animaatioelokuvat

108 osumaa haulle. Näytetään tulokset 61–80.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minulla on pitkään kummitellut mielessä animaatio, jonka näin olisikohan ollut joskus 90-luvulla, ja muistaakseni siinä tapahtui niin, että jokin poro tai muu… 411 Kyselimme kollegoilta, mutta kukaan ei tuntunut muistavan kyseistä animaatiota. Muistaisikohan joku palvelumme seuraajista?    
Onko mistään kirjastoista saatavilla Aku Ankka ja muiden hahmojen lyhytelokuvia DVD tai Blu-ray muodossa? Tarkoitan niitä 1930- 1940 vuosikymmenen alle 15 min… 324 Hei, Näitähän esitettiin (ainakin 80-luvulla) Pätkis-nimellä televisiossa. Kattavasti ei näyttäisi olevan, mutta ainakin näitä löytyy. Aika sekalaisesi valikoituja ja päällekkäisyyksiähän näissä on.   Monet varhaiset Disney-elokuvat olivat lyhytelokuvakokoelmia. Näitä on DVD:lläkin mm. Fantasia, Make mine music (Iskelmäparaati), Melody Time (Säveltuokio), Saludos Amigos, Three caballeros (Kolme caballeroa), The adventures of Ichabod & Mr. Toad, Fun and fancy free (Pennitön ja suruton) Seuraavista löytyy vanhoja 30-40-lukujen lyhäreitä: Vintage Mickey (myös eng. ääniraita) Aku Ankan joulusuosikit & Aku Ankan joulumanteli & Disneyn joulukalenteri (näissä ainakin osa uudempia) Aku Ankka - 75-vuotisjuhlaa (myös eng....
Vuosia on vaivannut eräs piirretty, mikä joskus suomessa näytettiin luultavasti 80- ja 90-luvun välissä. Se on ollut nauhoitettuna videokasetille, joka on … 446 Valitettavasti en löytänyt piirrettyä, joka sopisi täysin kuvaukseesi. Eteeni kuitenkin tuli sirkukseen sijoittuva vuonna 1942 osana Terry Toons sarjaa ilmestynyt piirretty nimeltä Happy Circus days. Sen tapahtumat sijoittuvat sirkukseen ja siinä käytetään linkittämääsi Julius Fučíkin Entrance of the Gladiators kappaletta. Piirretystä löytää pätkiä googlettamalla sen nimen. Alla sarjan wikipedia-sivu:  https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Terrytoons_animated_shorts Toinen mahdollinen piirretty voisi olla 1983 ilmestynyt Matka maailman ympäri. Alla sarjan wikipedia-sivu:  https://fi.wikipedia.org/wiki/Matka_maailman_ymp%C3%A4ri_(piirrossarja)  
Sarja, jossa Asterixia juoksutetaan luukulta luukulle roomalaisessa virastossa? 517 Kuvailemasi kaltainen kohtaus sisältyy vuonna 1976 ensi-iltansa saaneeseen animaatioelokuvaan Les Douze Travaux d’Astérix, joka on julkaistu Suomessa dvd:nä nimellä Asterix valloittaa Rooman. Elokuvan juoni ei perustunut aiemmin julkaistuun sarjakuvaan, vaan se kirjoitettiin nimenomaan filmiä varten. Sittemmin tarinasta tehtiin kuvakirjamainen albumi, joka ilmestyi suomeksi vuonna 2017 nimellä Asterixin XII urotyötä. Tarinassa Julius Caesar haastaa Asterixin kyläläiset suorittamaan Herkuleksen tapaan mahdottomia tehtäviä todistaakseen, että voittamattomat gallialaiset ovat sittenkin vain kuolevaisia. Urotekoihin kuuluu taisteluita, urheilusuorituksia ja ihmetekoja. Kahdeksas niistä kuluu (albumin suomennoksessa) näin: "Hankittava...
