| Taustatietoja Waltarin Turms kuolemattomasta |
294 |
|
|
|
Kannattaa tutustua Ritva Haavikon teokseen Mika Waltari, valloittaja (WSOY, 2008). Sen Turms, kuolematon -teosta käsittelevässä luvussa sekä analysoidaan romaania että kerrotaan Waltarin tekemästä taustatutkimuksesta ja hänen elämästään kyseisenä aikana.Lisätietoa etruskeista löytyy seuraavista teoksista:Antiikin myytit ja uskonnot (Otava, 2007)Kulttuuri antiikin maailmassa (Teos, 2009)Nielsen, Marjatta: Etruskit (WSOY, 2003) |
| Olen kuullut televisiosta, kuinka Mika Waltari kirjoitti etruskeista ja kuinka he mielikuvituksen voimasta aineellistuivat niin pitkälle, että Waltarin koira… |
400 |
|
|
|
Tietomme etruskeista perustuvat arkeologisiin löytöihin, rajalliseen määrään piirtokirjoituksia sekä muiden kansojen mainintoihin heistä kirjoituksissaan, kreikkalaisten ja roomalaisten. Meille ei ole säilynyt antiikin ajalta teosta etruskeista tai heidän historiastaan, ei etruskien kädestä eikä muidenkaan, vain tieto siitä, että keisari Claudius on sellaisen kirjoittanut ja että sitä pidettiin varsin luotettavana teoksena aikanaan. Näkemyksemme etruskeista perustuu siis siihen materiaaliin, jota on jäänyt jäljelle ja tähän mennessä löydetty.
Suurin osa hyvin säilyneistä etruskilöydöistä on peräisin hautausmailta, esimerkiksi Caeressa, nyk. Cerveterissä on suuri alue hyvin säilyneitä hautoja, joista on kaivettu itse hautakammioiden... |
| Minkä niminen oli roomalaisten manalan jumala? Se ei ollut Haades eikä Pluto. |
528 |
|
|
|
Roomalaisilla ei ollut vain yhtä nimitystä Manalan hallitsijalle. Kreikkalaisperäisten Haadeksen ja Pluton sekä siitä mahdollisesti johdetun Dis (Paterin) lisäksi roomalaisilla oli käytössä etruskiperäinen Orcus.
Lähde: P. Castrén & L. Pietilä-Castrén, Antiikin käsikirja, Otava, 2000 |