Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Esiinnyin lähes 40 vuotta sitten ekaluokkalaisena kouluni kevätjuhlassa. Luin siellä runon, josta muistan hämärästi kaksi yhteyttä: Joku kaivaa innokkaasti… 399 Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei muistanut tällaista runoa tai lorua. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tietoja runosta voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Etsin romaania, joka on ilmestynyt suomeksi 1990 luvulla.Yksi kirjan henkilöistä on kuuro ja kirjassa kuvataan tavattoman hyvin viittomakieltä ja sen käyttäjän… 206 Olisikohan kyseessä ehkä ruotsalaisen Niklas Rådströmin Varjojen enkeli (WSOY, 1997)?Tässä pari näytettä siitä, miten kirjassa kuvataan viittomakieltä ja sen käyttämistä:"Hän yhdisteli viittomia niin että loppujen lopuksi hänen käsissään syntyi kokonaisia uusia maailmoja ja mantereita. Yhdellä eleellä ja yhdellä kädenliikkeellä hän kykeni valamaan elämää aivan uusiin eläinlajeihin, panemaan pilvet tanssimaan ja omenat laulamaan." (s. 119)"Kaikki lapset puhuivat keskenään merkein ja elein. Heidän kätensä leikkivät ilmassa kuin hilpeät siivet kyyhkyslakassa. Joku istui ja luki, muut yrittivät keskeyttää toisensa uusilla mielijohteilla ja huudahduksilla, joku poika nauroi hurjasti ja äänettömästi vitsille, jonka hänen kaverinsa oli juuri...
Mikä näytelmä esitettiin Turun Kaupunginteatterissa 5.11.1961? Toimiko teatteri silloin Turun Konserttisalissa? 305 Turun kaupunginteatteri toimi evakossa kahdeksan vuotta Konserttitalolla vuodesta 1954 vuoteen 1962, joten kyseinen näytös on ollut Konserttitalolla. Sen sijaan mistä näytelmästä oli kyse, on vaikea sanoa. Sinä syksynä oli useita ensi-iltoja:Mika Waltari: Yövieras 8.9.1961Eckhardt, Fritz: Velipuolet Wienissä 30.9.1961Gibson William: Ihmeidentiekijä 13.10.1961Lähteet:Terho Henri: Teatteria Turussa 1940-luvulta 1970-luvulle (2006)Turun kaupunginteatterin ohjelmiston ensi-illat 1960-1969 https://tkteatteri.fi/ohjelmisto/esitysarkisto/ensi-illat-1960-69/ 
Mistä saa tietää vuorimiehen katu 16 ssa vs. n alussa asuneet henkilöt? 159 Vanhoja asukastietoja kannattaa tiedustella talon isännöitsijältä. Etuovi.com-sivuston mukaan taloyhtiön nimi on Asunto Oy Wesa. Asiakastieto-sivustolta selviää, että isänöitsijänä toimii Isännöinti Luotsi.Lähteet:https://www.etuovi.com/myytavat-asunnot/helsinki/ullanlinna/taloyhtiot/0221660-6/asunto-oy-wesahttps://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/asunto-oy-wesa/02216606/yleiskuva 
Lasten delfiiniaiheinen kirja 80-luvulta 159 80-luvulla julkaistuja lapsilukijoille suunnattuja tietopuolisia delfiiniaiheisia kirjoja ovat ainakin Erkki Wessmanin Ystävämme delfiinit (Lehtimiehet, 1985) ja Michael Foxin Nick-Nick pullonokka (WSOY, 1986). Kaunokirjallisuudesta voisi mainita pari aivan 90-luvun alussa ilmestyttä kirjaa: Margaret Davidsonin Yhdeksän unohtumatonta delfiiniä (WSOY, 1991) ja Jacques Breuilin Tomi ja delfiinien salaisuus (Kirjatoimi, 1991). Kelpaisikohan jokin näistä?
Mahtaako löytyä kirjaston kokoelmasta Krasznahorkai Lászlón teoksia alkuperäiskielelläkin, eli unkarin kielellä? Mistä kirjastosta niitä löytyy ja mitkä… 179 Helmet-kirjastojen kokoelmissa ei ole yhtään Krasznahorkain teosta unkarin kielellä. Helsingin alueella löytyy kaksi teosta Helka-kirjastojen kokoelmista: Sátántangó ja Megy a világ ovat lainattavissa Kaisa-talosta.Muilta Suomen kirjastoalueilta löytyy muutama teos. Näistä voi tehdä kaukolainapyynnön. Krasznahorkai, László Finnassa. 
