itsenäistyminen

9 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–9.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mistä maasta Suomi itsenäistyi vuonna 1917? Neuvostoliittoa ei ollut vielä olemassa, Venäjällä ei ollut keisaria vallassa enää joten kyseessä ei voinut olla… 223 Lähteissä käytetään nimeä Venäjä. Tsaarin syrjäyttämissen jälkeen valittiin Venäjälle bolsevikkihallitus, mutta liittovaltio syntyi vasta vuonna 1922. Ylen artikkeli Neuvostoliitto ja kuinka siitä tuli jälleen Venäjä kertoo myös Neuvostoliiton synnystä. Ulkoministeriön Suomen itsenäistyminen: ulkoasiainhallinnon synty ja alkuvaiheet Suomen itsenäistymisen vaiheet, Itsenäistyminen 1917 Hima, Venäjästä tulee Neuvostoliitto Suomen itsenäisyysjulistuksessa puhutaan Venäjän kansasta.
Haluaisin listan (viisi kirjaa) kaunokirjallisista nykyteoksista aiheista Iloinen 20-luku Suomen itsenäistymisen ajan tarinat 246 Tässä hieman laajempi listaus aiheista: Suomen itsenäistymisen ajan tarinat Westö: Missä kuljimme kerran Pekkola, Pasi: Huomenna kevät palaa Saarto, Timo: Kuoleman kuukausi Mustonen, Enni: Ruokarouva Mustonen, Enni: Verenpisara ikkunalla Oranen, Raija: Maan aamu Oranen, Raija: Fanny Mikkanen, Raili: Laulu tulipunaisesta huoneesta Tikkanen, Märta: Emma ja Uno Rajala, Panu: Kuningasajatus Koivukari, Tapio: Luodetuulen maa Vakkuri, Juha: Mannerheim ja saksalainen suudelma Jaatinen, Pekka: Varjo : 1917 – 1918 Kaarnakari, Ville: Operaatio Kagaali Skiftesvik, Joni: Isäni, sankari Linna: Täällä Pohjantähden allaIloinen 20-luku Eerola, Ville: Nuori Waltari Hämeen-Anttila, Virpi: Käärmeitten kesä ja myöskin muut Karl Axel Björkin tutkimukset (...
Kuka oli historian ensimmäinen pääministeri? 273 Mikäli kysymyksessä tarkoitetaan itsenäisen Suomen historian ensimmäistä pääministeriä, oli hän Pehr Evind Svinhufvud. Kun bolshevikkit kaatoivat lokakuun (1917) vallankumouksessa Venäjän väliaikaisen hallituksen, ei Suomen senaatti tunnustanut heitä enää Suomen korkeimman vallan haltijoiksi. Suomen senaatti totesi Suomen ja Venäjän valtioyhteyden lakanneen. 15.11.1917 eduskunta julistautui Suomen korkeimman vallan haltijaksi, ja valitsi 27.11 itsenäisyyssenaatin, jonka puheenjohtajana eli pääministerinä Svinhufvud toimi. Lisää aiheesta voi lukea Suomalaisen kirjallisuuden seuran Kansallisbibliografiasta: https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/501  
Milloin Iso-Britannia itsenäistyi? 1443 Britit itse viettävät itsenäisyyspäivän tapaisia juhlia kuningattaren (tai kuninkaan) syntymäpäivänä 8.6. https://en.wikipedia.org/wiki/Queen%27s_Official_Birthday Ison Britanian synty onkin melkoisen mutkallinen: Nykyinen Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta syntyi vuonna 1922. Sitä ennen se oli Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta  1.1.1801-1922. https://fi.wikipedia.org/wiki/Ison-Britannian_ja_Irlannin_yhdistynyt_kuningaskunta Ison-Britannian kuningaskunta oli voimassa vuosina 1707-1800 https://fi.wikipedia.org/wiki/Ison-Britannian_kuningaskunta Englanti ja Skotlanti olivat saman hallitsijan hallitsemia vuodesta 1603, ja ne liittyivät pysyvästi Ison-Britannian kuningaskunnaksi 1.5.1707. https...
