Joskus elokuvissa näkee, että amerikkalaiset paistavat aamiaislettunsa erillisellä, sähköllä toimivalla alustalla eikä pannulla. Taikinaa kaadetaan alustalle… |
112 |
|
|
|
Yleisimmin käytetty suomenkielinen nimitys sähkökäyttöiselle lettujen tai pannukakkujen paistolaitteelle verkkokauppojen valikoimissa näyttäisi olevan lettukone (crepe maker).Googlen kuvahaku sanalla lettukoneCrêpe maker - Wikipedia |
Miksi mikroaaltouunin ohjekirjassa ilmoitetaan että mikroaalto uunin pitää olla vähintään 85 cm lattiapinnasta? |
782 |
|
|
|
Syy lienee ensisijaisesti ergonominen. Uunin sisään tulee myös voida vaivattomasti nähdä, joten se ei saa olla liian matalalla - eikä liian korkeallakaan. Esimerkiksi Kuluttaja-lehden mikroaaltouunin ostajan opas ohjeistaa laitteen sijoittamisesta näin: "Sijoita mikroaaltouuni ergonomisesti hyvään paikkaan. Sopiva korkeus lattiasta on noin 70-110 cm. Älä laita laitetta niin korkealle, että kuumaa ruokaa on vaikea nostaa pois ruoan läikkymättä. Uunin sisään täytyy myös ulottua näkemään. Sijoita mikro siten, että vaaratilanteessa johto on helppo vetää pois seinästä."
Ostajan opas: mikroaaltouuni - Kuluttaja.fi - Tuotetestit verkossa |
Kuinka monella ihmisellä maailmassa on pesukone tai jääkaappi? |
345 |
|
|
|
On mahdotonta saada tarkkaa tietoa siitä, kuinka monella ihmisellä maailmassa on pesukone tai jääkaappi. Sekä pesukoneita että jääkaappeja on valmistettu suunnattomia määriä ympäri maailmaa 1940-luvulta alkaen. Kodinkoneiden valmistuksen tilastointi on kuitenkin vaihdellut hyvin paljon ajasta, valtiosta ja valmistajasta riippuen. Ei ole olemassa tahoa, joka pitäisi lukua koko maailmassa käytössä olevista jääkaapeista tai pesukoneista.
Saksalainen tilasto- ja markkinatutkimuspalvelu Statista tarjoaa jonkin verran tilastoja erilaisten kodinkoneiden tuotannosta. Statistan tilastoista löytyy esimerkiksi tietoa siitä, montako pesukonetta maailmassa on myyty vuosina 2013 ja 2014. Statistan pesukone-aiheiset tilastot löytyvät täältä: https://www... |
Haluaisin varastoida astian- sekä pyykinpesukoneen vintille, jossa ne joutuvat kestämään sekä lämpötilanvaihteluita (myös pakkasta) että kosteudenvaihteluita … |
5101 |
|
|
|
Sekä pakkanen että kosteus voivat vaurioittaa pesukoneita, joten kylmä tai liian kostea tila eivät ole niille hyviä säilytyspaikkoja.
Meidän mökki -lehden verkkosivuilla asiantuntija kertoo pakkasen vaikutuksesta astianpesukoneeseen:
http://www.meidanmokki.fi/kysymys/tiskikone-pakkasessa
Kosteutta yleensäkin kylpyhuoneessaa pidettävä pesukone kestää paremmin. Kuluttaja.fi-sivulla kerrotaan kuitenkin Höyry vaurioitti pyykkikonetta -otsikon alla liiallisen kosteuden vaikutuksesta pesukoneeseen:
http://www.kuluttaja.fi/ratkaisujariitoihin/hakutulos.aspx?wordid=d8f61…
|
Jos sähkökiuas syttyy palamaan miten se pitää sammuttaa? Vedellä vai sammutuspeitteellä? |
6209 |
|
|
|
Sisäasiainministeriön ja Suomen pelastusalan keskusjärjestön ylläpitämän Kodin turvaopas -sivuston sähköpaloja käsittelevässä osuudessa neuvotaan sammuttamaan kaikki kodinkoneiden palot seuraavasti: "Ensimmäiseksi on irroitettava pistotulppa pistorasiasta tai katkaistava sähkö koko asunnosta. Palo voidaan sammuttaa sammutuspeitteellä, jauhesammuttimella tai paksulla matolla. Ellei tilannetta hallita itse, soitetaan hätänumeroon 112 ja palokunta tulee paikalle."
Sähkökiukaasta kerrotaan lisäksi näin: "Sähkökiukaan sisällä lämpötila on 500 - 600 astetta ja yläpuolella katossa 140 astetta. Moni tulipalo on syttynyt pyykin kuivaamisesta kiukaan yläpuolella. Pyykkiä ei saa koskaan kuivattaa kiukaan yläpuolella. Valmistajan tulee kiinnittää... |
Kumpi on energiataloudellisesti parempi: laittaa perunat kiehumaan 1,5:lle (jossa niitä on sopivin kiehauttaa) vai laittaa ensin isoin eli 3 päälle ja, kun… |
1927 |
|
|
|
Espoon kaupungin Energiansäästövinkeissä http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;7969;37682;37755 suositellaan kodin ruuanlaitossa pienentämään levyn tehoa heti kiehumisen alettua ja käyttämään tällä tavoin hyödyksi lieden jälkilämpö. Luultavasti kiehumisen odottelu pitkään käyttäen pienintä lieden levyn lämpötilaa kuluttaisi eniten sähköä. Eri mallisten liesien tehoissa, asetuksissa (levyasetusten 1,5 ja 3 teho jne.) ja sähkönkulutuksessakin voi olla kuitenkin hieman eroja.
