koulut

77 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Milloin koulu alkoi Turussa vuonna 1974? 90 2.1.2024 Vuonna 1974 koulut alkoivat 19. elokuuta. Koulut ovat todennäköisesti alkaneet ympäri Suomen samana päivänä, sillä vuonna 1974 julkaistun Turun kaupungin kunnalliskalenterin mukaan "koulutyö aloitetaan kouluhallituksen määräämänä päivänä elokuussa ja päätetään toukokuun viimeisenä arkipäivänä". Aloituspäivämäärä selviää esimerkiksi Turun suomalaisen yhteiskoulun sekä Turun lyseon vanhoista toimintakertomuksista.
Mistä löydän scifi-genreen kuuluvan novellin, jossa käsitellään koulumaailmaa? Tarkoituksena on saada villejä ideoita ja uusia näkökulmia uuden koulun… 109 23.10.2023 Ikävä kyllä emme keksineet novellimittaista positiivista esimerkkiä tieteiskirjallisuudesta. Suurin osa tieteiskirjallisuuden kouluaiheisista kirjoista ja novelleista tuntuvat olevan dystopioita ja koulut ovat autoritäärisiä ja erittäin kontrolloituja. Tunnetuin novellimittainen esimerkki tulevaisuuden koulutuksesta on lienee Orson Scott Cardin Ender's game, jossa lapsia opetetaan sotimaan tuntematonta vihollista vastaan. Novelli laajeni myöhemmin useammaksikin kirjasarjaksi ja siitä on tehty myös sarjakuva ja elokuva.  Star Trek -televisiosarjoissa ja elokuvissa on Tähtilaivaston akatemia, jossa opiskelevat sovussa niin ihmiset kuin Liittoon kuuluvat muutkin avaruuden kansat. Positiiviseksi esimerkiksi ehdotammekin siis Taru Kumara-...
Millainen aapinen oli käytössä 1956 Sallan Narusjkan eka luokalla ? 150 19.10.2023 Naruskan koulun opetussuunnitelman vuositarkastuksen mukaan vuosina 1955–56 aapinen on ollut Aukusti Salon Uusi aapinen ja 1956–57 aapinen on ollut Kultainen aapinen.
Milloin Helsingin poikakoulut lopettivat toimintansa? Esim. Helsingin Toinen lyseo. 226 19.9.2023 Helsingin toinen lyseo oli Suomen viimeisiä poikakouluja, ja se lopetti toimintansa vuonna 1977. Nykyään se tunnetaan nimellä Helsingin kuvataidelukio (ent. Torkkelin lukio).  Viimeisimmätkin tyttö- ja poikakoulut lakkasivat Suomessa peruskoulu-uudistuksen myötä, joka alkoi vuonna 1971 ja kesti vuoteen 1977 saakka. Ennen kansakouluasetusta Helsingissä toimi kiertokouluja sekä mm. kirkollisia ja muita yksityisiä kouluja, kuten Aleksanterin kimnaasi, joka oli myös poikakoulu.  Lisätietoa Helsingin poikakouluista ja muistakin kouluista ennen peruskoulu-uudistusta löytyy esimerkiksi Urho Somerkiven teoksesta Helsingin kansakoulun historia.    Lähteet:  Helsingin kuvataidelukion vuosikertomus 2016-2017Wikipedia: Aleksanterin kimnaasi Erja...
Miksi Helsingissä tytöt ja pojat eroteltiin kansakoulussa eri luokkiin kolmannesta luokasta lähtien ennen peruskouluun siirtymistä? 139 16.5.2023 Olin kolmannella luokalla 1974-1975 Helsingissä eikä meitä eroteltu eri luokkiin sukupuolen mukaan. En muista kuulleeni, että kenellekään ystävällenikään olisi käynyt nän. Liikuntatunnit olivat erikseen sekä kädentaitotunnit: tytöt tekivät käsitöitä, kun taas pojilla oli veistoa. Oppikouluvaiheessa (vastaa perruskoulun  luokkia 5-9) oli olemassa tyttö- ja poikakouluja, mutta muuten koulua käytiin samoissa kouluissa  ja luokissa
Milloin on ruotsinkielisen peruskoulun joululoma 2022-2023? 154 15.12.2022 Joensuun koulujen lomat löytyvät kunnan sivulta. Opetushallituksen sivulta löytyvät koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2022-2023. Sinne on koottu maakuntien pääkaupunkien loma-ajat. Kukin kunta kertoo sivuillaan koulujen loma-ajoista. Jos siis etsit jonkun tietyn muun kunnan ruotsinkielisen koulun lomia, tarkista asia kunnan sivulta.
