelmä) toimi? Kiitos! 1142 20.7.2010 Yksikorttijärjestelmässä jokaisessa kirjassa oli eräpäiväliuska, johon lainauksen yhteydessä merkittiin palautuspäivä ja asiakkaan lainauskortin numero. Asiakkaan nimellä ja lainausnumerolla varustettuja lainauskortteja oli useampia. Jos kirjastosta sai lainata esimerkiksi enintään neljä kirjaa kerrallaan, oli lainauskortteja neljä. Lainauskorttiin merkittiin aina yksi laina per kortti. Lainauskortista ilmeni kirjan palautuspäivä, kirjan kirjastoluokka (paitsi kaunokirjallisuuden osalta) ja lainattavan kirjan kartuntanumero. Nämä kortit jäivät kirjastoon ja kun kirjat palautettiin, merkattiin korttiin, että kirja oli palautettu. Seikkaperäinen kuvaus lainausjärjestelmästä löytyy Helle Kannilan teoksesta Kirjastonhoidon opas, Otava, 1966...