Voiko Tapiolan kirjastossa digitoida diakuvia? |
139 |
|
|
|
Tapiolan kirjastossa ei valitettavasti ole Diakuvien skannaus mahdollisuutta.
Sellainen löytyy kuitenkin Entressen, Ison Omenan ja Sellon kirjastoista. Ajan voit varata osoitteesta varaamo.espoo.fi kirjautumalla sisälle esim. kirjastokortillasi. Linkki diaskanneri hakuun |
Miksi Tapiolan kirjastossa on melkein aina koira sisällä jollakulla asiakkaalla, joka ei ole näkövammainen tai muuten apukoirasta ei ole kyse? Miten minun ja… |
173 |
|
|
|
Eduskunnan oikeusasiamies on käsitellyt koirien tuomista kirjastoon ratkaisussaan Dnro 4595/4/15, joka löytyy täältä: https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/4595/2015
Espoon kirjastopalvelut noudattaa kyseisen päätöksen linjauksia toiminnassaan.
Voitte olla yhteydessä kirjastoihin ja tiedustella, missä kirjastoissa ja milloin olisi aikoja, jolloin koiria ei paikalla olisi. Esimerkiksi ostoskeskusten yhteydessä sijaitsevissa kirjastoissa, esimerkiksi Iso Omenan kirjastossa, on harvemmin koiria. Eri kirjastojen yhteystiedot löydätte helmet.fi -sivustolta.
Tapahtumiin, ja muissakin palveluissa, suljettuihin tiloihin on mahdollista tulla vain kun kyseessä on opas- tai palvelukoira.
Espoossa on tiettyinä ennalta ilmoitettuina... |
Kirjaston työntekijöiden pomo on kirjastonjohtaja? Kuka on hänen pomonsa, ja hänen pomonsa pomonsa...? Mihin asti mennään, tuleeko ministerit vastaan vai… |
105 |
|
|
|
Espoon organisaatiorakenteessa kirjastopalveluiden johtajan esihenkilönä toimii Kulttuurin tulosyksikön johtaja, kulttuurijohtaja. Hänen esihenkilönsä on Elinvoiman tulosalueen elinvoimajohtaja. Seuraavana tuleekin sitten kaupunginjohtaja. Valtionhallintoon ei siis mennä.
Lähde: https://www.espoo.fi/fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/organisaatio (viitattu 5.6.2023) |
Espoossa on paikka nimeltä Lugnet. Mikä on oikea ääntämistapa? Kirjaimellisesti vai kuten bussin kuuluttaja lausuu pysäkin nimen: Lungnet. |
158 |
|
|
|
Espoon kaupungin nimistösivulla kerrotaan Lugnetista seuraavasti:
Alueen nimi tulee suoraan vanhainkodin nimestä Lugnet, jolla on oletettavasti haluttu ilmentää paikan ja myös vanhuuden rauhallisuutta. Ruotsin sana ”lugn” merkitsee substantiivina rauhaa ja levollisuutta.
Tämän perusteella ääntäisin siis paikannimen bussin kuuluttajan tavalla.
|
Voiko Lippulaivan kirjastossa tulostaa myös A3 -koossa? Entä missä on Soukkaa lähin laminointipalvelu (niinikään A3 -koossa)? |
1033 |
|
|
|
Tulostus ja kopiointi onnistuu kirjastojen monitoimilaitteilla sekä A3- että A4-koossa kaikissa Espoon kirjastoissa, joissa on tulostus- ja kopiointimahdollisuus. Tulosteiden hinta on 20 senttiä kappale.
Helmet.fi -sivujen Kirjastot ja palvelut -hakemiston kautta voi selata kirjastoja, joissa tietty palvelu on saatavissa. Ko. hakemiston mukaan laminointimahdollisuus on Espoossa Entressen, Sellon ja Tapiolan kirjastoissa. Laminointikalvoja on yleensä monessa koossa mukaan lukien A3-koko. Kalvoja voi käyttää viisi kerrallaan. |
Mistä mihin asti Espoon käräjäoikeus on toiminut nykyisessä paikassaan? |
143 |
|
|
|
Löysin Finna haulla kuvan sisäkattoasennuksesta Käräjäoikeuden rakennuksella 1994 eli rakennus lienee valmistunut samana vuonna. Nykyinen käräjäoikeus on toiminut paikallaan n. 1995 alkaen. Finna
Espoo saa uuden käräjäoikeustalon Otaniemeen, kertoo Länsiväylä 13.2.2020. Talo valmistuu kesällä 2022.
Aiemmista vaiheista en löytänyt tietoa. |
Kuntalaisaloitteen tekeminen turvallisen liikennekulttuurin puolesta. |
156 |
|
|
|
Espoolainen voi tehdä kuntalaisaloitteen täällä: Kuntalaisaloite.
Myös Espoon kaupungin e-asiointi sivustolla voi antaa palautetta kaduista ja liikenteestä. Espoon kaupunki
Aloitteessa ei välttämättä tarvita tarkkoja faktatietoja, mutta tietenkin ne ovat perusteluina vakuuttavia.
