historiallisuus

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mihin aikaan ja paikkaan Kalevalan tarinat sijoittuvat? En siis tarkoita milloin Kalevala on koottu ja kirjoitettu ylös, vaan itse tarinoiden tapahtuma-aikaa… 306 Kalevalan historiallisuus vaikuttaa kuuluvan niihin ikuisuuskysymyksiin, joihin ei ole olemassa yhtä selkeää vastausta. Niin kuin Lauri Honko aiheesta kirjoittaa kirjassa Eepoksia ja eepostutkimuksia Itämereltä Intiaan, "vanha kansanrunous oli aika köyhää selvien historiallisten kiinnekohtien tarjoamisessa. Historialliselle tulkinnalle oli tavallaan esteitä itse aineistossa. Jos ajatellaan vaikkapa maantieteellisesti läheisiä venäläisiä bylinoita, joissa on aivan selviä viittauksia vuosisatojen takaisiin tapahtumiin, niin mitään sellasta on vaikea löytää tästä perusilmeeltään varsin mytologissävyisestä kalevalamittaisesta runoudesta."Nekään Lönnrotin Kalevalassa hyödyntämät kansanrunot, jotka on mahdollista kytkeä historiallisiin...
Minkä verran Zacharias Topeliuksen "Välskärin kertomukset"-teoksessa on historiallista totuutta? 604 Museovirasto on laatinut taisteluista paikkakuvauksia. Esim. Perttilänmäki ja Napuen taistelutanner. "Laurolan Pitkä-Perttilä Kyrönjoen rannalla on poikkeuksellisen pitkä ja näyttävä puolitoistakerroksinen pohjalaistalo, joka kuvastaa edustavalla tavalla eteläpohjalaista rakennusperinnettä. Talon katsotaan olevan Topeliuksen Välskärin kertomusten sankarin Perttilä-Bertenskiöldin kotitila. Napuen taistelutanner Perttilän viereisellä pellolla on Suuren Pohjan sodan ratkaisseen taistelun paikka. Kyrönjoen ylittää Perttilänkosken kohdalla 1909-1910 rakennettu teräksinen riippusilta, joka on tiehallinnon ylläpitämä museosilta." Linkki sivulleMari Hatavara on lisensiaatin tutkimuksessaan 2002 pohtinut juuri Välskarinkertomusten hietoriallisuutta...
Onko missään lähteissä todennettu Tiernapojat-näytelmän kytkeytymistä todelliseen tapahtumaan? 161 Tiernapojat-näytelmä pohjautuu Matteuksen evankeliumin itämaan tietäjiin, jotka Raamatun mukaan tulivat idästä Betlehemiin osoittamaan kunnioitusta ja tuomaan lahjoja vastasyntyneelle Jeesukselle 1). Evankeliumin historiallisuudesta on erilaisia näkemyksiä. Monet eksegetiikan 2) tutkijat kyseenalastavat kirjaimellisen joulukertomuksen tulkinnan, esimerkiksi Helsingin yliopiston eksegetiikan emeritusprofessori Lars Aejmelaeus 3). Ns. klassinen raamatuntulkinta tulkitsee kirjaimellisemmin Raamattua, eli mm. joulukertomusta 4). 1)https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiernapojat 2)https://www.helsinki.fi/fi/teologinen-tiedekunta/tutkimus/tieteenalat-j… https://fi.wikipedia.org/wiki/Raamatun_historiallisuus 3)https://www....