eduskuntatyö

6 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–6.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minkä puolueiden kansanedustajat puhuvat eduskunnassa vasemmanpuoleiselta puhujakorokkeelta ja minkä puolueiden oikeanpuoleiselta? Ainakin Vasemmistoliiton ja… 73 23.10.2018 Eduskunnan kirjastosta kerrottiin, että puhujakorokkeen valintaan ei liity sääntöjä, eli kansanedustajat saavat itse valita, kumpaa koroketta käyttävät.
Eduskunnan puhemies aloittaa istunnon sanomalla "täysistunto voi alkaa", mutta mitä tämä oikeastaan tarkoittaa kun istunnossa on vain puolet 200… 699 3.2.2015 Täysistunto on Kielitoimiston sanakirjan mukaan "kansanedustuslaitoksen tms. kokous, johon kaikilla sen jäsenillä on oikeus ja tavallisesti myös velvollisuus osallistua, pleenumi". Muitakin määritelmiä: "eduskunnan tai muun edustajiston kokous, jossa kaikilla sen jäsenillä on oikeus, usein myös, jollei erityistä estettä ole, velvollisuus olla saapuvilla sekä ottaa osaa asioiden käsittelyyn ja ratkaisuun" (Otavan iso tietosanakirja, 1965). Useammassa tietosanakirjassa näin: "valtiopäivien (eduskunnan) tai sen kamarin, tuomioistuimen, hallintokollegion tms. istunto, jossa kaikkien jäsenten tulisi olla läsnä (WSOY iso tietosanakirja, 1997). Läsnäolo täysistunnossa on siis kaikkien jäsenten oikeus ja (jollei estettä ole) velvollisuus. Sana...
Veikko Vennamo on poistettu eduskunnan istunnosta puhemiehen toimesta. Onko muita henkilöitä, jotka olisivat kokeneet saman kohtalon. Hilja Riipinen? 2770 5.1.2011 Hilja Riipinen on poistettu salista kesken istunnon keväällä 1934. Hänen ja Vennamon lisäksi emme löytäneet lähdettä, joka olisi muista vastaavista tapahtumista kertonut. Vennamon salista poistaminen tapahtui 28.5.1974. Veikko Vennamon elämäkertaa lukenut kommentoija lisäsi listaan Rainer Lemströmin, asiasta mainitaan myös Lemströmin muistokirjoituksessa, http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/2099/rainer-lemstr%C3%B6m Lähteet: Eduskunta. Usein kysytyt kysymykset. http://web.eduskunta.fi/ukk/Main.phx/showQuestion?id=108 Eteläpohjalaisia elämäkertoja 3. Laukkonen, I. ym. Vaasa 1994.
Paljonko eduskunnan kulut ovat? Saisiko joitakin esimerkkejä, mihin sitä voisi verrata? Vaikeampi kysymys: Entäpä mitä demokratia maassamme kokonaisuudessaan… 1483 1.3.2010 Ehdotus eduskunnan vuosittaisiksi kuluiksi löytyy Valtion talousarvioesityksestä, pääluokasta 21. Vertailuja voi tehdä budjetista löytyviin esim. eri ministeriöiden hallinnonalaisiin laitoksiin. Valtion talousarvioesitys löytyy painettuna esim. Eduskunnan kirjastosta lukusalissa luettavaksi. Sähköisen budjettiesityksen osoite: http://193.208.71.163/indox/tae/header.html Eduskunnan hyväksymät talousarviot löytyvät eduskunnan sivuilta osoitteesta: http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/eduskuntatyo/talousarvio… Mitkä sitten ovat demokratian kustannukset? Kannattaa ehkä lähestyä asiaa katsomalla, mitä asiasta on kirjoitettu. Eduskunnan kirjaston Selma-tietokanta: https://selma.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?LANGUAGE=Finnish&...
Voiko netissä katsoa suorana esim. jääkiekko-ottelun tai eduskunnan kyselytunnin tms? 896 7.10.2005 Eduskunnan täysistuntoja on voinut seurata verkosta syksystä 2008 alkaen. Linkki täysituntojen, mm. kyselytuntien, verkkolähetyksiin on http://www.goodmoodtv.com/internettv/application/eduskunta/system/Edusk… . Eduskunnan etusivulla http://www.eduskunta.fi on linkki verkkolähetyksiin. Jääkiekon SM-liigan ja NHL:n lähetyksiin on syksyllä 2005 yksinoikeudet Canal+:lla. Näitä lähetyksiä pystyy toki katsomaan tietokoneellakin, jos tietokoneessa on digikortti.
Mistä parhaiten saa selvitettyä 1988 alkaen istuneiden eduskuntien, hallitusten, eduskunnan valiokuntien. oikeusasiamiesten, apulaisoikeusasiamiesten,… 736 21.1.2003 Jokaisten valtiopäivien alussa julkaistaan teos Eduskunta vuoden ... varsinaisilla valtiopäivillä (vuoteen 1991 asti Eduskunnan kalenteri vuoden ... varsinaisilla valtiopäivillä), josta selviävät eduskunnan, eduskunnan valiokuntien sekä eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian kokoonpano. Vuoden kuluessa tulleet muutokset täytyy katsoa valtiopäiväasiakirjoista. Valtiopäiväasiakirjoissa julkaistaan vuosittain myös mm. valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus (samoin kuin eduskunnan oikeusasiamiehen). Oikeuskanslerilla on omat sivut osoitteessa http://www.oikeuskansleri.fi/ . Hallitukset ovat osoitteessa http://www.valtioneuvosto.fi .