kotiseutulaulut

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Haluaisin yllättää itselleni tärkeän ihmisen, joka muistelee "Riihimäki-maakuntalaulun" sanoja. Riihimäki on kunta, ei maakunta, joten en osaa niitä googlesta… 584 22.2.2017 Kuvaukseen sopiva laulu on nimeltään Riihimäen laulu. Tosin sillä näyttää olevan muitakin nimiä kuten Uuden aamun Riihimäki ja Riihimäki-laulu. Sen on säveltänyt Tauno Karila ja sanoittanut Väinö Mäkelä. Laulu alkaa: "Riihimäen harjanteilta näen seudun vehreän, joka liittää terässuonin Pohjois-Suomen, Etelän". Mäkelän runo on osallistunut Riihimäki-aiheisen laulun kirjoituskilpailuun syksyllä 1959. Laulun ensiesitys oli seuraavana vuonna. Laulusta julkaistu nuotti (3 s.), jossa on Matti Nikusen kaksi sovitusta laulusta, on lainattavissa Riihimäen kaupunginkirjastosta. Nuotissa ovat myös laulun sanat. Nuotin alussa on lisäksi Matti Nikusen kirjoittama lyhyt historiikki laulusta.
Kysyisin mistä kirjastosta löytyy sellainen cd-levy, jossa on kaikki maakuntalaulut? 2497 8.3.2008 Maakuntalauluilla tarkoitetaan Suomen historiallisten ja nykyisten maakuntien kunniaksi sävellettyjä tai tuohon tarkoitukseen myöhemmin valittuja lauluja. Kaikki maakuntalaulut paitsi Maasalon Lapinmaa löytyvät cd:ltä Maakuntalaulumme/Jyrki Anttila ja Satakunnan Sotilassoittokunta, johtaa Riku Huhtasalo, S.l. : Satakunnan Sotilassoittokunta, 2006. Laulut on sovitettu lauluäänelle ja puhallinorkesterille. Maakuntalauluja on koottu myös seuraaville cd-levyille: Kotimaan kasvot/Suomen laulu (esitt.), Helsinki : Finlandia Records, p1998. Kokoelma perinteisiä isänmaallisia ja maakuntalauluja; Isänmaan lauluja = Songs of the Fatherland/Eri esittäjiä, Espoo : Fazer Music, p1992. Alkuperäisäänitteet ovat vuosilta 1972-1992. HelMetistä...