Tarvitseeko Suomen pääministerin käydä armeijaa? Jos hän joutuisi ottamaan presidentin työtehtävät, siihen kuuluisi myös Puolustusvoimien ylipäällikkönä… |
476 |
|
|
|
Suomen perustuslaki (731/1999, 128§) toteaa ykskantaan: "Tasavallan presidentti on Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö." Presidenttiys siis riittää, muita ehtoja – kuten sotilaspalvelusta – ei aseteta.
Keskustelu siitä, miten voi olla ylipäällikkönä, jos ei ole suorittanut asevelvollisuutta, käytiin meillä jo Tarja Halosen presidenttikaudella, jolloin puolustusvoimillamme oli "Rouva Ylipäällikkö", joka – paitsi ettei ollut käynyt armeijaa – oli myös rauhanjärjestö Sadankomitean maksava rivijäsen.
"Ylipäällikkönä toimiminen on Halosen mukaan sujunut hyvin. Epäileviä tuomaita oli vaalien alla kuitenkin paljon:
'Minä en näe mitään ristiriitaa olla ylipäällikkönä. Vaaleissa minulle sanottiin, että ‹mitä siitä tulee kun olette sellainen... |
Muistan, kun isäni ei kerran pitänyt siitä, että Tarja Halonen otti kantaa johonkin suurten maiden sotajuttuihin. Hän sanoi, että pienten maiden johtajien ei… |
277 |
|
|
|
Halosen ensimmäisen kauden ulkopoliittisista kannanotoista voisi varteenotettavana ehdokkaana tarjota vuonna 2002 kärjistynyttä Irakin tilannetta.
Irakia vaadittiin päästämään maahan YK:n asetarkkailijoita aiemmin asetetun asevientikiellon valvomiseksi. Ranskan, Saksan ja Venäjän johtama ryhmä oli valmis antamaan asetarkkailijoille lisäaikaa. EU:n sisällä näkemykset kuitenkin jakautuivat niin, ettei yhteistä kantaa saatu muodostetuksi. Yhdysvallat sen sijaan vaati YK:n turvallisuusneuvostolta voimankäytön oikeuttavaa päätöslauselmaa. Kun se ei sitä saanut, presidentti Bush esitti maailmanjärjestön yleiskokouksessa selkeän uhkavaatimuksen: joko Irakia vastaan ryhdytään toimiin tai Yhdysvallat toimii tarpeen vaatiessa yksin. Bush perusteli... |
Onko Tarja Halosen maalauksia ollut julkisesti nähtävillä missään/koskaan? |
1483 |
|
|
|
Hannu Lehtilän kirja Tarja Halonen : yksi meistä (Otava, 2005) toteaa vastaansanomattomasti: "Halonen ei anna töitään julkisuuteen. Vain yksi hiilipiirros on päässyt kirjan sivuille. Keväällä 2004 julkaistussa kirjassa, Kesäpäivä Kultarannassa, on presidentin edellisvuonna piirtämä luonnos silloin kahdeksanvuotiaasta Miska-kissasta."
Lehtilän mukaan Halonen on harrastanut kuvataiteita - etenkin piirtämistä - lapsuudestaan asti. Taidekursseilla hän laajensi harrastustaan kuvanveistoon. Akvarellimaalaus on Haloselle verrattain äskettäinen aluevaltaus: " -- pari vuotta sitten olivat vuorossa akvarellit. Ensimmäistä kertaa kouluvuosien jälkeen akvarellin tekeminen jännitti: 'Se oli uusi kokemus. Olen aina ihaillut akvarelleja ja niiden... |
Näin vaalien alla kysyn teiltä, Arvoisat Kirjastonhoitajat, seuraavaa ihan uteliaisuudesta.. Onko Tarja Halonen joskus kuulunut SKP:hen? |
545 |
|
|
|
Tarja Halosen kampanjatoimistosta http://www.tarjahalonen.fi kerrottiin, ettei Tarja Halonen ole kuulunut SKP:hen.
|