1980-luku

59 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
1980-luvulla scifi lasten tai nuorten kirja, jossa tyttö oli puoliksi koira ja pakeni jostakin laitoksesta. Lukija ollut n 8 vuotta. 38 20.3.2024 Tämä olikin hieman hankalampi haku. Mieleen tuli Animorphs-sarja, jossa päähenkilöt muuttuivat milloin miksikin henkilöksi. Linkki Wikipediaan Sarja on suomennoksina kuitenkin uudempaa tuotantoa. Julkaistu 2000–2007. Linkki Wikipediaan Löysin yhden ehdokkaan myös 1980-luvun kirjoista. Gunnel Linden Olen oikea ihmissusi. Sen päähenkilö on kuitenkin poika. Linkki Kirjasampoon. Kenties Finna-haulla voisi löytää lisää ehdokkaita? Linkki Finna.fi
Taas kerran kirjastonhoitajat Tälläinen kysymys tuli mieleen oliko Tampereen kalkun kaupunginosassa 1980-luvulla suuronnettomuus harjoitus jossa oli mukana… 89 3.8.2023 Suuronnettomuusharjoitus, jossa olivat osallisina linja-auto ja juna, järjestettiin 11.10.1984 kello 18.30 Kolmihaarankadulla. Harjoitusta edeltäneessä paikallislehden sanomalehtikirjoituksessa Tampereen kaupungin palopäällikkö sijoittaa sen Tesomalle, mutta Kalkun puolellehan tuo menee. "Harjoituspaikka on Tesomalla, Kolmihaarankadulla. Siellä linja-auto, jossa on 40 matkustajaa törmää säiliöjunaan tasoristeyksessä. Linja-auto kaatuu ja matkustajat loukkaantuvat. Juna jatkaa matkaansa, mutta sen kloorivaunu saa vuodon. Myrkkypilvi leviää itään Ikurin ja Tesoman asuntoalueille", selvitti harjoitusta palopäällikkö Sakari Lehtinen. Harjoitus televisioitiin suorana lähetyksenä. Ennen sen alkua TV2 lähetti aiheesta lyhyen esittelyn (17.45–18...
Löytyisikö mistään tämän kappaleen sanoja? 101 17.5.2023 Pasi ja Mysiini -yhtye julkaisi v. 1983 singlen, jonka A-puolella on Pasi Raappanan säveltämä ja sanoittama Marokko. Kappaletta ei ole julkaistu nuottina. Sanat voi kirjoittaa ylös kuuntelemalla esim. Youtubesta. Lähteet: Haku Kansalliskirjaston Finna-tietokannasta Fenno - suomalaiset äänitteet https://fenno.musiikkiarkisto.fi/
Kuka laulaja laulaa Jula mainoksessa? Olen kuullut radiossa kerran, mutta nimi jäi kuulematta. 422 29.12.2022 Jos kyseessä on tämä Youtubestakin löytyvä mainos, siinä soi taustalla Starship-yhtyeen kappale nimeltä Nothing Can Stop Us Now. Yhtyeen laulusolistit olivat tuolloin Mickey Thomas ja Grace Slick. Molemmat ovat äänessä tässä laulussa. 
Moikka löysin kuvan helsinki vanhoissa kuvissa onko helsingissä vieraillut ilmalaivoja 80-luvulla ja koska 636 25.4.2022  Ainakin Goodyear-rengasyhtiön mainosilmalaiva, Goodyear Blimp Europa, vieraili Suomessa loppukesästä 1981. Näkymä Malmin lentokentältä. Matti Meronen. Helsingin kaupunginmuseo. https://www.helsinkikuvia.fi/search/details/?image_id=hkm.HKMS000005:km0000pvkzhttps://www.ahjos.net/ilmalaivat/1981.htmhttps://www.goodyear.eu/fi_fi/consumer/why-goodyear/blimp.htmlHS aikakone. 16.8.1981.
