Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Mitä tarkoittaa kantakortissa koodi LTO 40b? 69 Sotavuosina voimassa olleissa vuosien 1935 ja 1943 lääkärintarkastusohjesäännöissä 40b oli "toisen silmän menetys vamman seurauksena, vakavat vammat toisessa tai molemmissa silmissä (Anopthalmus traumaticus etc.)."
Millä nimellä kutsutaan nykyisen Turkin alueella olleen Rumin sulttaanikunnan asukkaita? Englanninkielisillä sivustoilla heistä käytetään vain nimitystä "Rum",… 56 Tutkimastani Turkki-kirjallisuudesta en löytänyt "roomalaisten eli Rumin maan" nimestä johdettua suomenkielistä nimitystä alueen asukkaille. Paavo Hohti puhuu Bysantti : tuhat draaman vuotta kirjassaan "Rum-sultanaatista", mikä kaiketi riittäisi perusteeksi nimittää sen väestöä "rumilaisiksi". Toisaalta, sen vanhan Rumelia-nimen perusteella voisi yhtä lailla ajatella mahdolliseksi kutsua heitä "rumelialaisiksi", mutta  – kuten sanottu –  aluetta käsittelevässä kirjallisuudessa ei vastaani tullut sen paremmin rumilaisia kuin rumelialaisiakaan eikä ylipäänsä minkäänlaista muutakaan omaa nimeä "Rumin maan" nykyisille asukkaille.Kirjallisuutta: Paavo Hohti, Bysantti : tuhat draaman vuotta Tom Kankkonen, Turkki : Eurooppaa...
Etsin yhtä artikkelia (?). Sen aiheena oli erilaiset ystävyydet ja siinä mainittiin elämäntilanneystävät. 55 Valitettavasti en löytänyt kovin selkeää vastausta tähän kysymykseen. Tässä joitakin aiheeseen liittyviä artikkeleita:Elisa Kallunki: "Ystävystyminen on muutakin kuin sattumaa – tällaisia ovat ystävyyssuhteet tutkimusten mukaan". YLEn verkkosivut: https://yle.fi/a/74-20017597Paula Koski: "Miksi aikuisten ystävyys väljähtää? Ongelma tiivistyy ystävyyden kulminaatiopisteeseen, kertoo psykologi". Anna-lehden verkkosivut: https://anna.fi/ihmiset/suhteet/miksi-aikuisten-ystavyys-valjahtaa-onge…Marika Paaso: "Ystävyys on mieletön munkki - yksikin riittää, jos se on hyvä". YLEn verkkosivut: https://yle.fi/a/3-7423075Saga Sinisalo: "Entisessä elämässä". Helsingin Sanomat, 26.7.2025 Kirjallisuutta aiheeesta:Mirja Hämäläinen: Ystävyys (Kosmos,...
Missä Eeva-Liisa Mannerin runossa on kohta: ”tavoittain aikaa kuin lintua lennostaan/ vaikka aika on pudonnut lennostaan/ kalastain unia virtaan hukkuneita…” 52 Säkeet ovat Mannerin varhaistuotannosta, hänen toisen runokokoelmansa Kuin tuuli tai pilvi (1949) runosta Legenda, sen kolmannesta säkeistöstä: " -- tavoittaa aikaa kuin lintua lennostaan /  – vaikk' aika on pudonnut lennostaan – / kalastaa unia virtaan hukkuneita, / -- "
Amerikkalainen taiteen tuntija tai kuraattori on kirjoittanut teoksen, jossa esittelee näyttelyitä, joita kuuluisassa taidemuseossa on pidetty vuosien varrella… 88 Valitettavasti kukaan vastaajista ei muistanut kyseistä teosta, eikä tietokannoista hakeminenkaan tuottanut tulosta. Ehkä joku palstan lukijoista tietää, mistä kirjasta on kyse? Vastauksen voi kirjoittaa kommenttikenttään.
Kuvakirja, jossa jänis pelkää omaa varjoaan. Kannessa kuva pienestä jäniksestä ja suuresta varjokuvasta. Unohtanut mikä kirja, löytyyköhän vastaus näillä… 71 Olisikohan kyseessä ehkä Philippa Leathersin Hui, sanoi Pikku kani?Hui, sanoi Pikku kani | Kirjasampo
Äitini nuoruudessa vietettiin eräs iltapäivä, jolloin vuoroin luettiin ääneen kirjaa, jonka tekijä ja nimi on unohtunut aikoja sitten. Tämä on tapahtunut noin… 69 Valitettavasti kukaan vastaajista ei tunnistanut kyseistä kirjaa. Ainoa ehdotus olisi Edgar Allan Poen Varastettu kirje, mutta sekään ei aivan vastaa muisteltua kuvausta. Tässä vielä Kirjasammon hakutulos aiheella kirje, voitte yrittää etsiä kirjaa esimerkiksi sieltä: https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/kirjeJos joku palstan lukijoista tietää, mistä kirjasta voisi olla kyse, ehdotuksen voi kirjoittaa kommenttikenttään.
