hyväntekeväisyysjärjestöt

6 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–6.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Koulujen oppilaat tekivät aikoinaan siivousoperaatioita. Oli kysymys taksvärkkikeräyksestä. Minä vuosina tämä tapahtui? 55 Taksvärkkiliike syntyi Ruotsissa vuonna 1961 ja Suomeen liike rantautui pian tämän jälkeen vuonna 1967. Taksvärkkiliike sai alkunsa nuorten halusta osoittaa globaalia solidaarisuutta heikko-osaisia kohtaan, ja Suomen ensimmäinen taksvärkkikeräys keräsikin rahaa Peruun. Taksvärkkitoiminta on Suomessa edelleen aktiivista ja suuri osa kouluista osallistuu siihen vuosittain. Usein taksvärkkikeräykseen osallistutaan nimenomaan kysyjän mainitsemien siivousoperaatioiden kautta. Taksvärkkiliikkeen historiasta ja toiminnasta voi lukea lisää keräystä Suomessa koordinoivan kansalaisjärjestö Taksvärkki ry:n nettisivuilta.
Mikä järjestö keräsi rahaa hyväntekeväisyyteen pressanvaalien äänestyspaikoilla? 104 2024 presidentinvaalien äänestyspaikoilla rahaa keräsi hyväntekeväisyysjärjestö Pieni ele ry. Etusivu - pieni ele Pieni ele -keräys on kerännyt lahjoituksia vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyvinvoinnin vaalimiseen jo vuodesta 1907 lähtien. Keräys on aina vaalien aikaan äänestyspaikoilla. Ensimmäisessä keräyksessä vuonna 1907 kerättiin Werner Söderströmin johdolla lahjoituksia tuberkuloosin vastustamiseen. Keräys järjestettiin vaalien yhteydessä ja monien vuosien ajan keräyksen nimi olikin Vaalikeräys. Tänä päivänä lahjoituksilla tuetaan kotimaamme vammaisia ja pitkäaikaissairaita. Toiminta perustuu hyväntekeväisyyteen ja yhdistys on poliittisesti sitoutumaton.
Onko Unicef luotettava? 684 Yhdysvalloissa toimivia hyväntekeväisyysjärjestöjä arvioiva Charity Navigator -palvelu antaa Unicefille täydet neljä tähteä, joten ainakin sen perusteella sitä voi pitää luotettavana. Tuoreimman tiedon (2019) mukaan 88,9% Unicef USA:n keräämistä varoista menee perille järjestön määrittämiin kohteisiin. Suomessa Seura-lehti toteutti muutama vuosi sitten pienimuotoisen avustusjärjestöjen vertailun. Siinäkin Unicef menestyi mukavanlaisesti: kohteiden osuus lahjoituksin hankituista varoista oli 82,8% (2016). Suomen Unicefin oman ilmoituksen mukaan vuonna 2020 kerätyistä varoista 78% käytettiin järjestön työhön (72% maailmalla, 6% Suomessa) ja 22% keräysten toteuttamiseen ja hallintoon. Charity Navigator - Rating for UNICEF USAhttps://seura.fi...
Onko missään maailmalla asetettu rajoja jonka mukaan erotetaan itseään työllistävät lobbaavat järjestöt avustustyötä tekevistä järjestöistä? 191 Suomessa on hyvinkin tarkka rahankeräyslaki.  Rahankeräämiseen haetaan aina lupa ja sen saa enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Rahankeräämislupaa ei myönnetä jos:  Hakemus rahankeräyksen toimeenpanemiseen tulee hylätä, jos: "1) luvan antamiselle 6, 7 ja 12 §:ssä säädetyt edellytykset eivät täyty; tai 2) luvan hakijan lakisääteiseen toimielimeen tai muuhun johtoon kuuluvia tai luvan hakijassa tosiasiallista päätösvaltaa käyttäviä henkilöitä ei voida pitää luotettavina. Hakemus voidaan hylätä, jos: 1) haetun keräysalueen sekä yhteisön tai säätiön harjoittaman toiminnan ja toiminta-alueen välillä on ilmeinen epäsuhta; 2) lupaa hakevan yhteisön tai säätiön toiminta ei ole vakiintunutta; 3) aikaisemmat samaa tai siihen verrattavaa...
Mitkä ovat vähäosaisten vanhustten hyväntekeväisyyteen erikoistuneet järjestöt Suomessa? 909 Yhtään suomalaista järjestöä, joka olisi erikoistunut avustamaan ainoastaan vähäosaisia vanhuksia, ei löytynyt. Joillakin järjestöillä lahjoituksen voi kohdistaa esim. seniorityöhön. Tällainen on esimerkiksi HelsinkiMissio-järjestö: https://lahjoita.helsinkimissio.fi/?gclid=CLjWzLzomsICFYaQcgodkQgAvA Alla on luetteloita ja tietoa hyväntekeväisyysjärjestöistä: http://www.hyväntekeväisyys.fi/index.php/hyvantekevaisyysjarjestoja http://www.xsv.fi/tee/ http://www.lahjoitus.org/
Olisiko puolueetonta tahoa, joka vertailisi Suomessa toimivia hyväntekeväisyysjärjestöjä? Löysin tällaisen sivuston http://www.charitynavigator.org mutta… 3246 Mitään vertailevaa tahoa en valitettavasti löytänyt. Eettinenkuluttaja.net -verkkosivustolla arvioidaan joidenkin hyväntekeväisyysjärjestöjen julkaiseman tiedon luotettavuutta sekä järjestön poliittista, uskonnollista ja taloudellista riippumattomuutta: http://www.eettinenkuluttaja.net/hyvantekevaisyysjarjestot Tässä joitakin lehtiartikkeleita aiheesta: Ahonen, Anneli: Avustusjärjestöt brändäävät entistä ammattimaisemmin. Rikkumaton julkisuuskuva on järjestöille kullanarvoinen. Helsingin Sanomat 12.7.2007 Ahonen, Anneli: Suoraveloituksella lahjoittavien määrä kasvaa nopeasti: moni järjestö saa suuren osan tuloistaan kuukausilahjoituksista. Helsingin Sanomat 26.6.2007 Vihonen, Ilona: Viidennes suomalaisten antamasta hätä- ja kehitysavusta...