bensiini

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miksi bensiinin hinta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa kuuluu maailman kalleimpiin? Miksi esim. Yhdysvalloissa se on selvästi halvempaa? 192 11.5.2022 Bensiinin keskimääräisessä hinnassa on suuria eroja eri maiden välillä. Hinnat ovat korkeammat taloudellisesti kehittyneissä maissa ja alhaisemmat köyhemmissä. Alhaisten hintojen maita ovat myös ne, joissa tuotetaan ja joista viedään öljyä. Yhdysvallat on öljyntuottajamaa, jonka oma tuotantokapasiteetti mahdollistaa muita länsimaita alhaisemman hintatason. Bensiinin hintojen eroihin eri maissa vaikuttavat myös vero- ja tukipolitiikka. Kansainvälisillä markkinoilla kaikki maat ostavat öljyä samoilla hinnoilla, mutta asettavat erilaisia veroja – siksi bensiinin vähittäismyyntihinta on erilainen eri maissa. Valtaosa polttoaineen kuluttajahintojen eroista Euroopan unionin alueella johtuu veroista ja erilaisista polttoaineiden sisältöä...
Missä lämpötilassa bensa jäätyy täysin kiinteäksi? Vai jäätyykö lainkaan? 1991 5.11.2021 Tom Kuusela on vastannut kysymykseen Helsingin Sanomien artikkelissa 23.12.2016. Besiini muuttuu jähmeäksi - 50 asteisena ja kiinteäksi, kun lämpö laskee alle -200 asteiseksi. HS
Erästä vertailua varten olen etsinyt tietoja vaan en ole löytänyt. Olisiko kirjastonhoitajalla tietoa? Paljonko päivän hinnalla, siis ilman mitään… 4197 19.7.2013 Hei, Kysyit maidon, bensiinin ja Koskenkorvapullon nimellishintoja tiettyinä vuosina. Bensiinillä tarkoitetaan tässä regular/92/95E -moottoribensiiniä. Maidon osalta tuote hiukan vaihtelee ajan myötä. Tässä hinnat eri vuosina. Koskenkorvan ja maidon hinta on kyseisen vuoden tammikuulta, mikäli samalta vuodelta on saatavilla useita hintatietoja. 1963 Bensiini 0.51 mk/l Koskenkorva 9,80 mk/pullo Irtomaito 0,469 mk/l 1968 Bensiini 0.67 mk/l Koskenkorva 12,90 mk/pullo Pakattu maito 0,76 mk/l 1978 Bensiini 1.91 mk/l Koskenkorva 30,00 mk/pullo Täysmaito 1,82 mk/l Kevytmaito 1,82 mk/l 1988 Bensiini 3.14 mk/l Koskenkorva 67,00 mk/pullo Täysmaito 3,39 mk/l 1998 Bensiini 5,52 mk/l Koskenkorva 83,00 mk/pullo Täysmaito 3,91 mk/l Kevytmaito 3,91 mk/l...