Minä päivänä koulujen syyslukukausi alkoi vuonna 1986? 105 17.10.2022 Ajankohdan Helsingin Sanomien uutisoinnin mukaan koulut aloittivat syyslukukautensa torstaina 14.8.1986. Helsingin Sanomat 8.8.1986, Helsingin Sanomat 13.8.1986
Mikä oli Helsingin Taivallahden koulun virallinen nimi 90 luvulla? 371 27.1.2022 Helsingissä siirryttiin peruskoulujärjestelmään vuonna 1977 ja Taivallahden kansakoulusta tuli Taivallahden peruskoulu. Helsingin Sanomien digiarkistojen perusteella tästä Eteläinen Hesperiankatu 38 -osoitteessa sijaitsevasta koulusta käytettiin nimeä Taivallahden peruskoulu 1990-luvulla. Varmimman tiedon voisi saada suoraan Taivallahden koulusta, yhteystiedot täältä: https://www.hel.fi/peruskoulut/fi/koulut/taivallahden-peruskoulu/yhteys… Samassa kiinteistössä toimi 2000-luvulle tultaessa Taivallahden ala-asteen lisäksi Kampin erityiskoulu. Vuonna 2009 Taivallahden peruskouluun yhdistettiin hallinnollisesti Etu-Töölön yläasteen koulu. https://fi.wikipedia.org/wiki/Taivallahden_peruskoulu  
Milloin kevään kouluvuosi päättyi vuonna 1986 245 13.1.2022 Koulujen päättäjäisjuhlaa vietettiin Helsingin Sanomien uutisoinnin mukaan lauantaina 31.5.1986. "Lauantai oli viimeinen työpäivä sadoilletuhansille koululaisille", kerrottiin sunnuntain 1.6.1986 lehdessä. Koulutyön mainittiin alkavan uudelleen taas 14.8.
Onko koulumummojen ja/tai kouluvaarien vapaaehtoistoiminnasta kouluissa tehty tutkimusta? Onko aiheesta olemassa haastatteluja? 309 29.12.2021 Yksinomaan koulumummoihin tai -vaareihin paneutunutta tutkimusta ei haaviini osunut, lehtijuttuja ja haastatteluja kylläkin: Merja Forsman, Antilla on aina aikaa lapsille. - Martat 4/2017 [haastattelussa kouluvaari Antti Airisto] Stina Haaso, Kouluvaari kuuntelee ja on läsnä. - Maaseudun tulevaisuus, 30.3.2012 [haastattelussa Turun Sirkkalan koulun kouluvaari Göran Wikstedt] Anna Leena Högbacka, Mummot ja vaarit arjen apuna. - Opettaja 44-45/2010 Jukka Koivula, Kylävaarina ei sammaloidu : vaarin homma on Hannu Gustafssonille lomaa eläkeläisen arjesta [haastattelussa Mynämäellä kylävaarina toimiva Hannu Gustafsson]. - Kantri : Maaseudun tulevaisuuden kuukausiliite, 9/2012 Ulla-Maija Lammi-Ketoja, Kouluvaari ei anna jälkkää. - Lapsen...
