influenssa

4 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–4.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Nykyään liikkuu paljon väärää tietoa ja tilastojen tulkinta on vaikeaa. Onneksi on kirjasto, josta kysyä <3 Kysymykseni on seuraava: Kumpi on vaarallisempi… 302 Tähän mielenkiintoiseen kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta. Jos vaarallisuutta mitataan kuolleiden määrällä, on huomioitava, ettei covid-19 ole ollut kuolemansyytilastossa läsnä vielä yhtäkään kokonaista tilastovuotta. Covid-19 tuli vasta vuoden 2020 aineistoon, ja Suomessa epidemia alkoi kesken vuotta (maaliskuussa 2020). Koronakuolemien tulevasta kehityksestä emme tiedä vielä mitään. Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan covid-19 oli vuonna 2020 peruskuolemansyynä 558 ja influenssa 58 henkilöllä. Luvut eivät varsinaisesti ole vertailukelpoiset, koska vuonna 2020 suomalaisia ei ollut rokotettu covid-19:ää vastaan, mutta monilla oli influenssarokotus. Osalla väestöstä oli myös aiempien sairastumisien kartuttamaa...
Löytyisikö suomeksi kirjaa tai videota pandemiasta, sen leviämisestä ja siitä miten sen leviämistä yritetään estää ja miten se tulisi vaikuttamaan maailmaan?… 574 Hei! HelMet -tietokannasta löytyvät hakusanalla "pandemiat" muun muassa nämä kirjat: Influenssa : pandemiaviruksen päiväkirja / Pentti Huovinen http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2015635__Spandemiat__Ff%3A… Etelä-Suomen läänin terveyskeskusten varautuminen poikkeusoloihin - erityisesti influenssaepandemiaan http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1909801__Spandemiat__Ff%3A… Lintuinfluenssa / Pekka Reinikainen http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1765193__S%28virustaudit%2… Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla on myös luettavissa tartuntatautien torjuntaan ja niiden leviämisen ehkäisemiin liittyvää materiaalia. http://www.stm.fi/hyvinvointi/terveydenedistaminen/tartuntataudit Maailman terveysjärjestön WHO:n...
Mistä löydän STAKEsin julkaiseman ICD-10 tautiluettelosta enemmän tietoa koodista J09. 3455 Koodin J09 termi suomalaisessa ICD-10 tautiluokituksessa on muutettu muotoon "Influenssa, aiheuttaja tietyt tunnistetut virustyypit". Diagnoosinumero sisältää lintuinfluenssan (H5N1) sekä sikainfluenssan (A/H1N1). Koodin muutos on tehty 17.6.2009 http://sty.stakes.fi/FI/koodistopalvelu/H1N1/Index.htm http://194.89.160.67/codeserver/eventlog-action.do?action=find&key=2710… Maailman terveysjärjestön (WHO:n) ICD-10 online: JO9 http://apps.who.int/classifications/apps/icd/icd10online/index.htm?gj09…+
Mistä löytäisin enemmän tietoa Honkongilaisesta pandemiasta 1969, ja miten se vaikutti Suomessa? Miten influenssa pandemioihin on aikaisemmin varauduttu… 888 Tietoa löytyy vähän. Kansanterveyslaki, tartuntatautilaki, rokotusohjelma ja muita keskeisiä lakeja ei ollut vielä säädetty 1950-1960 luvulla. Tässä joitakin vanhoja lehtiartikkeleita influenssasta ja influenssarokotteesta Duodecim lehdessä: 1958/11 Erkki Klemola, Rasmus Stenström, Pirjo Mäkelä ja V. Ritarna: Havaintoja syksyn 1957 influenssaepidemian aikana aikuisilla esiintyneistä keuhkokuumeista s.605 1958/9 Liisa Haapanen: Eräs influenssarokotuksen tehokkuutta koskeva tutkimus s.507 1959/4 Kalevi Lyytikäinen [nekrologi]: Ns. aasialaisen influenssan vaikutuksesta keuhkotuberkuloosiin s.798 1965//2 Kari Cantell: Influenssarokotteet s.235 1975/2 Kimmo Aho ja Reijo Pyhälä: Influenssan epidemiologiaa s. 257 Artikkeleista voidaan tilata...