Minulla oli joskus suomenkielinen VHS-kasetti, joka sisälsi urheiluun liittyviä Hessu Hopo -piirrettyjä, mutta en enää muista sen nimeä. Piirrettyjen lisäksi… 326 Hessu Hopo esiintyy humoristisesti urheilulajeja  esittelevässä sarjassa (How to -sarja): https://disney.fandom.com/fi/wiki/Hessu_Hopo Afureko-blogissa mainitaan satelliittikanavilta nauhoitetut Hessu urheilee -lyhytelokuvat, jotka voisivat olla tämä sama sarja: https://afureko.wordpress.com/2011/04/25/disney-nostalgia-potkupallo-hessu/    
Miten animaatioissa tehdään sellainen, että näyttää siltä, kuin kuvattaisiin kameralla todellisessa maailmassa? 183 Tiedustelin asiaa animaation ammattilaiselta, ja hän vastasi että toteutustapa riippuu tekniikasta:   Piirrosanimaatiossa piirretään ensin haluttu kuva, esimerkiksi talo. Kameran liike ja tarkennus johonkin kuvassa olevaan kohteeseen, vaikkapa talon ulko-oveen, tehdään tietokoneen jälkikäsittelyohjelmalla (esimerkiksi Adoben Premiere Pro tai After Effects). Aiemmin käytettiin filmikameraa, nykyään sama toteutetaan digitaalisesti. Sama periaate on kuitenkin molemmissa, mutta filmikameraa on liikuteltu vaihe vaiheelta.   3D-animaatiossa tehdään ensin kolmiulotteinen malli. Sitten liikutellaan digitaalista kameraa liikkeen luomiseksi. Kameralla voi myös tarkentaa mallissa toivottuihin kohtiin.   Stop motion -animaatiossa käytettään...
Muistan nähneeni joskus 90-luvun alkupuolella jossakin piirretyssä kohdan, jossa joku teki jollekin karhulle niin, että karhulta irtosi jokin poskiluu tai… 213 Muistamasi voisi olla animesarja Hopeanuoli. Luettelo sarjan jaksoista ja tapahtumista löytyy Wikipedia-artikkelista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_animesarja_Hopeanuolen_jaksoista
Miksi The Simpsons Movie dubattiin suomeksi, vaikka kyseessä ei ole lapsille suunnattu elokuva? Dubbaus oli sanalla sanoen järkyttävä. 648 The Simpsons Movie'n suomenkielinen dubbaus herätti paljon keskustelua elokuvan teatteriensi-illan aikoihin. FS Film Oy:n Antti Toiviainen kertoo tuolloin tehdyssä haastattelussa, että dubbaus tehtiin elokuvan tuottaneen studion eli Twentieth Century Foxin vaatimuksesta. Päätöstä ei siis tehty Suomessa. Linkki haastatteluun: https://muropaketti.com/elokuvat/haastattelu-miksi-the-simpsons-movie-piti-dubata-suomeksi/. The Simpsons -televisiosarja on esitetty monissa maissa aina dubattuna: https://en.wikipedia.org/wiki/Non-English_versions_of_The_Simpsons.    
Etsin pianonuotteja seuraavalle muumi kappaleelle: Linnunpoikaset lähtevät lentoon [88/134] Sävellys: Sumio Shiratori, sovitus: Korkeintotuus https://www… 2332 En onnistunut löytämään nuottia tähän kappaleeseen. Soinnut löytyvät täältä: https://chordify.net/chords/muumimusiikkia-13-moominmusic Verkosta löytyy joitakin Sumio Shiratorin sävellysten nuotteja, mutta painettuja nuotteja löysin vain yhden: Pikku Myyn poppikoulun. Se sisältyy Liisa Koskimiehen opinnäytetyöhön (https://urly.fi/Y8t). Hän on siihen sovittanut pianolle Sumio Shiratorin Muumilaakson tarinoita -animaatioelokuviin säveltämiä kappaleita.    
Minä vuonna on tehty lastenelokuvien "Vaahteramäen Eemeli", "Eemelin uudet metkut" ja "Eemeli ja possuressu" suomenkieliset dubbaukset? Entä ketkä ovat… 1019 Vaahteramäen Eemeli -elokuvilla on jälkiäänityksen suhteen monenlaista historiaa Suomessa. Jotakin saimme selville: 1970-luvulla Vaahteramäen Eemeli -elokuvat tekstitettiin  suomeksi. Niissä oli huomion arvoista, että kertojan äänenä on Astrid Lindgren. 1988 luvulla Vaahteramäen Eemeli -elokuvia julkaistiin VHS-videoilla. Joissakin on tekstitys, joissakin jälkiäänitys suomeksi. VHS-kasettien alku- ja lopputeksteissä suomenkielistä työryhmää ei ole eritelty. Vaahteramäen Eemeli (1971, ohjaus Olle Hellbom) : FS-filmin DVD-julkaisussa vuonna 2006 Suomenkieliset äänet olivat seuraavat: Inkeri Wallenius, Jan Lindroos, Tom Pöysti, Maija-Liisa Peuhu, Annituuli Kasurinen, Kari Tamminen, Rinna Paatso, Seela Sella. Äänitys: Markus Degerman, Tiina...