Eräs edesmennyt tuttavani oli kerran koonnut paperille Paavo Väyrysen poliittisen uran huvittavimpia tapauksia. Yksi niistä oli tällainen, että vuonna 1991… 684 Suomi on tunnustanut Baltian maiden itsenäisyyden vuonna 1919/1920.  Uudelleen itsenäistymisen yhteydessä Suomi ei tunnustanut valtioita uudestaan koska katsotaan, että aikaisempi tunnustaminen on edelleen voimassa. Diplomaattiset suhteet Baltian maiden kanssa solmittiin uudelleen 29.8.1991. Alla linkit ulkoministeriön maasivuille, joista löydät maiden osalta tarkemmat päivämäärät itsenäistymisestä.   Viro: http://um.fi/Public/default.aspx?nodeid=17365&culture=fi-FI&contentlan=1 Latvia: http://um.fi/Public/default.aspx?nodeid=17231&culture=fi-FI&contentlan=1 Liettua: http://um.fi/Public/default.aspx?nodeid=17233&culture=fi-FI&contentlan=1   Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä neuvoteltiin siitä, että...
Milloin Japani itsenäistyi? 2138 Kysymys jonkin valtion itsenäistymisestä on monimutkaisempi kuin ehkä ajattelee. Useimpien nykyään itsenäiseksi miellettyjen valtioiden historiassa on ollut vaiheita, joita nykyään kutsuttaisiin itsenäisyydeksi, mutta jotka omana aikanaan ovat olleet ehkä yhden sotaherran valtaa. Näin on ollut myös Japanin kohdalla. Japanin poliittisesta historiasta on vaikea osoittaa kautta, jolloin Japani olisi ollut ei-itsenäinen siinä mielessä, että se olisi ollut jonkin toisen valtion miehittämä tai alistama. Ehdottomaan antautumiseen päättyneen toisen maailmansodan jälkeen Japanin voidaan katsoa olleen asiallisesti ottaen melko alistetussa asemassa, mutta muodollisesti Japanin keisarikunta pysyi itsenäisenä. Jos mennään riittävän kauas historiassa,...
Etsin tietoa lastensuojelun laitoshoidossa olleiden lasten ja nuorten itsenäistymisestä ja elämän poluista laitoselämän jälkeen, olisiko vinkkejä? 972 Tässä muutamia ehdotuksia: Nuoruus ja koulukoti, 2004. Sisältää luvun koulukodin jälkeen, jossa tutkitaan koulukodissa asuneiden edesottamuksia myöhemmin. Jälkihuolto-opas, 2004. Lastensuojelun kanssa tekemisissä olleiden nuorten tukeminen täysi-ikäistymisen jälkeen Makkonen, Kikka: Minusta jää jälki, 2008. Lastenkodissa asuneiden haastatteluja aikuisena. Viisi vuotta huostaanotosta: Seurantatutkimus huostaanotettujen lasten institutionaalisista poluista, 2013. Tavataanko toimistolla? - Lastensuojelun jälkihuollon toteutuminen täysi-ikäisten nuorten kohdalla, 2003. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/12376 Alila, Mira; Kanniainen, Marika; Sistonen, Annemari: "USEIN ON VAIKEAA ELÄMÄÄNSÄ ALOITTAA, NIIN PIENILLÄ SIIVILLÄ LENTÄÄ." :...
Kirja, jossa kuvataan Pohjois-Suomen itsenäistyvän ja ryhtyvän kapinaan sen riistoa vastaan. On ilmestynyt äskettäin. Kuulemma mielenkiintoinen ja hauska. 961 Pohjois-Suomi julistautuu itsenäiseksi Mikko-Pekka Heikkisen romaanissa Terveiset Kutturasta.
Olen nähnyt ruskea C-6 kokoisen kirjekuoren. Sen vasemmassa yläkulmassa oli teksti: Suomen Vapaaehtoisten Armeija Finlands Frivilliga Armé Bulevardi 21,… 1855 Vapaaehtoisten armeijan toiminta liittyy Vienan retkiin, joiden taustana on Mannerheimin ns. Miekkakäsky tai Miekkavala-päiväkäsky pvm:lta 23.2.1918. Käskyn perussisältö liittyy Vienan Karjalan heimoveljien vapauden ylläpitämiseen ja puolustamiseen – mikä käytännössä johti ajatukseen Vienan liittämiseksi Suomeen. Jääkärikapteeni Toivo Kuisman retkikunta, aluksi noin 250 miestä, toimi heinäkuusta lokakuulle 1918. Toimintaa tuki mm. valtionhoitaja Svinhufvud sotaministerin vastustuksesta huolimatta. Näin värväytyneille saatettiin luvata Suomen vakinaisessa sotaväessä palveleville taattuja etuja. Värväys oli alkanut Helsingin Heimolassa, mutta siirtyi heinäkuussa ryhmän toimistoon osoitteessa Bulevardi 21. Joukon päällystön ja värväyselimen...