Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Astrid Lindgrenin kirjassa Smoolannin sankari ja muita kertomuksia on tarina "Petri muuttaa Pikkukamariin". Siinä isän kynä on hukassa ja hän syyttää, että… 88 Petrin Pikkukamari on todella ulkokäymälä, ulkorakennus. Tarinan taustalla on Astrid Lindgrenin oma lapsuudenkokemus.  Hän oli  karannut kotoa, eikä kukaan edes huomannut sitä! Petri karkaaminen Pikkukamariin todella huomataan ja heti.
Onko Bob Dylanin The times they are a changing käännetty/ laulettu levylle suomeksi? 554 Tietokannoista löytyy ainakin Mustaputki-yhtyeen 80-luvulla taltioima The times they are a-changin' -tulkinta Kusessa ollaan (suomenkieliset sanat A. Antti). Kappale ilmestyi vuonna 1986 yhtyeen albumilla Musta putki – best off. Käännetty The times... siis on. Jos aivan tarkkoja ollaan, levylle sitä ei kuitenkaan ole laulettu, sillä Mustaputken tallenne julkaistiin ainoastaan kasettina. Fono.fi - Äänitetietokanta
Etsin kirjaa lapsuudestani, olen lukenut sen ala-asteella vuosien 2001 ja 2006 välillä. Kirjan löysin kirjaston lasten/nuorten osastolta, tyylinä saattoi olla… 154 Saattaisikohan kyseessä olla Marja Aapalan Selma ja Ultramariinin puutarha? Selma ja Ultramariinin puutarha | Kirjasampo
Minulla on yksi kirjavaraus jossa merkintä 19/19 mitä tarkoittaa. Odottaako hakua? En ole saanut ilmoitusta että on haettavissa. Ennen tuli sähköpostiviesti… 196 Ensimmäinen luku kertoo monentenako olet varausjonossa, ja toinen montako varaajaa on kaikkinensa. Saapuneesta varauksesta tulee edelleen ilmoitus sähköpostitse, tekstiviestillä tai kirjeitse asiakkaan valitsemasta viestivaihtoehdosta riippuen. Varauksia voi toki seurata myös helmet.fi:n omissa tiedoissa, kuten olet ilmeisesti tehnytkin. helmet.fi. Usein kysyttyä - aineisto ja varaaminen.
Kansallisteatterissa esitettiin PIRKKO SAISIO sarjaa Homo-Slava, jonka, ilmeisesti musiikkikooste-esityksessä Puntti Valtonen ja Juha Muje lauloivat duettona… 106 Laulu mustasta korpista löytyy Pirkko Saision Slava! Kunnia -näytelmätekstistä, joka julkaistiin kirjana 2015 (ntamo ja Suomen Kansallisteatteri). Nuotteja siinä ei valitettavasti ole.  Näytelmän koko nimi on Slava! Kunnia : oligarkkien ooppera ja se kertoo Venäjästä. Saision näytelmä Homo! esitettiin Kansallisteatterissa 2011 ja se puolestaan käsitteli seksuaalisia vähemmistöjä. Laulu mustasta korpista oli tosiaan unohtumaton esitys Juha Mujeen ja Puntti Valtosen esittämänä.
Kun toistaa jotain tuttua sanaa tarpeeksi monta kertaa, se alkaa tuntua oudolta ja vieraalta. Onko tälle ilmiölle jotain nimeä? 582 Kyseessä on psykologinen ilmiö ”semantic satiation”. Se tarkoittaa kysymyksessä kuvattua kummallista ilmiötä, jossa sanan merkitys katoaa, kun sitä toistetaan monta kertaa. Ensimmäisen kerran tätä termiä käytti 1960-luvulla Leon Jakobovits James väitöskirjassaan. Ilmiö oli tunnistettu jo aiemmin hiukan eri nimillä kuten verbal satiation. Suomeksi ilmiöön liittyvää tietoa on saatavilla vähän, mutta jos englanti sujuu, alla olevista lähteistä saa hyvän käsityksen aihepiirin tutkimuksesta. Lähteet: https://www.oxfordreference.com/display/10.1093/oi/authority.2011080310… https://en.wikipedia.org/wiki/Semantic_satiation https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5770629/  
Miksi Suomen vaakunassa on leijona, vaikkei se edes ole kotoperäinen eläin? 1723 Sisäministeriön sivuston mukaan Suomen vaakuna on esiintyy ensimmäisen kerran Kustaa Vaasan 1580-luvulla valmistuneessa hautamonumentissa.  Vaakunaa käytettiin Ruotsin valtakunnan Pohjanlahden itäpuolisten alueiden tunnuksena vuoteen 1809 ja sen jälkeen keisarillisen Venäjän Suomen suuriruhtinaskunnan vaakunana ja sittemmin itsenäisen Suomen vaakunana. Helsingin Yliopiston sivustolla heraldikko Anton Eskola kertoo seuraavasti: "Ensimmäinen tunnettu Suomen vaakuna on Kustaa Vaasan hautamuistomerkissä vuodelta 1580. Haudan on veistänyt flaamilainen William Boy, mikä tekisi leijonasta hänen oivalluksensa. Leijona viittaa Ruotsin vaakunassa olevaan Bjälbö-suvun vaakunan leijonaan, mutta luultavasti myös...