Onko kunkin koulun muulla henkilökunnalla kuten keittäjillä ja siivoojilla samat palkalliset loma-ajat kuin sen koulun opettajilla? 298 20.12.2021 lomat määräytyvät kunkin alan työehtosopimusten mukaan. Opettajilla on yleensä vuosilomat määrätty tietyille ajoille, mutta nykyään esimerkiksi toisen asteen koulujen opettajilla voi olla myös vuosiloma "normaalilla kertymällä" eli lomapäiviä kertyy esim. 2 kuussa. Siivoojat ja keittäjät työskentelevät koulujen loma-aikoina joissakin toisissa kaupungin yksiköissä kuten päiväkodeissa, mitkä ovat auki koulujen ollessa suljettuina.
Kysyn venäjänkielisestä kirjalahjasta, jonka 1-luokkalaiset saavat kirjastoon tutustumiskäynnin yhteydessä. Olen venäjän kielen opettaja ja haluaisin järjestää… 106 30.11.2021 Voit ottaa sähköpostitse tai puhelimitse yhteyttä suoraan siihen kirjastoon, johon sinun on helpointa mennä oppilaittesi kanssa.  Kirjastojen yhteystiedot löytyvät HelMet-kirjastojen sivustolta. Yläpalkista, kohdasta Kirjastot, aukeaa pudotusvalikko, jossa on lista kaikista HelMet-kirjastoista kaupungeittain. Kunkin kirjaston kohdalta aukeaa sivu (Siirry kirjaston sivuille), jolta pääset avaamaan kirjaston yksityiskohtaiset yhteystiedot.  https://www.helmet.fi/fi-FI
Minulla on kirjastokortti esikouluryhmälle, ja ilmoitus tsaan uusiessa ilmoituksen, ettei kortti ole enää käytössä. Miten toimin? 194 12.10.2021 Päiväkotien, koulujen ja erilaisten laitosten kortit ovat voimassa vain vuoden kerrallaan. Syynä ovat tiuhat henkilövaihdokset. Haluamme, että kirjastokortilla on aina oikea vastuuhenkilö, joka voi paikanpäällä hoitaa luokan, ryhmän tai laitoksen lainoja. Kirjastokortin saa taas vuodeksi voimaan, jos käyt lähimmässä Helmet-kirjastossa kuvallisten henkkareiden kanssa. Silloin voimme vaihtaa Sinut kortin vastuuhenkilöksi tai vain uusia voimassaolojakson, jos jo olet vastuuhenkilö. https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_ja_lainaaminen(37)
Kuinka suuri osa n. v. 1946-48 syntyneistä kainuulaisista luki koulussa ainakin parina lukuvuotena saksaa tai englantia? 307 30.8.2021 Valitettavasti en löytänyt tähän kysymykseen vastausta käytettävissäni olevista lähteistä. Kansakoulut saivat vasta vuoden 1964 koulu-uudistuksen yhteydessä mahdollisuuden ottaa pysyviksi oppiaineikseen kaksi vierasta kieltä, joista toinen oli toinen kotimainen kieli. Tätä ennen kieliä oli opetettu vapaaehtoisena aineena joissakin kansakouluissa, mutta vain noin joka neljäs kansakoululainen opiskeli vieraita kieliä. Vuonna 1952 kansakoulun uutta opetussuunnitelmaa koskeva opetussuunnitelmakomitean mietintö otti kantaa kansainvälistymiseen seuraavasti: "Vieraan kielen alkeiden taidolla on kansainvälisten yhteyksien tultua kiinteämmiksi yhä useammalle kansalaiselle merkitystä. Komitean mielestä on paikallaan, että niille oppilaille, joilla...