Yritän löytää lapsena minulle luettua kirjaa. Muistelisin kannessa/kirjassa olleen jotain kärpässienipäisiä peikkoja tai menninkäisiä. 59 Kyseessä  on todennäköisesti Elsa Beskowin kuvakirja Tonttulan lapset, jonka ruotsinkielinen alkuteos ilmestyi vuonna 1910. Suomeksi kirjasta on julkaistu useita painoksia, ensimmäinen vuonna 1924 ja tuorein vuonna 1995. Kansikuva on nähtävillä esim. Kirjasammossa: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_9512047489. Göteborgin yliopiston sivuilta on mahdollista ladata pdf-muodossa koko alkukielinen teos: https://gupea.ub.gu.se/handle/2077/79501.  
Savolaisen laulussa sanotaan säkeistössä 10: "Täss' Savon joukko tappeli, ja joka kynsi kylmeni edestä Suomenmaan!" Tuo joka kynsi kylmeni askarruttaa. Voiko… 94 Ilmaisun merkityksestä ei löytynyt täysin varmaan tietoa. Reijo Pajamo analysoi laulun sanoja lyhyesti kirjassaan Maakuntalaulumme (WSOY, 1987), mutta ei valitettavasti käsittele kyseistä kohtaa. Oletettavasti laulussa kuitenkin lauletaan "jokaisen kynnen kylmenemisestä" eikä kyntäjien kylmenemisestä. "Kynnen kylmeneminen" on ilmeisesti myös vertauskuva kuolemiselle, mutta ilmaisua ei löytynyt Lahden pääkirjaston suomen sanontoja yhteen kokoavista kirjoista.Ilmaisu on esiintynyt Savolaisten laulun lisäksi esimerkiksi Matti Kokkosen vuoden 1974 dekkarissa "Kenen kynsi kylmenee" (https://finna.fi/Record/lastu.1705899?sid=5142556181) ja Jerry Cotton -lehden numerossa 21/1975 "Moni kynsi kylmeni" (https://moog.antikvariaattimakedonia.fi/index....
Etsin lajia. 65 Voisiko kyse olla samettipunkista tai aivan tavallisesta punkista?  Linkki Suone Luonto. Linkki Ötökkätieto.fi.
Mikähän sieni? 83 Sieniä ei kannata opetella tunnistamaan yksin kuvista. Erehtymisen ja myrkytyksen vaara on silloin suuri. Kuvan sieni voisi olla jokin mesisienistä (kasi käsiteltynä syötävää, yksi syömäkelvoton), mutta se voisi olla myös tappava myrkkynääpikkä. Linkki Luontoportin sivustolle. tai Linkki Luontoportin sivustolle.Kokeilisin Sieniseura Facebook-sivustoa tai kävisin näyttämässä sientä sienineuvonnassa. Tosin tämän vuoden tapahtumat näyttävät olevan ohi. Linkki Sieniseura FacebookKirjastosta löytyy myös hyviä sienikirjoja. Esim. Rikkinen, Jouko: Sienten kirjo tai Korhonen, Mauri: Sienet Suomen luonnossa. Linkki Lapinkirjasto.finna.fi.
Mistä löydän vuoden 1988 yo kokeen reaalikysymykset? 95 Samaa on kysytty jo kerran tänä vuonna 2.6.2025 Linkki vastaukseen.Vastaaja oli löytänyt kirjan Yo-reaalikoe 1975-1989 ja edelleen Varastokirjaston kokoelmista. Linkki Finna-hakuun.
Onko Thomas Carlylen teosta "The French Revolution: A History (1837)" suomennettu? Carlylen suomenkielinen wikipedia artikkeli antaa ymmärtää, että olisi,… 76 Yritin etsiä kyseistä teosta suomeksi, mutta tuloksetta. Sitä ei löydy esimerkiksi Finnasta. Wikipedian artikkelissa olevan tiedon täytyy siis olla virheellinen, tai sitten teos on huippuharvinainen.