Auton nopeutta voi mita autossa istuessaan googlen nomeusmittari sovellutuksella. Googlen nopeusmittari
Autotarvikeliikkeet myyvät myös irrallisia nopeusmittareita esim. Motonet
Jos epäilet säännöllistä ylinopeutta jollain kadulla, siitä voi jättää vinkin poliisille. He voivat silloin suorittaa siellä nopeudenvalvontaa pistokokeena. Poliisi
Busseja koskevaa palautetta voi antaa myös HSLn sivustolla. HSL
|
Milloin vuoden 1986 huhtikuussa Espoossa syntyneiden piti ilmoittautua Peruskoulun oppilaiksi ja aloittaa lukuvuotensa? |
111 |
|
|
|
Valitettavasti tähän kysymykseen emme löytäneet vastausta. Asiaa kannattaa tiedustella Espoon kaupungilta. Suomenkielisen perusopetuksen yhteystiedot https://www.espoo.fi/fi/suomenkielisen-perusopetuksen-yhteystiedot |
Millainen sää oli Espoossa vuoden 1992 helmikuussa? Lähinnä kiinnostaa lumitilanne loppukuusta. |
242 |
|
|
|
Ilmatieteenlaitoksen säähavaintohistorian mukaan vuoden 1992 helmikuun loppupuolella Espoon Kauklahdessa oli lunta 8 - 15 senttimetriä.
https://cdn.fmi.fi/fmiodata-convert-api/preview/ab542045-044c-4a74-8f34…
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/havaintojen-lataus
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/mennyt-saa-ja-ilmastotilastot |
Sairaaloissa on potilasasiamies potilaiden tukena hankalissa tilanteissa. Onko kaupungin terveyskeskuksilla mitään vastaavaa? |
142 |
|
|
|
Kyllä vain. Espoossa on yhdistetty Sosiaali ja potilasasiamies, jonka saa kiinni osoitteista
Sosiaali- ja potilasasiamies09 816 51032
sosiaali.potilasasiamies@espoo.fi
Postiosoite PL 205 02070 Espoon kaupunki
Tällä hetkellä Asiamiehenä toimii Eva Peltola. https://www.espoo.fi/fi/terveys/sosiaali-ja-potilasasiamies
HUSilla ja HYKSillä on omat potilasasiamiehensä. https://www.hus.fi/potilaalle/opas-potilaalle/oikeutesi-potilaana/potilasasiamiehet |
Missä päin Espoon Kiloa Magnus Enckell asui? Onko hänen kotitalonsa vielä olemassa? |
577 |
|
|
|
Magnus Enckellin Albert Edelfeltin perikunnalta ostama Villa Eka sijaitsee osoitteessa Edelfeltinkuja 1. Villa Eka on nyt Espoon kaupungin omistuksessa.
Lähde: Länsiväylä 8.9.2016, viitattu 13.9.2021 |
Mistä saisin selville, mikä on kuuluisa ontto puu Espoonlahden luonnonsuojelualueella Lasilaaksossa ? |
358 |
|
|
|
Partiolaisten päiväretkimainos tiesi kertoa:". Lintutornin lähellä on ontto tammi, jonka sisälle voi sujahtaa vaikka aikuinen" Retkipaikkavinkit
Kauklahden esite on samaa mieltä:"Fiskarsin metsän lintutornissa voi seurata lintujen muuttopuuhia ja ihailla onttoa lehmusta, jonka sisälle mahtuu ainakin kolme ihmistä kerrallaan." Pikkukaupunkielämää
Eli lintutornin löytämällä löytää varmaan myös onton puun. Partiolaisten mukaan tammen ja kauklahden esitteen mukaan lehmuksen. Lopullinen totuus selvinnee vain käymällä katsomassa.
Luontoon.fi kertoo lintutornin tarkemman sijainnin kartalla. |
Kun lainat alkavat taas erääntyä, olisiko aiheellista varmistaa että kirjastoihin pääsee myös sisään? |
320 |
|
|
|
Tosi ikävä kuulla, että et ole päässyt sisään kirjastoon! Me Espoon kirjastolaiset olemme pahoillamme.
Kirjastot eivät itse tee pihojensa lumitöitä. Osassa on omat kiinteistönhuoltajat, jotka hoitavat myös lumityöt. Osassa taas lumitöistä on vastuussa Espoon kaupunki.
Kirjastot ovat varmasti välittäneet valituksesi edelleen, mutta aina emme voi nopeuttaa auraustilannetta. Monesti ongelma on laajempi. Koko Espoon auraustilanteesta on tietoa sivulla: https://www.espoo.fi/fi-FI/Asuminen_ja_ymparisto/Usein_kysyttya_lumitoista
Asiasta voi kysellä tarkemmin esim. Teknisen ja ympäristötoimen asiakaspalvelu p. 0981625100.
|
Kuka on suunnitellu Kala-Maija 1:n talon Matinkylässä? http://www.espoonasunnot.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/espoonkruunu/embeds… |
185 |
|
|
|
Espoon kaupungin Rakennusvalvonta vastasi, että kyseisen talon on suunnitellut Arkkitehtuuritoimisto Oy Simo Järvinen & Co.
