Olisin kiinnostunut tietämään, onko ns pihasoittajista ja pihalaulajista kirjoitettu mitään tietoja. Sodanjälkeen havoittuneet ja vammautuneet sodasta… |
46 |
|
|
|
Katu- ja pihasoittoa Helsingissä on tutkinut Kristiina Eronen, jonka opinnäytteiden viite- ja saatavuustiedot löytyvät Finna-hakupalvelusta. Nämä opinnäytteet eivät ole lainattavissa. Eronen on esimerkiksi tehnyt katu- ja pihasoitosta kyselyn vuonna 1979. Hän on kirjoittanut myös artikkelin aiheesta ”Musiikin suunta” -lehden vuoden 1983 numeroon 4, jonka teemana on katumusiikki. Eromaa kertoo artikkelissaan katumusiikin historiasta Suomessa. 1920-30-luvulla katusoitosta tuli luvanvaraista ja soittolupia myönnettiin vain invalideille, jotka eivät pystyneet hankkimaan elantoaan muilla tavoilla. Katusoitto ei ollut enää vapaata ammatinharjoittamista, vaan siitä tuli köyhäinhoitoa. Katusoittajat eivät saaneet virallisesti pyytää rahaa,... |