Moro! Minua on jääny vaivaamaan yli kymmenen vuotta sitten viimeksi nähty piirretty elokuva, muistikuvat tähän on erittäin hatarat mutta varmaa on se että… 376 Valitettavasti emme tunnistaneet elokuvaa. Tuntisiko joku lukijoista sen?
Lainasin n. 20-25 vuotta sitten kirjastosta animaation videolla. Siinä oli neljä osaa, yksi jokaiselle vuodenajallemme ja musiikkina Vivaldin Vuodenajat… 469 Yksi ehdokas etsityksi animaatioksi voisi olla lasten piirrossarja Myttö ja vuodenajat, jonka Yleisradion tallennepalvelu julkaisi videokasettina vuonna 1989. https://www.finna.fi/Record/vaski.3231911#toc
Synnyin vuonna 85. Lapsuudessani televisiossa näytettiin animaatiota, jossa oli alussa koivumetsä, jossa tanssahteli mies musiikin tahtiin koivujen välissä ja… 552 Todennäköiseti kyseessä on unkarilainen vuonna 1981 valmistunut animaatioelokuva Vuk: tarina pienestä ketunpojasta.
Heips. Mikä on sen lastenkirjan tai teeveesarjan tai sarjakuvan nimi/hahmon nimi? Hän on sellainen ruskea karvainen otus ja vetää perässään puista ankkaa? 730 Kyseessä voisi olla Janoschin pikku karhusta ja pikku tiikeristä kertovat kirjat: Aarretta etsimässä, Oi ihana Panama, Postia tiikerille, Tule terveeksi, pikku tiikeri, Hyvää päivää, pikku possu ja Pikku tiikerin jymyjuhlat. Kirjat on julkaistu yhteisniteenä nimellä Suuri Panamakirja (WSOY, 2004). Janoschin kirjojen pohjalta on myös tehty 26-osainen animaatiosarja, joka on julkaistu dvd-tallenteina nimellä Janoschin tarinatuokio. Janosch Kirjasammossa: http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi… Lisätietoa animaatiosta Eläköön kuvat! -blogissa: http://elakoonkuvat.blogspot.fi/2009/12/janoschin-tarinatuokio.html
Mikä yhtiö teki tällä videolla esiintyvät Ville Vallattoman ja muiden sen hahmojen dubbaukset? Kyseinen video ei ole mikään paras tietolähde vaan nuorten… 1047 Suomenkielisen Wikipedian mukaan Ville Vallaton -elokuvien dubbauksia on tehnyt kolme yhtiötä: Golden Voice Oy https://fi.wikipedia.org/wiki/Golden_Voice, PVP Voice Oy ja Pauli Virta Productions https://fi.wikipedia.org/wiki/Ville_Vallaton_%28piirrossarja%29 Wikipediassa on myös artikkeli Pauli Virrasta, joka ääninäytteli pääasiassa kaikissa PVP Voice Oy:n jälkiäänittämissä animaatiosarjoissa vuoteen 2008 asti ja oli Oy PVP Voice Ab:n toimitusjohtaja. https://fi.wikipedia.org/wiki/Pauli_Virta Yle Arkisto löysi lisätietoa: Koska YouTube-videosta ei käy lainkaan ilmi, mistä versiosta on kyse (myyntiversio/televisioversio, vuosi), oikeastaan vain YouTube-videon tekijä tietäisi, mistä hän on alkuperäisen videon kopioinut. Yleisradio on...
Etsin lastenelokuvaa, joka käsittelee kiukkua, pelkoa yms. Elokuvan nimi oli englanninkielinen, muuta en muista. Useat henkilöt ovat kehuneet ko elokuvaa… 510 Kyseessä on todennäköisesti animaatio Inside out: mielen sopukoissa. Sitä on hankittu dvd:nä Hämeenlinnan ja Janakkalan kirjastoihin, mutta ei (ainakaan vielä) Hattulan kirjastoon. Voit tehdä dvd:stä seutuvarauksen tai tehdä hankintaehdotuksen Hattulan kirjastoon.
