keskikoulu

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minä vuonna syntyi Suomessa viimeinen ikäluokka, josta iso osa kävi kansa- ja kansalaiskoulun, ilman kokemusta oppi-, keski- tai peruskoulusta? 78 9.2.2024 Kansa- ja kansalaiskoulun opetussuunnitelman mukaan opiskelevia oli vielä 60-luvun alussa yli 77% kaikista yleissivistävässä peruskoulutuksessa olleista. Siitä lähtien kansakoulun opetussuunnitelman mukaan opiskelleiden määrä väheni asteittain, mutta kansalaiskoulun opetussuunnitelman mukaan opiskelleiden määrä pysyi melko tasaisena aina 70-luvulle saakka. Keskikoulun oppimäärää suorittavien määrä lisääntyi vuoteen 1972 saakka, jolloin se alkoi kääntyä laskuun peruskoulujärjestelmään siirtymisen vuoksi. Kansa- ja kansalaiskoulun oppimäärän suorittaneiden määrä oli vielä vuonna 1970 keskikoulun suorittaneiden määrää suurempi: kansa- ja kansalaiskoulun päättäneitä oppilaita oli yhteensä 38 727, keskikoululaisia 37 877. Jo vuodesta 1971...
Täydennys äskeiseen (suurten ikäluokkien oppikouluun siirtyminen Vaasassa): Montako kansakoulua ja oppikoulua kaupungissa oli Pekka Puskan ikäluokalle?… 2779 20.8.2012 Aiheesta oli hankala löytää tilastotietoja. Teoksessa Vaasan kaupungin suomenkieliset koulut 1877-1977 kerrotaan, että 1950-luvulla Vaasassa oli suomenkielisiä kansakouluja: Keskuskoulu, Onkilahden koulu, Palosaaren koulu, Huutoniemen koulu (valmistui 1957), Asevelikylän kansakoulu (v:sta 1954), Hietalahden kansakoulu (valmistui kolmessa osassa vuosina 1958, 1959 ja 1961) ja Vetokannaksen kansakoulu. Suomenkielisiä oppikouluja olivat Vaasan Lyseo ja Vaasan tyttölyseo. Onkilahden koulu aloitti toimintansa v. 1957 Vaasan Keskikoulu-nimisenä, vuonna 1960 nimi vaihtui Onkilahden yhteiskouluksi. Vuosina 1923-1975 Kasarmintorin yläaste ja Vaasan yhteiskoulun lukio toimivat nimellä Vaasan Yhteiskoulu. Oppilaita kansakoulussa oli vuosina 1957-58...
Kuinka suuri osa 1945-49 syntyneistä eteläpohjalaisista kävi keskikoulun tai ainakin osan siitä, ja montako prosenttia vain kansakoulun? Entä kuinka suuri osa… 1160 29.7.2008 Vuoden 1970 väestölaskennan mukaan (Osa 7A, SVT C:104) 20-24 -vuotiaiden (syntymävuodet 1946-1950) ikäryhmästä 29 % oli suorittanut ylioppilastutkinnon ja 20 % keskikoulun. Vaasan läänin seutukaava-alueella vastaavat luvut olivat yo-tutkinto 37 % ja keskikoulu 22 %. Muun, lähinnä yleisivistävän, koulutuksen osuus oli 7 %.