Etsin tietoa "Vihreä Kristalli" nimisestä tietokoneelle tehdystä suomalaisesta pelistä, joka valmistui n.1985. Tekijän tietojen mukaan peliä on löytynyt… 224 29.10.2021 Valitettavasti pelistä ei enää löydy tietoja eikä varastokappaleita. Kenties Suomen pelimuseo osaisi auttaa? Suomen pelimuseo
Olen syntynyt 1983. Onko ikäisteni lapsuutta millään tavoin tutkittu? Leikkejä, olosuhteita, sen ajan lapsille tärkeitä asioita ja ilmiöitä? Jokaikinen… 167 2.8.2021 Lapsuutta 1980-luvulla on tutkittu useista eri näkökulmista. Suomi nuorten kasvuympäristönä tarkastelee vuonna 1987 syntyneiden suomalaisten elämää. Niin ikään on tutkittu 80-luvun harrastuksia ja vapaa-aikaa sekä yhteiskunnallista ilmapiiriä. Henna-Kaisa Sivosen Kasarikirja (2008) tarjoaa yleistajuisen katsauksen 1980-luvun lapsuuteen. Valokuvataiteilija Sari Poijärven ja kirjailija Kjell Westön teos Kasari: kun pyörähdin pyörässä näin (2011) kertoo kuvin ja tarinoin 80-luvusta. Myös kaunokirjallisuudesta löytyy monenlaisia 1980-luvun lapsuuden kuvauksia (esim. Suvi Ratinen: Matkaystävä, Tommi Liimatta: Jeppis, Noora Vallinkoski: Perno Mega City). Yleisradion Elävässä arkistossa käsitellään 1980-lukua:http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s...
Etsin "TIZ" laulajan tai yhtyeen Biisiä "pannaan menemään" esitetty mm Hittimittarissa 1984 762 3.5.2021 Tizin Pannaan menemään -kappaleen sävelsi Vesa-Pekka "Costello" Hautamäki ja sanoitti Juice Leskinen. Kappale julkaistiin yhtyeen toisella ja viimeiseksi jääneellä (vinyyli)singlellä (Poko, PIS130, 1984) sekä kokoelmakasetilla Rock Attack (Poko Records REPLAY3, 1984). Nuottina tai muissa ääniteformaateissa sitä ei valitettavasti ole julkaistu. Tiz-yhtye syntyi kosketinsoittaja Masi Luoman perustaman Martiz-yhtyeen jatkajaksi. Tizin laulusolistiksi tuli Toni (Tiina) Lähteenmäki. Hittimittarin 1. jakso, jossa kappale esitetään, on toistaiseksi nähtävissä Yle Areenassa. Singlen tiedot Kansalliskirjaston tietokannassa. Kokoelmakasetti. Singlen tiedot Discogs-tietokannassa. Hittimittarin 1. jakso. Martiz-yhtye Wikipediassa.  
Löytyskö tabulatuureja tai nuotteja biisiin DADDYS BOLERO tai KOSKAAN RAKKAUS KUOLE EI.Mieluummin kitaralle sovitettu,käy myös kosketinsoittimelle.Mulla on jo… 200 15.3.2021 Kysyjän mainitsema Pop tänään 26 -kokoelmasta (1983, Fazer F.M.07203-3) löytyvä nuotinnos on tosiaankin ainoa Suomessa julkaistu nuottiversio Francis Goyan (Francois Weyer) kappaleesta Daddy's Bolero / Rakkaus koskaan kuole ei. Nettihaussa löytyy viiteitä Pinterest-sivuun, jossa on helppo tabulatuurisovitus kappaleesta. Sen käyttöehdoista ei kuitenkaan päältä päin saa käsitystä. Nuotin lataamiseen tarvitaan ainakin Pinterest-tili. Youtubessa on harrastajan tekemä "juokseva nuotinnos/tabulatuuri" kappaleesta. Se löytyy hakemalla kappaleen nimellä ja tarkennuksella TAB.
Mistä löytäisin nuotin kappaleeseen: Kaunis maa, säv. Matti Sihvonen, san. E. Kujala, sov. Lauri Peura ja esittäjänä mm. Jamppa Tuominen. Samalla nimellä… 303 16.2.2021 Jamppa tuomisen esittämä Kaunis maa on vuodelta 1982. Tätä Matti Sihvosen säveltämää ja Esa Kujalan sanoittamaa laulua ei ikävä kyllä ole julkaistu nuottina.