Koska koulut alkavat helsingissä nyt syksyllä 2021? alkavatko ruotsinkielisetkin samana päivänä? kiitos vastauksesta. 186 28.7.2021 Helsingin kaupungin suomenkieliset peruskoulut ja lukiot aloittavat lukukautensa  keskiviikkona 11.8. Ruotsinkielisissä kouluissa lukukausi alkaa maanantaina 16.8. Lisää tietoa Helsingin kaupungin sivuilta: Koulujen työ- ja loma-ajat | Helsingin kaupunki
Miksi koulut alkavat nykyään niin aikaisin ja tuntuu, että vain aikaistuu koko ajan? 1667 26.7.2021 Koulujen alun aikaistuminen johtuu varmaan päivittäisen ja viikottaisen työajan lyhentymisestä. Ellinoora Sandellin juttu YLEn sivuilla kertoo koululaisten kesäloman muutoksista näin."Ennen koulua käytiin kuusi päivää viikossa. Silloin suomalaislasten syyslukukauden katkaisi perunannostoloma. Viisipäiväinen työviikko tuli Suomessa yleiseksi käytännöksi 1960-luvun lopulla. Koska lauantait eivät olleet enää myöskään koulupäiviä, koulut alkoivat jo elokuun puolella." https://yle.fi/uutiset/3-9692125 Myös vuonna 2013 on pohdittu lukuvuoden alun aikaistumista. Valtioneuvoston sivuilta löytyy asiaan liittyvä historiakatsaus. https://valtioneuvosto.fi/-//1410845/koulujen-tyo-ja-loma-ajat-lukuvuonna-2013-2014 Wikipedia on koonnut kouluvuoden...
Mikä mahtaa olla tämän kouluni alkua käsittelevän filmin filmausaika? 136 19.5.2021 Elävässä arkistossa ilmoitetaan julkisesti ainoastaan vuosiluku 1959. Yle Arkistosta kerrottiin, ettei filmin ajankohdasta ole muuta lisätietoa kuin että se on tarkastettu Valtion elokuvatarkastamossa 3.11.1959.
Miksi hiihtolomat ovat viikoilla 8-10 ? Onko asiasta ollut keskustelua? 563 8.3.2021 Loma-ajoista on keskusteltu jopa melko hiljattain. 25.9.2020 kansanedustaja Hanna-Leena Mattila (kesk.) kysyi, pitäisikö koulujen syys- ja hiihtolomat jakaa useammalle viikolle. Mikään laki ei estä talvilomien siirtoa toisille viikoille tai jakamista useammalle viikolle. Kunnat voivat päättää itse koulujensa loma-ajoista. Syynä viikkojen 10-12 suosioon ovat varmaan vakiintunut käytäntö, työnantajien halu ennakoida vanhempien lomatoiveita sekä ylioppilaskirjoitusten ajankohta. Monet lukion opettajat opettavat myös peruskoulun ylempiä luokkia.  https://yle.fi/uutiset/3-11563995 Pääsiäisloma on Suomessa melko lyhyt, oikeastaan vain pidennetty viikonloppu. "Kaikille yhteisiä vapaapäiviä ovat pääsiäinen 2.–5.4. ja helatorstai 13.5." Myös...
Miten muinaisen Egyptin "arkkitehdit" hankkivat taitonsa suunnitella rakennuksia. Oliko silloin kouluja? 345 13.2.2021 Muinaisessa Egyptissä ei ollut samanlaista koulujärjestelmää kuin nykyisissä yhteiskunnissa. Suurin osa muinaisen Egyptin lapsista sai hyvin vähän tai ei lainkaan muodollista opetusta, joten he oppivat ammatin läheisiltä aikuisiltaan. Käytännössä poika peri usein isänsä ammatin ja tyttö äitinsä.  Kouluja oli kuitenkin olemassa. Yleensä tällaiset koulut toimivat temppelien tai virastojen yhteydessä. Kouluissa lapset oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Luku- ja kirjoitustaito mahdollisti sosiaalisen arvonnousun, mutta suurin osa näiden koulujen oppilaista oli todennäköisesti jo ennestään etuoikeutettujen ja rikkaiden perheiden lapsia. Muinaisen Egyptin arkkitehdit saivat alkeisopetuksen jälkeen ammatin vaatimaa käytännöllistä ja...
Onkohan olemassa suomeksi käännettyä kaunokirjallisuutta, joka kertoisi Ospedale della Pietàsta? 196 23.12.2020 Valitettavasti suomeksi ei ole julkaistu kaunokirjallisia teoksia, jotka kertovat Ospedale della Pietàsta. https://finna.fi/ https://kansalliskirjasto.finna.fi/?lng=fi http://www.pietavenezia.org/it/ https://www.kirjasampo.fi/fi