Mitä säeromaaneja on kirjoitettu aikuisille tai aikuiseen makuun? 424 Suosittelen nuorten aikuisten puolelta ainakin näitä:Sarah Crossan: KuunnousuJason Reynolds: Minuutin mittainen ikuisuusElizabeth Acevedo: Runoilija X ja/tai Maata jalkojen alleJ. S. Meresmaa: Khimaira Dess Terentjevan kirjoista voisi kokeilla Freestylea tai Zenoa  
Voiko Vallilan kirjastoon tuoda kirjoja kierrätystarkoitukseen? 274 Vallilan kirjastossa on kirjakierrätyskärry.Mikäli sinulla on paljon kierrätyskirjoja, sinun kannattaa vielä ottaa yhteyttä Vallilan kirjastoon ja kysyä, kuinka paljon kirjoja voi kerrallaan tuoda.https://helmet.finna.fi/OrganisationInfo/Home#84870Helmet-palvelusivustolta kunkin kirjaston kohdalta löytyy tieto siitä, onko ko. kirjastossa kirjakierrätyspiste.
Rakastan Tuija Lehtisen vanhempaa tuotantoa (Pirunsaaren veljekset, Mies vailla sydäntä, Taimitarhan lapset). Kuka kirjailija olisi yhtä hyvä tässä… 150 Genre on itselleni hieman vieraampi, mutta mieleen tulivat sellaiset kirjailijat kuin Elizabeth Adler ja Sandra Brown, jotka ovat olleet omana aktiiviaikanaan hyvin suosittuja kirjailijoita.
Iloisia suomalaisia iskelmiä 214 Hei, Ilta-Sanomat järjesti vuonna 2013 äänestyksen, jossa valittiin Suomen aurinkoisinta laulua. Mukana on monta tuttua ja iloista iskelmä-klassikkoa. Tässä muutama esimerkki iloisista iskelmistä IS:n listalta:(Sinä olet) Aurinko - Samuli EdelmannAamu  -  Pepe WillbergAnttilan keväthuumaus   - Tapio RautavaaraAsfaltti polttaa  -  TehosekoitinAuringossa  -  Mari RantasilaAurinko  -  NeljänsuoraDirlandaa  -  Kai HyttinenJäätelökesä -   MaaritKesä ja yö  -  EiniKesäkatu  -  DannyKäyn ahon laitaa -   Junnu vainioPaista Päivä  - ...
Ottaako kirjasto vastaan Mondo lehtiä, löytyy useampi vuosikerta ? 133 Kiitos ystävällisestä tarjouksesta. Mondo-lehti tulee tilattuna useaan Helsingin kirjastoon. Pasilan kirjastossa on luettavana kaksi edellistä vuosikertaa. Kirjastoissa ei ole valitettavasti tilaa ja mahdollisuutta säilyttää vanhoja vuosikertoja tämän enempää.  
Kuka kirjoitti: ” Ei kirjoittaminen ole kovaa, ei kovempaa kuin ojan kaivaminen”? 144 En löytänyt asiasta varmaa tietoa, mutta näyttää siltä, että englanninkielisen sitaatin "Writing isn't hard, no harder than ditch digging" lähteeksi on merkitty useamassa paikassa amerikkalainen kirjailija Patrick Dennis. Quotations about writing & writers
Oliko hotelli hansan yhteydessä elokuvateatteri bio bio ja milloin 482 Elokuvateatteri Bio Bio on toimi Uuden Ylioppilastalon juhlasalissa vuosina 1928 - 1979. Vuonna 1979 alkuperäinen elokuvasali purettiin ja jaettiin kahtia. Bio Bio jatkoi salin toisella puolella vuoteen 1998 asti. Salin toisella puolella toimi elokuvateatteri Illusion vuoteen 1994.  Sittemmin samoissa tiloissa ovat toimineet ainakin ravintolat La Tour ja Virgin Oil. Hotelli Hansa toimi saman rakennuksen Mannerheimin tien puoleisessa siivessä vuosina 1924–1968.  Joissakin lähteissä hotellin perustamisvuodeksi mainitaan 1925. Lähteet:Aaltonen, Olli - Nenonen, Jussi - Styrman, Juhani : Elokuvateatterit : korttelikinojen aikaan. Kustantaja Laaksonen, 2015HS 25.11.2010 Taiteilijat istuivat Hotelli Hansan ravintolassaNHL...