Kesäkissakampanja joskus 80-luvulla? MInulle on jäänyt mieleen lapsuudestani kesäkissakampanjan tv-mainos, jossa laulettiin Elämälle kiitos-laulun sävelellä… 304 29.1.2021 Radio- ja tv-arkiston (RTVA) Ritva-tietokannasta ei löytynyt annetuilla tiedoilla vastausta. Ylellä on oma tietokantansa, jossa ohjelmien sisältöä on kuvailtu tarkemmin.  Kannattaa ottaa yhteyttä Yle Arkiston asiakaspalveluun: eva.andberg@yle.fi      
Milloin ralliautoilun B-ryhmä tarkalleen luokiteltiin? Hiukan häilyvä käsite, silloin vielä oli sekalaista autokalustoa. -80 Audi quattrot aloittivat 4WD… 238 25.1.2021 Ralliautoilun B-ryhmän kehitys alkoi tosiaan Audi Quattrosta, jolla Hannu Mikkola ja Michelle Mouton ajoivat rallin MM-sarjaa vuonna 1981. Nelivetoautot oli sallittu sarjassa jo pari vuotta aiemmin, mutta siihen saakka ne eivät olleet herättäneet suurempaa kiinnostusta. Vaikka Audi kärsi teknisistä ongelmista pitkin kautta, auto osoitt myös uskomatonta kilpailukykyä ja tehokkuutta ja toi nelivetoautojen potentiaalin näkyväksi. Rallin MM-sarjaan B-ryhmä tuli seuraavana vuonna eli 1982, jolloin kansainvälinen autourheiluliitto FIA toi N-, A- ja B-ryhmät entisten numeroluokkien tilalle. B-ryhmä korvasi entisen nelosluokan. B-ryhmä jaettiin vielä neljään alaluokkaan mm. auton painon ja rengaskoon mukaan. Samalla minimivaatimusta autojen...
Onko jostain saatavissa tilastoa Suomessa tehdyistä elokuvista ja televisiosarjoista (80-luku). Olen etsinyt tietoa netistä, mutta en ole löytänyt kattavia… 216 23.4.2020 Suomen elokuva-arkiston julkaisema Suomen kansallisfilmografia on ilmestynyt kymmenosaisena kirjasarjana. Sarjaan on tallennettu suomalaiset, kokoillan elokuvat vuodesta 1907 alkaen.  Osassa 9 on tiedot vuosina 1981-1985 ilmestyneistä elokuvista ja osassa 10 vuodet 1986-1990. Elonet https://elonet.finna.fi/Content/filmography  kirjasto(at)kavi.fi Yleisradion televisiosarjoista voi tiedustella Yleisradiosta https://asiakaspalvelu.yle.fi/s/?language=fi Elävä arkisto 1980-luvulla https://yle.fi/aihe/kategoria/elava-arkisto/1980-luvun-ilmioita Oulun elokuvakeskukseen kannattaa myös olla yhteydessä https://www.oulunelokuvakeskus.fi/oek/kirjasto .    
Kysymykseni liittyy 80-luvun lopun kirja/pientavarakauppaan, jossa myytiin mm. lelujakin, erilaisia kouluvälineitä yms. Kirjakauppa tuoksui todella ihanalta,… 282 4.2.2020 Itse epäilisin juurikin noita pyyhekumeja tai ns. hajukumeja ja myös joitakin hajustettuja mustekyniä, niissä oli todella vahva tuoksu 1980-luvulla - tuo kukkaistuoksu kuvaa sitä hyvin! Muistan siis saman myös omasta lapsuudestani. Muistan myös että kyniä ja pyyhekumeja vaihdeltiin koulussa.  Lisää muistoja noista hajukumeista löytyy alla olevista linkeistä: https://www.is.fi/perhe/art-2000006273859.html https://www.facebook.com/80luku/posts/3287568771283233/ https://lapsuusmuistelua.vuodatus.net/lue/2013/10/hajukumit https://ylioppilaslehti.fi/dev/2000/12/tuote-tyttojen-tuoksuva-tilpehooritaivas/ https://www.kauppalehti.fi/uutiset/hajukumeista-tuli-aikuisten-naisten-kerailykamaa/794634bf-684c-3eeb-a7e8-e0ff23104f58
Joskus 1980- luvulla näin saamelaisuutteen liittyvän elokuvan, jonka nimeksi muistan Tiennäyttäjä. Onko elokuva minun kuvitelmani, vaisattuuko joku muukin sen… 362 20.1.2020 Finnasta löysin VHS-kasettimuodossa Utsjoen kirjaston kokoelmasta. Tässä on linkki https://www.finna.fi/Record/lapinkirjasto.30770. Sieltä voi tarkistaa paremmin saatavuustietoja ja kysyä esimerkiksi kaukolainaamisen mahdollisuutta. https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu linkistä löytyy lisätietoa kaukolainaamisesta ja omasta kirjastostakin voi kysyä lisää.  Lisäksi voisi yrittää tiedustella Filmtownista, jossa se näyttää olevan vuokrattavissa. https://www.filmtown.fi/elokuvat/seikkailu/tiennayttaja/ Linkistä löytyy "tarkista saatavuus klikkaamalla ikonia" kohta, josta löytyy eri toimipisteiden yhteystiedot sekä sijainnit, joista voisi elokuvaa kysellä. 
