Kotilainen Arto

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Ystävälläni oli joitain vuosia sitten runokirja, jonka hän on sittemmin laittanut kiertoon. Teoksen nimeä en muista, kirjailijan etunimi on Arto (sukunimi?)… 616 14.9.2016 Jyväskyläläinen Arto Kotilainen on julkaissut runokokoelman nimeltä Epätodellinen kahvitauko (Otava, 1988). Olisikohan se etsimänne kirja? Kirja on tätä kirjoittaessani hyllyssä Jyväskylän kaupunginkirjaston pääkirjastossa. Jyväskylän kaupunginkirjaston maakuntakokoelmasta, johon kootaan kaikki keskisuomalainen kirjallisuus, löytyi myös Arto Lähteelän runokirja Tunnemyrskyjä (omakustanne, 2011). Lähteelä ei ilmeisesti ole kuitenkaan ainakaan kirjan julkaisun aikaan asunut Jyväskylässä.
Etsin suomalaista romaania, joka on ilmestynyt 80-luvun lopussa tai 90-luvun alussa. Teos kertoo kirjurin varusmiespalveluksesta. Muistaakseni teoksen… 577 23.2.2006 Kyseessä on Arto Kotilaisen novelli "Kirjurin kesä" hänen kokoelmassaan Rakkain ja surkein yö (Otava, 1988).
Olisin kysellyt mistä löytyy tietoa kirjailija Arto Kotilaisesta? Netistä en ole löytänyt! 2377 5.12.2003 Arto Kotilainen on syntynyt Espoossa 1964, käynyt koulunsa ja kirjoittanut ylioppilaaksi Jyväskylässä 1983. Samana syksynä hän aloitti opiskelun Helsingin Teknillisessä Korkeakoulussa, mutta kirjoittamisen halu voitti. Syksystä 1986 Arto Kotilainen opiskeli kauppatieteitä Tampereen yliopistossa. Hän on kirjoittanut viisi kirjaa: Alastoman pojan ääriviivoja (1987 romaani), Ensimmäinen ero (1987 romaani), Epätodellinen kahvitauko (1988 runokokoelma), Rakkain ja surkein yö (1988 novellikokoelma) ja Sulhaspoika (1989 romaani). Nämä tiedot löysin Kotilaisen tuotannon kansiliepeistä. Voit ehkä kysyä kustantajalta lisää kirjailijan elämänvaiheista. Kotilaisen kustantaja on OTAVA, jonka internet-sivuilta (www.otava.fi)löydät varmaan kustantajan...