kehitysyhteistyö

6 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–6.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Meneekö suomesta kehitystukea maihin jotka eivät suostu vastaanottamaan laittomia siirtolaisia tai rikoksista tuomittuja kansalaisiaan? 140 21.9.2022 Aihe on varsin vaikea, koska yksimielisyyttä ei oikein ole edes siitä, mitä terminologiaa tulisi käyttää, tai mitä jokin sana tarkoittaa, eikä virallinen termistö pakosti vastaa julkisuudessa käytettyä. Lisäksi palautusten tilanne vaihtelee maakohtaisesti, puheet ja teot eivät tunnu kovin hyvin kohtaavan ja lähdetietojen ajantasaisuutta on aika mahdoton täysin varmistaa. Siitä lienee kuitenkin konsensus, että Suomelta taloudellista tukea - kehitysapua tai muuta vastaavaa - saaneet maat eivät ole aina suostuneet ottamaan vastaan pakkopalautettavia kansalaisiaan.  Yksi kynnyskysymys onkin selvästi se, palaako ihminen omasta tahdostaan. Irakin suurlähettiläs Suomessa on ykskantaan sanonut, ettei se ota kansalaisiaan kaikissa tapauksissa...
Mitkä Euroopan maat katsotaan nykyään kehitysmaiksi? 4706 3.8.2020 Kehitysmaa on kiistelty käsite eikä sille ole mitään yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Arkikielessä kehitysmaalla tarkoitetaan usein maata, jossa on matala bruttokansantuote, vähäinen koulutustaso ja kehno terveydenhoito. Voidaan puhua myös esimerkiksi ”kolmannesta maailmasta” tai ”Etelästä”, mutta myös nämä termit ovat ongelmallisia. https://www.fingo.fi/ajankohtaista/uutiset/kehitysmaat-kehittyvat-maat-kolmas-maailma-globaali-etela-miten-puhua Kehitysmaiksi luokiteltavat maat ovat heterogeeninen ryhmä maita, joissa voi olla valtavaa sisäistä vaihtelua. Seuraavaksi hahmottelen erilaisia tapoja luokitella maita. Näissä tilastoissa ”Eurooppa” käsitetään varsin laajassa merkityksessä; esimerkiksi Venäjä lasketaan usein eurooppalaiseksi...
Onko jokin suomen nykyisistä kehitystukikohdemaista sellainen missä korruptio voi merkittävästi uhata kehitystuen taloutta tai väestöä tukevaa merkitystä? 88 24.6.2020 Tietoa Suomen kehitysavusta, mm. maista joille on suunnattu kehitysapua vuonna 2020, löytyy Ulkoministeriön sivuilta. Sivuilla on myös tietoa kehitysyhteistyömaksatusten seurannasta. https://um.fi/suomen-kehitysyhteistyon-maararahat#Maittain Ylen MOT-ohjelma kertoi vuonna 2016 Sambian maatalousjärjestöjen saamasta kehitysavusta, joka meni pääosin muihin tarkoituksiin kuin mihin se oli myönnetty. Tuki on sen jälkeen jäädytetty. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/13/suomen-kehitysapua-katosi-korruptioon-sambiassa Monien ohjeiden ja lainsäädännön avulla korruption mahdollisuus pitäisi pystyä kitkemään. Käytössä on myös käsikirja, joka tarjoaa konkreettisia välineitä estää korruptiota kehitysyhteistyössä. Täysin aukotonta seuranta ei...
Tarvitsen lähdekirjallisuutta opinnäytetyöhöni. Aiheena Vapaaehtoistyö kehitysyhteistyössä (Tansaniassa), Vapaaehtoistyön tukeminen.. Onko teillä mitään hyviä… 1149 22.1.2013 Helmet-kirjastoista (http://www.helmet.fi/fi-FI) löytyvät ainakin tällaiset teokset vapaaehtoistyöstä kehitysyhteistyössä: - Hyvien ihmisten maa : auttaminen kilpailukyky-yhteiskunnassa / Anne Birgitta Pessi & Juho Saari (toim., 2011), myös verkkojulkaisuna - Unelmia maailmasta : suomalaisen kehitysmaaliikkeen juurilla / toim. Outi Hakkarainen, Miia Toikka & Thomas Wallgren (2000) - Lapsen saatavilla : kirja kummeille ja kummeiksi haluaville / Seija Sihvola ja Tiina Kukkamaa (2003) Yliopistokirjastojen yhteistietokanta Melindan kautta löytyy aiheestasi paljonkin hyviltä vaikuttavia lähteitä. Alla muutama, jotka kaikki ovat myös verkkojulkaisuna luettavissa: - Vapaaehtoisuuden trendit kehitysjärjestöissä : kotimaisen...
Mä oon kuudennel ja mul on ympän esitelmä intiasta. nii et voiks neuvoo mua miten mä löydän netist varmaa tietoo? tai jostain muualt mut netti kelpaa paremmin! 1296 1.5.2003 Hyvät sivut ovat ainakin osoitteessa www.global.finland.fi . Ne ovat Ulkoasiainministeriön Kehitysyhteistyö-sivut. Oikeasta palkista löytyy kohta tietopankki,josta löytyy tietoa kehitysmaista.(mm. Intiasta).
Mistä voisin löytää lääkärin, joka on toiminut kehitysmaissa joko Lääkärit ilman rajoja -järjestön tai jonkun muun vastaavan järjestön kautta? 877 10.9.1999 Kirjaston tietopalvelu ei voi antaa yksityishenkilöiden nimiä, mutta muita yhteystietoja kyllä. Sinun kannattaa ottaa yhteyttä esimerkiksi Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyösosastoon (yhteystiedot: http://global.finland.fi/) tai Punaiseen ristiin (http://www.redcross.fi/) tai Suomen Lähetysseuraan (http://www.mission.fi/). Näiden kaikkien järjestöjen kautta lähetetään lääkäreitä kehitysmaihin.