Hinton S. E.

6 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–6.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mikä kirja? Luettiin yläasteella (oli kymmeniä kirjoja luokalle) noin vuonna 80-81. Kertoo nuoresta pojasta Hesassa, jonka isä oli alkoholisoitunut, ym… 153 27.12.2022 Olisikohan kyseessä S. E. Hintonin kirja Me kolme ja jengi? Kuvaus osuu siihen kaikilta muilta osin, mutta tapahtumat eivät sijoitu Helsinkiin vaan Yhdysvaltoihin. Kirja julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1967. Suomeksi se ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1969 Marja Leskisen kääntämänä. Siitä on otettu useita painoksia vuosikymmenten kuluessa. Kirja on klassinen nuortenromaani, jota on luettu paljon yläkouluissa. Kirjan tiedot Kirjasammossa.
Onkos Helsingin, vuosaaren kirjastossa kirjaa nimellä: Me kolme ja jengi. Tekijä: Hinton, S.E . 796 16.2.2007 Vuosaaressa ei näytä olevan kyseistä kirjaa, mutta varaamalla Helmet-järjestelmän kautta saat kirjan jostain muusta kirjastosta. Voit valita noutopaikaksi Vuosaaren ja hakea kirjan sieltä, jos niin haluat.Kirja on lasten-ja nuorten aineistoa, joten varausmaksuakaan ei mene.
Mistä nettikaupoista olisi mahdollista ostaa S.E Hintonin kirjoihin perustuvia elokuvia? Ihan Suomen puolelta. 846 21.12.2005 S.E. Hintonin perustuvia elokuvia voi tilata esim. osoitteesta www.cdon.com. Ainakin elokuvat Taistelukala ja Kesyttömät näyttävät olevan myynnissä.
Löytyisikö kirjastosta sellaista elokuvaa kun Me kolme ja jengi? Elokuvasta on myös kirja, jonka on kirjoittanut S.E. Hinton. Haluaisin kovasti nähdä elokuvan,… 1487 29.11.2005 Me kolme ja jengi-kirjaan perustuva elokuva on nimeltään Outsiders, elokuva on vuodelta 1983 ja Francis Ford Coppolan ohjaama. Elokuva löytyy esim. pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista.
Ajattelin kun olin juuri lukenun S.E Hintonin nuortenromaanin Me kolme ja jengi, niin etsisin samaisesta teoksesta elokuvaa. Löytyykö mistään Turun kirjastosta… 1466 18.12.2004 Kyllä Turun kaupunginkirjaston pääkirjastosta löytyy S. E. Hintonin kirjaan The outsiders (suom. Me kolme ja jengi) perustuva elokuva dvd-videolevynä. Elokuvan nimi on myös Outsiders, ja sen on ohjannut Francis Ford Coppola. Saatavuuden voit tarkistaa verkkokirjastostamme http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=form1
Onko teillä tietoa kirjailijasta S.E. Hinton? Tärkeää! 697 8.2.2001 Tietoa S. E. Hintonista löytyy mm. Mervi Kosken teoksesta. Mervi Koski: Ulkomaisia nuortenklassikoita Aarresaaresta Pulskaan Mustaan. BTJ kirjastopalvelu, Helsinki, 2000.