Simo Järvinen ja Eero Valjakka suunnittelivat yhdessä esim. Olarinmäen alueen.
|
Nyt kun on koronasulku päällä, tuleeko palauttamattomista aineistoista sakkoa? |
265 |
|
|
|
Espoossa kirjasto on suljettu 13.4.2020 asti. Lainat eivät eräänny eivätkä maksut kerry sulkemisaikana. |
Kalevi Keihänen rakennutti Pohjois-Tapiolaan osoitteeseen Visakoivunkuja 6 talon, joka sittemmin purettiin rivitaloyhtiön tieltä. En löytänyt talosta mitään… |
2263 |
|
|
|
Kalevi Keihäsestä ei toistaiseksi ole kirjoitettu elämäkertaa. Kuvalähteitä Korpilinnastakin on vaikea löytää.
Kansanfunkis-verkkosivustolla on Raimo Sallisen piirtämä kuva Korpilinnasta vuodelta 1982. http://kansanfunkis.fi/muistatko-purettuja-funkistaloja/
Pääkaupunkiseudun kirjastojen asiakaskoneilla on mahdollista tutkia Helsingin Sanomien aikakoneen avulla lehden numeroita takavuosikymmeniltä. 29.5.1973 julkaistussa numerossa oli kokosivun juttu Keihäsestä otsikolla: "Nää on suuret systeemit - Keihänen, Cassius ja Callas". Artikkelissa kerrotaan jonkin verran Korpilinnasta ja kuvituksena on valokuva Keihäsen hulppeasta kotibaarista.
5.7.1978 Helsingin Sanomat kertoi Korpilinnan pakkohuutokaupasta. Valokuvassa kansa parveilee... |
Saako lainaukset palauttaa mihin vaan kirjastoon vai vain siihen mistä lainattu? |
267 |
|
|
|
Kyllä, jos olet lainannut kirjan jostain Espoon, Helsingin tai Vantaan kirjastoista, niin sen voi palauttaa mihinkä tahansa muuhun näiden alueiden kirjastoon takaisin. Esimerkiksi Espoon kirjan voi palauttaa Vantaalle. Helmet kun on iso pääkaupunkiseudun kirjastoverkko, joka kattaa aikaisemmin mainitsemani alueiden kaikki kirjastot. https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Mika_Helmet_on
|
Kausikortteja on Helmet alueella lainattavissa kolmeen paikkaan. Onko näin? |
489 |
|
|
|
Kausikortteja on Helmet alueella kolmeen kohteeseen.
Tapiolan sinfoniettan konsertteihin, Torpan poikien ja Westend indianssien matseihin. (Löytyvät haulla "Kausikortti esine") https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Skausikortti%20esine%20PQ%3D%3D__Orightresult__U?lang=fin&suite=cobalt
Vastaanotto on ollut innostunutta eli kortit ovat yleensä aina lainassa ja asiakkaat kyselevät niitä kovasti.
Useampi orkesteri, teatteri ja joukkue voisi tietysti innostua vielä tarjoamaan omia kausikorttejaan.
Espoossa tosin on vaihtoehto kausikorttien lainaamiselle. Se on kaikukortti.
"Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja esimerkiksi festivaaleille, teatteriin tai konsertteihin. Kaikukortti on henkilökohtainen eikä se maksa... |
Löytyykö isolla fontilla kirjoja Espoon kirjastoissa? |
323 |
|
|
|
Isotekstisiä teoksia löytyy kaikista Helmet-kirjastoista. Voit etsiä nämä teokset Helmet-haulla kirjoittamalla hakulaatikkoon sanan isotekstiset. Tämän jälkeen voit rajata hakua kirjaston, kielen ja kokoelman mukaan hakutulossivun vasemmassa laidassa olevilla rajoittimilla. Isommat valikoimat isotekstisiä teoksia ovat Sellon ja Ison Omenan kirjastoissa.
https://www.helmet.fi/fi-FI |
Kysyisin tarkkaa päivämäärää Lindholmin Sahan tulipalolle Suvelassa vuonna 1977. |
279 |
|
|
|
Helsingin Sanomien aikakoneella löytyi uutinen, jossa kerrottiin Lindholm Oy:n höyläämön ja puutavaravaraston palosta. Juttu ilmestyi keskiviikon 13.7.1977 lehdessä. Uutisjutun mukaan: "Nopeasti kahlitsemattomaksi levinnyt suurpalo tuhosi tiistaina aamupäivällä Lindholm Oy:n höyläämön ja sen yhteydessä olleen puutavaravaraston Espoossa." Palo syttyi siis 12.7.1977. |