kasvinjalostus

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Tiedetäänkö mistä asti sokerijuurikasta on viljelty? Sokeriruokoahan on jo muinaisuudessa. 209 10.3.2022 1800-luvun alussa Napoleon tukki kauppareitit meren yli, mikä vaikeutti ruokosokerin tuontia Eurooppaan. Nyt alettiin etsiä tapaa viljellä sokeria kylmemmässä ilmastossa. Saksalainen kemisti Marggraf oli 1747 osoittanut, että rehujuurikkaista voitiin erottaa samaa sokeria kuin sokeriruo’osta. Hänen oppilaansa Franz Carl Achard jatkoi opettajansa työtä ja löydettyään paljon sokeria sisältävän (6–8 %) juurikkaan – sokerijuurikkaan –, hän perusti vuonna 1801 maailman ensimmäisen sokerijuurikastehtaan. Jalostuksella saatiin vähitellen kehitettyä juurikas, joka sisälsi yhtä paljon sokeria kuin sokeriruoko (16–19 %) ja kun tuotanto sai vielä valtion tukea, aloitettiin uusi kausi sokerin historiassa. Vuonna 1880 sokerijuurikkaan osuus...
Mitä kasveja on kannattanut kloonata? Ainakin bambua. 159 6.1.2022 Mikrolisäyksessä kasvin kloonaus tapahtuu solukkoviljelymenetelmien avulla irrottamalla kasvista haluttua solukkoa tai kasvupisteitä ja siirtämällä ne kasvamaan joko ravintoliuokseen tai kiinteälle ravintoalustalle. Mikrolisäystä käytetään taimien tuotannossa esim. banaanilla, avokadolla, sitrushedelmillä, ananaksilla, perunoilla, mansikoilla, viiniköynnöksillä, vadelmilla, herukoilla ja useilla eri puilla. https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikrolis%C3%A4ys Perinteisempi kasvien monistus eli kloonaaminen on perustunut kasvien lisäämiseen versoista tai pistokkaista. Myös sillä tavoin on mahdollista kloonata mm. edellä mainittuja kasveja. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kloonaus
Tapahtuuko perunan jalostusta siten, että toisesta perunalajikkeesta siirretään siitepölyä toisen perunalajikeen kukkaan ja kukasta kehitttyvässä tomaatissa… 2613 4.7.2008 Aluksi kasvinjalostus oli mutanttiyksilöiden etsimistä kasvustoista ulkonäön perusteella ja ottamista viljelykäyttöön (valintajalostus). Vasta 300 vuotta on osattu yhdistää eri mutaatioita risteyttämällä uusiksi lajikkeiksi (risteytysjalostus). Ns. kaukoristeytyksillä on pyritty tuomaan viljelykasveihin hyötyominaisuuksia myös villeistä lähilajeista. Itse asiassa monet viljelykasvit ovat alunperin kehittyneet eri kasvilajien risteytymisestä - esim. vehnä on kolmen eri heinälajin risteytymä. Uusia mutaatioita on jo 50 vuoden ajan saatu aikaan erilaisilla fysikaalisilla ja kemiallisilla käsittelyillä (mutaatiojalostus). (Lähde: http://www.mm.helsinki.fi/~tammisol/kjalym27.pdf) Suomessa on risteytetty viljeltyjä lajikkeita jo kauan....