kartanoromaanit

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
La Promesa ja Downton Abbey. Olen lukenut Jalna-sarjan kauan sitten. Mitä muita kirjoja löytyisi kartanoiden entisestä elämästä? Erityisesti myös palvelusväen… 145 22.1.2024 Kotimaisista kertojista Enni Mustoselta löytyy kartanoelämästä kertovia historiallisia romaanisarjoja useampiakin. Hänen sarjoissaan on ollut tyypillistä sekä palvelusväen että isäntäväen näkökulman esiintuominen. Hänen uusin sarjansa on Rouvankartanon tarinoita, johon on ilmestymässä toinen osa keväällä 2024. Mustoselta on aiemmin ilmestynyt Järjen ja tunteen tarinoita -sarja, jossa on myös kaksi näkökulmaa, mutta isäntäväki ei edusta kartanolaisia. Suosittelen kuitenkin sitäkin. Enni Mustonen eli Kirsti Manninen on ollut tekemässä myös televisiosarjaa Hovimäki, josta on tehty myös kuusiosainen kirjasarja, joka kertoo televisiosarjaa laajemmin Lindhofin aatelissuvusta ja Sepän torpparissuvusta, joiden vaiheet kietoutuvat tiiviisti yhteen...
Irlannista, Skotlannista ja Englannista kertovia esim. kartano- yms. romaaneja, jotka kertovat vuosista 1800 lähtien. Myös kirjailijoiden nimet riittävät,… 1169 7.5.2009 Vanhojen romaanien löytymistä vaikeuttaa valitettavasti puuttuva asiasanoitus. Tähän on onneksi tulossa lähivuosina apua kaunokirjallisuuden verkkopalvelun "Kirjasammon" avulla. Tällä hetkellä vanhempaa aineistoa on haettava muistin ja aiheluetteloiden avulla. Tässä joitakin Riihimäen kirjaston varastosta löytyviä vanhempia kartanoaiheisia pääasiassa Englantiin sijoittuvia romaaneja: Carr, Philippa (=Holt, Victoria): Kohtalonyhteys, (Holt, Victoria: Mellynin valtiatar), Salaisuuksien lampi, Sydämen valinta, Valloittajan paluu, Cartland, Barbara: Kun pilvet väistyvät, Kunnes aamu koittaa, Cookson, Catherine: Greenwallin kartano-sarja, Kätketyt tunteet, Tilly Trotter-sarja, Du Maurier, Daphne: Merirosvo ja kartanonherra, Eyre Katherine...
Mikä Kaari Utrion historiallinen romaani kertoo Tuomarinkylän kartanoon ja/tai Helsingin pitäjän kirkonkylän alueeseen liittyvistä tapahtumista? 440 27.7.2004 Kävin pikalukien lävitse kaikki Kaari Utrion historialliset romaanit sekä niistä kirjoitetut tutkimukset, mutta en löytänyt teosta, jonka keskeiset tapahtumat sijoittuisivat mainitulle alueelle. Romaanissa Ruma kreivitär (ilm.2002) kuvataan Helsinkiä ja uusmaalaista kartanokulttuuria, tapahtumat sijoittuvat kuitenkin Espooseen, nykyisen Kilon ja Leppävaaran seuduille. Utrion Helsinkiin sijoittuvissa romaaneissa vieraillaan usein myös lukuisissa lähiympäristön kartanoissa. On mahdollista, että niiden joukossa olisi ollut jokin Helsingin pitäjän kirkollakin sijaitseva, mutta se olisi jäänyt minulta selaillessani huomaamatta. Kaari Utrion romaanien keskeiset tapahtumat sijoittuvat ainakin seuraaville paikkakunnille: Helsinki, Porvoo, Espoo,...