etäisyydenmittaus

5 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–5.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Luen Martta Vihervuoren kirjaa Myötäeläjän muistelmat. Kirjassa puhutaan pituusmitasta "itävallanmaili". Minkä mittaista matkaa sillä tarkoitetaan? 154 Hei! Olet oikeassa, itävallanmailista löytyy nihkeästi tietoa etenkin suomeksi. Englanninkielisen Wikipedian sivuilla oli kuitenkin tämän linkin takaa löytyvä maileja käsittelevä artikkeli, jonka mukaan itävallanmaili olisi ollut aikoinaan käytössä Etelä-Saksassa sekä silloisessa Itävallan keisarikunnassa ja pituudeltaan 7.586 kilometriä. Aivan nykyisen kotimaan peninkulman tasolle se ei siis yllä, joskin vuoteen 1655 saakka itävallanmaili olisi ollut voitokas - tuolloin ns. vanhan suomalaisen peninkulman pituus oli vain kuutisen kilometriä.
Miltä tahansa mereltä kaukaisin kohta maalla sijaitsee Guinnessin ennätystenkirjan mukaan Kiinan luoteiskulmassa. Missä sen sijaan sijaitsee vastaavanlainen… 418 Virallista tietoa Suomen kaukaisuuden navasta ei valitettavasti löytynyt, mutta koitin itse mitata kaukaisimman paikan merestä. Vaikuttaisi siltä, että kaukaisin maa-alue merestä on Pieni Hiekkasaari, joka sijaitsee Pielisessä. Etäisyyttä Liminganlahteen Perämerellä on 281 km, Viipurinlahteen 282 km ja Vienanmereen 284 km. Kaukaisin piste itsessään on vedessä saaren vieressä.
Kysyn teiltä, koska en ole löytänyt vastausta kysymyksiini NASAn enkä ESAn sivuilta: Kuinka kaukana Maasta on lähin kiintotähti, ja millä menetelmillä etäisyys… 1812 Lähin tähti on oma Aurinkomme. Seuraavaksi lähin tähti on Proxima Centauri, noin 4,2 valovuoden päässä. Proxima Centauri on viileän punainen kääpiötähti, joka kuuluu Alfa Centaurin järjestelmään ja on sen kolmas tähti. Läheisten tähtien etäisyydet saadaan selville trigonometrisesti käyttämällä kolmion kantana Maan radan sädettä eli astronomista yksikköä. Astronominen yksikkö eli tähtitieteellinen yksikkö (AU) on pituuden yksikkö, jota käytetään aurinkokunnan etäisyyksiä ilmoitettaessa. Maan radan isoakselin puolikas eli keskietäisyys Auringosta on yksi astronominen yksikkö. Sen suuruus on 149 597 870 km. Lähteet: Garlick, Mark A., Tähtitiede - kiehtova maailmankaikkeus, Helsinki 2006. Tähtitieteellinen yhdistys URSA:n verkkosivut https://...
Mistä löydän tiedon lentovälimatkoista maailmanympärimatkalle? Esim. Helsinki-Frankfurt-Los Angeles-Auckland-Perth-Bangkok-Johannesburg-Frankfurt-Helsinki… 1806 Finnairilta saatte varmasti tarkat tiedot ( http://www.finnair.fi ) esim. soittamalla, mutta mikäli haluatte itse "laskeskella" löytyy Internetistä laskuri, joka ilmoittaa kaupunkien välimatkat linnuntietä. Laskurin osoite on http://www.indo.com/cgi-bin/dist . (Sivun otsikko on hieman hämäävä, mutta laskuri löytyy sivun keskivaiheilta.)
Mistä saa tietoa kuinka pitkä lento (kilometreissä) esim. Helsingistä Frankfurtiin on? Kiitokset etukäteen ja hyvää kesää. 655 Finnairin sivuilla kerrotaan, että reitti Helsingistä Frankfurtiin on 1538 km pitkä. http://www.finnair.fi/web/finnair/scripts/template_2level_white.jsp?BV_…