Yläastelainen lapseni etsii koulutyötään varten true crime tietokirjaa tai jonkun rikollisen elämäkertaa. Mikä kirja voisi sopia kasiluokkalaiselle? 70 Tässä olisi joitakin vinkkejä sopivaksi kirjaksi. Tosielämän rikostarinoita:Tilda Laaksonen: Jäljillä 1-4. (Otava 2021-2025). Podcastiin perustuva tietokirjasarja.Henry Aflecht: Henkka Aflecht: Rikollisesta miljonääriksi. (Readme.fi 2023).Michael Finkel: Mestarivaras: tositarina rakkaudesta, rikoksista ja vaarallisesta pakkomielteestä. (Atena 2024). Rikokset poliisityön näkökulmasta:Harri Gustafsberg: Karhuryhmä (Otava 2019) ja Karhuryhmä 2: Matkalla mielen mestariksi: tapaus Ilpo Larha. (Otava 2022). Kotimaisia murhamysteerejä:Mikko Pennanen: Tulilahden murhamysteeri. (Into 2023)Pauli Jokinen: Bodominjärven mysteeri. (Into 2025)Jukka Kyösti: Kyllikki Saari: paljastuksia suohaudasta. (Deadline Kustannus 2024) 
Mikähän 70 luvun tv sarja oli kyseessä sarja oli italialainen ja käsitteli perinteistä kolmoisdraamaa jossa oli vahva kuoleman elementti mukana ja tunnarina… 79 Valitettavasti emme onnistuneet tunnistamaan etsimääsi sarjaa. Sarjan tunnari on hyvä hakuelementti elokuvatietokantoihin, mutta emme valitettavasti löytäneet niistä tähän yhteyteen sopivaa sarjaa.Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista tällaisen sarjan? Tietoja voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään. 
Milloin on alettu käyttää sanaa "julkkis"? Kiitos vastauksesta jo etukäteen 84 Ylen tietojen mukaan Julkkis-sana on vakiintunut suomalaiseen kielenkäyttöön 1970-luvulla.Lähde: Julkkisten tilitykset alkoivat 60-luvulla, https://yle.fi/a/3-5894068 (luettu 23.9.25).
Suomalaisen akateemisen elämän kummallisuuksiin kuului 1960-1980-luvuilla vaikuttanut luennoitsija, joka muistaakseni oli Helsingin yliopiston tai Teknillisen… 89 Kyseessä lienee ortotopologian dosentti Aapo Heikkilä, joka vaikutti Oulun yliopistossa 1960-luvulta 1990-luvulle ja piti luentoja itse keksimästään tieteenhaarasta muissakin kotimaisissa yliopistoissa, esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella. Hän ei kuitenkaan koskaan ollut yliopiston kirjoilla oleva opiskelija tai työntekijä. Itse keksimänsä tieteen dosentti mittasi tonttujen päitä yliopiston siivouskomerossa – nyt hänestä on tekeillä elokuva | YleKirjallisuutta: Ola Heikkinen, Ortotopologi Aapo Heikkilä : varjotutkija ja tähtihistorioitsija
Mikä Nazim Hikmetin runo alkaa sanoilla Elämä ei ole pila? 91 Kyseessä on turkkilaisen Nazim Hikmetin runo Elämästä. Runon on suomentanut Brita Polttila ja se sisältyy Polttilan valikoimaan ja suomentamaan Hikmetin runojen kokoelmaan Punainen omena (1976).
Mistä kansainvälisestä nimestä suomalainen Riitta on peräisin ja milloin se on täällä otettu käyttöön? 68 Hei,Kustaa Vilkunan teoksessa Etunimet (4. uud. laitos 2005) Riitta-nimen sanotaan periytyvän (italialaisen) Margaretan lyhentymästä Rita. Suomen kalenterissa nimipäivä sijoitettiin samalle päivälle ruotsalaista perua olevan Brigitan/Birgitan (Riitu, ruots. lyhtentymä Brita, eng. Brigit) kanssa. Tämän alkulähteenä on taas muinaiskelttiläinen tulenjumalan latinalaistunut nimi Brigantia. Jälkimmäiseen yhdistämiseen lienee ollut syynä ainakin se, että nimeä esiintyi jo 1800-luvun lopulla ennen Rita-nimen tunnetuksi tuloa.
Nyt on vaikea kysymys - paraskaan tietämäni elokuvatuntija ei tiennyt. Kyse on 1970-luvun tai ehkä 1980-luvun yhdysvaltalaisesta komedia-veijarielokuvasta,… 95 Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei muistanut tällaista. Elokuvatietokannoistakaan ei ollut apua etsinnässä.Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista tällaisen elokuvan? Tietoja siitä voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.