Sattuipa kerran vahingossa Matin muija 341 ”Sattui kerran vahingossa Matin muija” alkaa laulu, josta on olemassa useita erilaisia toisintoja monilla eri nimillä, esimerkiksi ”Matti ja pappi”, ”Matti ja rovasti”, ”Matin muijan kuolema”, ”Matin muija”, ”Matin Maija”, "Lehmän annan papille" ja ”Sattui kerran vahingossa”. Laulussa ahne pappi vaatii Matilta lehmää palkaksi ruumiin siunaamisesta. Tämä arkkiveisu levisi Suomessa 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja oli ainoa koko maahan levinnyt selkeästi papistoon kriittisesti kantaa ottava kertova laulu. Anneli Asplundin mukaan laulun arkkipainatuksia on tiedossa kolme, joista vanhin vuodelta 1906. Asplundin kirjassa on useita laulun toisintoja: erilaisia sanoituksia ja neljä melodianuotinnosta. Kirjassa ”Laululipas : Suomen...
Love recordsin 2007 julkaistulla Loveradio-kokoelmalevyllä on romanilaulu "Olin sairas kun luokseni saavuit" joka on laulettu a cappellana taustaäänineen… 179 Lähdeaineistoa on helmet-kirjastoissa niukasti. Kai Åbergin ja Risto Blomsterin toimittama teos Suomen romanimusiikki (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006) mainitsee ääniteluettelossaan romanimusiikin esittäjät Vilho Keväänranta, Aune Keväänranta ja Alinta Keväänranta.  Pikaisella selauksella tutkien kirjassa ei heistä kerrota kuitenkaan sen enempää. Finna-hakupalvelu antaa Keväänranta-nimellä runsaasti tuloksia eri äänitteillä. https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=kev%C3%A4%C3%A4nranta&type=…  
Mihin vuosiin Viiru ja Pesonen -kirjat sijoittuvat? 312 Ensimmäinen Viiru ja Pesonen -kirja Viirun syntymäpäivät julkaistiin vuonna 1984. Kirjoissa Ukko Pesonen ja hänen kissansa Viiru elävät yksinkertaista elämää maaseudulla, mutta aivan tarkkaa ajankohtaa tarinoille on mahdotonta sanoa. Kirjojen hahmojen vaatetus viittaa 1900-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin, ja kuvituksessa vilahtelee Pesosen kodissa käytössä olevia "vanhanaikaisia" esineitä kuten maitotonkkia, emalipottia, putkiradioita ja öljylamppuja, mutta myös modernimpia esineitä kuten autonrenkaita, rullaluistimia ja kuulosuojaimia. Kirjojen seikkailut ovat kuitenkin ajattomia, eikä tarinoissa ajankohtaa määritellä sen tarkemmin, joten kyseessä lienee satujen "vanha hyvä aika".
Latvian uusi pääministeri nähtiin uutisissa Suomen-vierailulla. Onko kaikissa kolmessa Baltian tasavallassa ollut aikaisemmin naispuolinen pääministeri yhtä… 186 Evika Siliņan nimityksen myötä tultiin ensimmäistä kertaa tilanteeseen, jossa kaikissa kolmessa Baltian tasavallassa on samanaikaisesti pääministerinä nainen. Kaksi naispääministeriä Baltiassa oli ensimmäisen kerran Kaja Kallaksen noustua Viron johtoon tammikuussa 2021. Kallas on ensimmäinen naispuolinen pääministeri Virossa. Latvian Evika Siliņalla (15.9.2023–) ja Liettuan Ingrida Šimonytėlla (11.12.2020–) on kummallakin yksi naisedeltäjä: Kazimira Prunskienė Liettuassa (17.3.1990–10.1.1991) ja Laimdota Straujuma Latviassa (22.1.2014–11.2.2016).  
Mikä runo? 284 Runo on Claes Anderssonin Andersson pitää helvetinmoista meteliä. Se löytyy ainakin kokoelmasta Runoja meren pohjalta : runoja vuosilta 1962-1993 / Andersson, Claes ; Saaritsa, Pentti, WSOY 1996.