Löysin divarista hyvän romaanin vuodelta 1988 nimeltä Mölyapinat jonka kirjailijan nimi on Ken Mokas. En löydä ko. Kirjalijasta netistä mitään lisätietoa… 452 8.1.2020 Valitettavasti mekään emme onnistuneet löytämään ko. kirjailijasta enempää tietoa. Vaikuttaisi salanimeltä. Lisäksi teos näyttää olevan hyvin pienen kustantamon tai julkaisijan julkaisu. Ja koska teos on 80-luvulta ei tuosta julkaisijastakaan löydy netistä mitään tietoa enää. Ehkä jollakulla palvelumme seuraajista voisi olla jotakin tietoa kyseiseen kirjailijaan/salanimeen liittyen?
Mistä voisi saada Campanella-kuoron CD:n Campanella vuodelta 1983? 182 7.1.2020 Tamperelaisen Campanella-kuoron levytyksiä on tiedusteltu palstalla aiemminkin: https://www.kirjastot.fi/kysy/tassapa-haastava-kysymys-kuinka-monta Kysymyksessä mainittu kuoron ensilevytys vuodelta 1983 julkaistiin LP-levynä (vinyyli) ja C-kasettina, jotka olivat tuon ajan ääniteformaatit. Cd-levynä sitä ei ilmeisestikään ole julkaistu. LP-levyversio on lainattavissa ainakin Valkeakosken kirjastosta. Kaukolainaksi sitä voi tiedustella oman kirjaston kautta.
Kuuntelin joskus parikymmentä vuotta sitten M.A. Nummisen biisiä, muistaakseni nimeltään "Mies ja parranajokone". Nyt en löydä laulua enää mistään. Voiko minua… 353 20.12.2019 Laulu on nimeltään Naispartakone. Se alkaa: "Mies nousi ylös aamulla / ajoi parran partakoneella...". Sitten partakone alkaa puhua miehelle: "... suutele mua suulle / kun olen käynnissä / muutun silloin prinsessaksi..." Naispartakone julkaistiin M.A. Nummisen albumilla Koomikon kahdet kasvot (1984). Cd-versio ilmestyi v. 2011 ja sitä on saatavissa kirjastosta.
Etsin suomalaista näytelmää, oli Rovaniemellä Korkalovaaran sivukirjastossa n. 90-luvun puolivälissä hyllyssä. Muistaakseni ei ollut mitenkään nimekäs… 189 24.5.2019 Voisiko kyseessä olla Outi Nyytäjän kirja Hirviöt: kasvatusnäytelmä. Kirja on julkaistu Helsingissä vuonna 1987. Siellä erän perheen äiti kokee itseänsä pölyimurina ja pesukoneena. Toisen perheen isä rukoilee "isä meidän..." 
Kysyisin onko Pekka Parikan ohjaaman elokuvan Talvisota tunnusmusiikkia saatavilla äänitallenteena? Onko elokuvasta tehty koskaan soundtrackia tms, mistä… 1178 25.3.2019 Elonet.fi-tietokannassa on yksityiskohtaiset tiedot Pekka Parikan ohjaamasta Talvisota-elokuvasta (1989). Musiikista vastannut Juha Tikka sai vuonna 1990 Jussi-palkinnon parhaasta elokuvamusiikista. Musiikkia on elokuvassa katkelmina: Elonetin listauksen mukaan erilaisia musiikkiteoksia elokuvassa on vain noin 15 minuutin verran. Teemat kylläkin toistuvat elokuvan eri kohdissa. Soundtrackia Talvisodasta ei ole julkaistu, mutta Tikan säveltämästä alkumusiikista Jarmo Saari Filmtet -teki oman versionsa albumillaan Filmtet - A Tribute To Finnish Cinema (2001). Siinä se on nimellä Sota ja rauha. Tikka sävelsi elokuvan alku- ja loppumusiikin. Myös Jukka Haaviston säveltämä Luutnantti Haaviston teema lienee tehty tätä elokuvaa varten. Muuten...