Energian säästämiseksi kannattaa myös pitää sekä lieden levyt että keittoastioiden pohjat puhtaina. Lika eristää ja lisää sähkönkulutusta. Käytettävän kattilan tulisi olla keittolevyn kokoinen tai sitä suurempi hukkalämmön välttämiseksi. Kattilaan kannattaa... |
Onko jossakin lehdessä tai julkaisussa tieto pölyimureiden ominaisuuksista eli millainen imuri kannattaisi ostaa. Tarkoitan ominaisuuksien vertailua ja/tai… |
1409 |
|
|
|
Alla kaksi varsin tuoretta lehtiartikkelia, jotka käsittelevät pölynimureita.
Sihvonen, Lauri: Paljon pölyä tyhjästä / Kuluttaja: 2007 ; (41) ; 3 ; 8-11. (Testissä 19 pölynimuria, joista 2 pussittomia);
Purhonen, Antti: Vain muodon vuoksi : pussittomat pölynimurit / Tekniikan maailma : 2006 ; (54) ; 7 ; 134-139. (Testissä pölynimurit, joissa on pölypussin sijaan tyhjennettävä säiliö. Imurimerkit: LG V -KC402CTUG, Electrolux TwinClean Z 8245, Dyson DC08 T SSTV-EU, Hoover TC 2665, Severin 7946, Volta Cyclone XL U 6620).
Lehtien saatavuuden voi tarkistaa osoitteesta: www.helmet.fi
|
Kotitalouden käyttämä rahamäärä, kodinkonehuollossa / perhe / vuosi / laitteiden määrä taloudessa/ vikatiheys jne. |
873 |
|
|
|
Tilastokeskuksen Kulutustutkimuksessa on selvitetty kotitalouksien erilaisiin tuoteryhmiin ja palveluihin käyttämää rahamäärää. Kuluttajabarometrissa puolestaan selvitetään erilaisten tavaroiden omistusta sekä ostoaikomuksia. Helpoiten näihin tilastoihin voi tutustua niiden kotisivuilla.
Kotitalouksien kulutus:
http://tilastokeskus.fi/til/ktutk/index.html
Kuluttajabarometri:
http://tilastokeskus.fi/til/kbar/index.html
Kotitalouksien kulutuksen vanhoilla sivuilla taulukkoja on tarjolla vielä laajemminkin:
http://tilastokeskus.fi/tk/el/kulutustutkimus/kulutust_tilastot2.html
Myös Tilastokeskuksen Kansantalouden tilinpidon vuositilastoon (uusin 2004) on koottu kotitalouksien kulutusmenoja, mm. erilaisiin kodinkoneisiin sekä kodinkoneiden... |
Milloin keksittiin ensimmäinen sähkö/kaasuhella ja milloin sitä alettiin käyttämään kodeissa? |
5210 |
|
|
|
Vuokko Lepistön teoksessa "Joko Teillä on primuskeitin? Kotitalousteknologian saatavuus ja tarjonta Helsingissä 1800-luvun puolivälistä 1910-luvun lopulle" (1994) kerrotaan, että valurautainen kaasuliesi esiteltiin yleisölle vuoden 1851 maailmannäyttelyssä Lontoossa, mutta että niitä kohtaan tunnettujen ennakkoluulojen ja pelkojen vuoksi ne tulivat Englannissa laajempaan käyttöön vasta vuosisadan lopulla. Suomessa kaasuliedet yleistyivät myöhemmin: "Helsingin ensimmäisiin kuuluva kaasuliesi oli näytteillä kaasulaitoksen konttorissa vuosina 1901 - 1907, ja 1910-luvulla liesiä alettiin myydä ja vuokrata asiakkaille", kirjoittaa Lepistö (ss. 83 - 84).
Tapio Lukkosen teoksesta "Sähköistä antiikkia : käteen käyvät ja sähköllä toimivat" (1997)... |
Kuinka monta asuntopaloa syttyy vuosittain kodinkoneiden aiheuttamina? |
772 |
|
|
|
Asiaa voisi tiedustella esim. Turvatekniikan keskuksesta, http://www.tukes.fi/ .
|
Montako sähkökeitintä ja -silitysrautaa oli kotitalouskäytössä Helsingissä vuonna 1910? |
1382 |
|
|
|
HSähkökäyttöisiä kodinkoneita oli vuosisadan alussa yllättävän vähän. Vuonna 1910 laitteita oli kaiken kaikkiaan vain 13 kappaletta. Tämä tieto on Vuokko Lepistön kirjasta Joko teillä on primuskeitin? – kotitalousteknologian saatavuus ja tarjonta Helsingissä 1800-luvun puolivälistä 1910-luvun lopulle (s.105).
Lisää tietoa kotitalouksien sähkönkäytöstä saat esim. Oiva Turpeisen teoksesta Energiaa pääkaupungille – sähkölaitostoimintaa Helsingissä 1884-1984, jonka tietoihin Lepistökin tukeutuu. Molempia kirjoja näyttää olevan paikalla useissa pääkaupunkiseudun kirjastoissa - tarkemman sijainnin voit tarkistaa lähikirjastostasi tai Netistä osoitteesta http://www.libplussa.fi/ Onnea tietovisaasi!
|