Venäläiset Inarin kunnassa..Kuinka paljon? 96 Tilastokeskuksen mukaan Inarissa vuonna 2022 oli 39 Venäjän kansalaista. https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11rh.px/table/tableViewLayout1/ Voit tutkia muitakin tilastoja vaihtamalla muuttujia Tilastokeskuksen Väestörakenne-tilastoissa, esim. Venäjällä syntyneitä, venäjänkielisiä yms. kunnittain eri vuosina. https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaerak/
Suurlähettiläs ja ministeri Arvo Rytkönen (1929-1980) kuoli tapaturmaisesti, mutta mikä tämä tapaturma oli? 399 Sunnuntaiaamuna 24.2.1980 Rytkönen oli kaatunut portaissa kotonaan Bonnissa, saanut iskun päähänsä ja kuollut saamiinsa vammoihin. Lähde:  Rytkönen kuoli Bonnissa. – Aamulehti 25.2.1980
Semmoista tietokirjaa etsin, jossa eräs nainen kertoo omasta kilpirauhastaistelustaan 171 Olisikohan kyseessä Anne Rothin kirja Sekundakroppa : elämäni kilpirauhaspotilaana? Sen on julkaissut Docendo vuonna 2019. Lisätietoa kustantajan sivuilla: https://docendo.fi/sivu/tuote/sekundakroppa/2441177  
En löydä netistä enää japanilaista ehkä 1940-60-luvulla kirjoitettua kirjaa sisaruksista talossaan. Nimenä oli kolme/ neljä tai jopa viisi sisarta. Netti antaa… 193 Olisikohan kyseessä ehkä Junichiro Tanizakin Makiokan sisarukset? Kirja ilmestyi alun perin japaniksi vuosina 1943–48. Makiokan sisarukset | Kirjasampo  Antti Majander, Junichiro Tanizakin pääteoksen Makiokan sisarusten suomennos on kirjasyksyn tapaus. – HS 5.10.1991
Mistä löydän onko Sigmund Freudin kirjasta sitaatti "Civilized society is perpetually menaced with disintegration through this primary hostility of men towards… 248 Kysymyksen sitaatti Freudin Das Unbehagen in der Kultur -kirjan englanninnoksesta kuuluu Erkki Purasen saksasta suomentamana seuraavasti: "Ihmisten välinen primaari vihamielisyys uhkaa näet alituisesti hajoittaa kulttuuriyhteisön alkutekijöihin." (Sigmund Freud, Ahdistava kulttuurimme, s. 46)
Kun Kalasataman kirjasto avataan niin lopettaako kirjastoauto Kalastamassa? Minulla on parikymmentä varausta, voiko noutokirjaston vaihtaa kirjastoautosta… 203 Kirjastoauto pysähtyy Kalasatamassa (Capellanaukion pysäkillä) viimeisen kerran 11.1. 2024. Siihen asti varaukset siis ovat noudettavissa pysäkiltä. Kalasataman kirjasto avataan 15.1.2024.  Varausten noutopaikkaa voi muuttaa, jos varaukset ovat vielä jonossa. Jos varatun niteen tila näyttää Helmetissä olevan matkalla tai odottaa noutoa, noutopaikkaa ei voi itse vaihtaa. Varausten siirto toiseen noutopaikkaan ei vaikuta mitenkään paikkaan varausjonossa. 
Sisältyykö Raymond Carverin novelli ”A Small, Good Thing” Tammen keltaisen kirjaston kokoelmaan Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta? 196 Raymond Carverin novelli A Small , good thing löytyy nimellä Pieni hyvä asia Tammen 1986 julkaisemassa kirjasta Mistä puhumme, kun puhumme rakkaudesta (suom. Raija Mattila). Sen sijaan Sammakon 2015 julkaisemassa samannimisessä Seppo Lahtisen suomentamassa Carverin kirjassa sitä ei ole.
Mitkä kasvihuonekaasut ovat lisääntyneet ilmakehässä?Ainakin hiilidioksidi, 147 Ilmasto-opas.fi -verkkosivusto on varsin hyvä tietolähde ilmastonmuutoksesta ja kasvihuonekaasuista. Sivuston hakupalkkiin voi kirjoittaa hakusanoja tarkempaa tietoa tietystä aiheesta etsiessään. https://www.ilmasto-opas.fi/etusivu https://www.ilmasto-opas.fi/artikkelit/kasvihuonekaasut-lammittavat https://www.ilmasto-opas.fi/artikkelit/maailman-kasvihuonekaasupaastot-…   Hiilidioksidi ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuus: https://www.ilmasto-opas.fi/artikkelit/hiilidioksidi-ja-hiilen-kiertoku… Metaanista ja ilmakehän metaanipitoisuudesta: https://www.ilmasto-opas.fi/artikkelit/metaani Vesihöyry: https://www.ilmasto-opas.fi/artikkelit/vesihoyry Dityppioksidi eli typpioksiduuli: https://www.ilmasto-opas.fi/artikkelit/...