Kirjastonhoitaja! Muistelin lapsuuttani tuossa muutama viikko sitten, ja katselin vanhoja Taotao -piirrettyjä youtubesta. Heräsi kysymys, mahtaisikohan Taotaon… 540 Japanilaisessa mangassa ja animessa on tutkimuskirjallisuudessea sanottu olevan taolaisuudenn, animismin ja sintolaisuuden teemoja. Taotao -piiretystä ei valitettavasti näytä tutkimuskirjallisuudessa tästä näkökulmasta löydy kirjallisuutta. Yleistä lähdekirjallisuutta teemasta: Anime and philosophy : wide eyed wonder Josef Steiff and Tristan D. Tamplin [editors], Tristan D Tamplin Chicago, Ill. : Open Court, 2010. - 348 s. : kuv. ISBN 978-0-8126-9670-7 Kyoto Animation : a critical study and filmography Dani Cavallaro 192 s. ; 23 cm Filmo. Biblio. Index. ISBN 9780786470686 The Routledge companion to religion and film ed. by John Lyden London : Routledge, 2011. - 500 s. ISBN 978-0-203-87475-2 Miyazaki's animism abroad : the reception of...
Katariina Lillqvistin animaatioelokuva Kamarihaikara (1993) perustuu kuulemma Franz Kafkan novelliin Kun tulin illalla kotiin. En löydä mistään tietoa… 823 Katariina Lillqvistin animaatioelokuva Kamarihaikara vuodelta 1993 perustuu Franz Kafkan novelliin "Der Storch im Zimmer", joka on suomeksi saanut otsikon "Kun tulin illalla kotiin". Novelli julkaistiin suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1969 Aarno Peromiehen suomentamana kokoelmassa "Keisarin viesti" (toim. Kai Laitinen, Otava, 1969). Itse asiassa "Der Storch im Zimmer" on katkelma pidemmästä tekstistä, joka sisältyy Kafkan muistikirjaan vuosilta 1916 - 18 ("Oktavheft C"). Kyseinen katkelma on ilmeisesti vuodelta 1917. Alkuperäiset tekstit voi lukea alla olevista linkeistä. Lähteet: http://www.elonet.fi/fi/elokuva/147369 http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_27981 http://www.franzkafka.de/franzkafka/fundstueck_archiv/...
Etsin erästä piirrettyä, joka kertoo kuningas Arthurista ja pyöreän pöydän ritareista. Lainasin kyseisen piirretyn kirjastosta kun olin lapsi, varmaankin… 1621 Mahtaisiko olla kyse Camelot-nimisestä piirroselokuvasta vuodelta 1998? Suomen Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ylläpitämästä elokuvatietokannasta Elonetistä löytyvät tiedot vuonna Suomessa vuonna 1999 esitetystä animaatioelokuvasta. Lisää tietoa elokuvasta voit lukea kansainvälisestä iMDB-elokuvatietokannasta. Elokuvasta tehtyä VHS-tallennetta on lainattavana joissakin Suomen kirjastoissa. Frank-monihaulla voi tarkistaa, minkä kirjastojen kokoelmiin tallenne kuuluu. Voit tilata tallenteen kaukolainaan oman kirjastosi kautta. http://www.imdb.com/title/tt1125860/ http://monihaku.kirjastot.fi/fi/ http://www.elonet.fi/fi
Ehkä noin vuosien1985-1990 välillä tuli televisiosta (saattoi olla esim. Pikku kakkosessa tai Puoli kuusi ohjelmassa mutta en ole varma) animaatio tytöstä ja… 932 Hei! Kysyin vastausta YLEn tietopalvelusta. Leena Korsumäki vastasi näin: Ohjelmaa on esitetty 1985 (ensilähetykset) neljä osaa nimellä Kadonnut norsu. Neljännen osan aiheselosteesta löytyi tieto "Animaatio Nusku-nimisestä tytöstä ja hänen norsustaan, jonka norsukateellinen kaveri pienentää kirpun kokoiseksi." Tämä näyttäisi olevan ihan kotimaista tuotantoa, mutta ei Ylen omaa. Tuotanto on Ateljé Seppo Putkisen (http://mattijamiisu.fi/tuotannot.htm).