Laulettilnko kouluissa suvivirsi kevätJujlassa 1800' luvun loppupuolella? 674 Suvivirttä on laulettu koulujen kevätjuhlissa 1800-luvun lopulta alkaen, mutta yleisemmin kuitenkin 1900-luvun alusta. 1800-luvun lopulla kansakoulu yhdessä rippikoulun kanssa teki suvivirrestä koko kansan tunteman kesälaulun, ja virsi alettiin mieltää keväisenä ja toiveikkaana lauluna, joka sopi moniin tilanteisiin. Kansakoulu oli kristillinen instituutio siitä huolimatta, että se oli kunnan vastuulla, ja siksi oli myös luontevaa, että se pyrki opettamaan virsiä koululaisille. Lisää tietoa Suvivirren historiasta:Helsingin seurakunnat: Suvivirren kolme vuosisataaYle: Suvivirren taustalla piilee nälkää, kannibalismia ja erotiikkaa 
En osaa etsiä uusia elämäkertoja näiltä uusilta sivuilta. Voisitteko antaa selkokieliset ohjeet? Auttaisi varmasti muitakin... 124 1. Helmetin etusivulla klikkaa Uutuudet.2. Vasemmasta reunasta avaa Päägenre ja valitse Tietokirjallisuus.3. Avaa Genre ja valitse Elämäkerrat.4. Näet kaikki elämäkerrat, jotka on lisätty Helmetiin kuukauden sisällä. Kohdassa Uutta Helmetissä voit valita jonkin muun aikarajauksen. Klikkaa valmista rajausta (esim. Viimeiset 3 kk) tai kirjoita päivämäärä kenttään Alkaen ja klikkaa suurennuslasin kuvaa. 
Mikä on Kölhi sukunimen alkuperä? Suomeksihan se ei ainakaan nykykielessä tarkoita mitään. 560 Kölhi on sukunimenä peräisin Viipurin pitäjästä. Nimen alkuperää ei ole saatu selvitettyä, mutta äänteellisesti läheinen joissain paikoissa tunnettu sana kölhä merkitsee pientä kumpua.LähdePirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala: Sukunimet (2000)
Savusauna on ns. sisäänlämpiävä?Mitä tällä käsitteellä tarkoitetaan. 367 Sisäänlämpiävä eli sisäänsavuava kiuas tarkoittaa sellaista, jota ei ole varustettu savupiipulla. Puulla lämmitettävät kiukaat voivat olla joko sisäänlämpiäviä tai uloslämpiäviä (eli savupiipullisia). Savusaunaan ei kuulu savupiippua, vaan lämmittäessä saunassa viipyvä kuuma savu lämmittää myös saunan seinät ja katon. Savukaasut poistuvat saunatilasta savupiipun sijaan ensin ulko-oven ja myöhemmin ylös seinälle sijoitetun räppänän tai katossa olevan lakeisen eli lakeistorven kautta.Lähde: Suomen Saunaseura
Koska Malmin hautausmaan Douglas-kuusien rivistö on istutettu? Eli kuinkahan vanhoja kuuset ovat? 46 Pahoittelen, että vastaaminen on viipynyt. Kysyin asiaa Helsingin seurakuntayhtymästä. Malmin hautausmaan ylipuutarhuri vastasi, että "puiden koon ja karttatietojen perusteella puiden tiedetään olevan noin 80 vuotta vanhoja.  Silloin ne olisi istutettu 1940-luvulla." Lisätietoa Malmin hautausmaasta:Malmin hautausmaa : puisto-opas. Dentrologinen seura ry, 2010
Luovutetussa Karjalassa Suomen kirkon sisälähetyseura järjesti tilapäistä kansakouluopetusta Näätäojalla (Suistamon Loimolassa) ehkä lukuvuonna 1935-1936 ja… 136 Suistamon muistokirjasta löytyy viittaus ns. "Sissalan kouluun", joka oli katekeetta- eli kiertokoulu:" -- [Roikonkosken] kansakoululla oli edeltäjänä katekeettakoulu, eli ns. Sissalan koulu, joksi paikkakuntalaiset sitä vielä jälkeenpäinkin nimittivät. Katekeettakoulu oli luterilaisen seurakunnan ylläpitämä pienten lasten koulu. Sissalan koulun nimen se sai opettajastaan katekeetta Einari Sissalasta. Kutsumukselleen uskollisena tämä koulumestari antoi lapsille ensiaakkoset lukemisen, kirjoituksen ja laskennon oppimisessa.” (s. 225)Esimerkiksi Karjala-lehden 5.11.1937 ilmestynyt numero mainitsee "Soanlahden seurakunnan Näätäojalla toimivan katekeetan Einari Sissalan".
Mikä on sähköpostin allekirjoitus? 211 Hei ja kiitos kysymyksistä!Sähköpostin allekirjoitus on sähköpostin lopussa oleva osio, josta löytyy yleensä vähintään viestin lähettäjän nimi, yhteystiedot ja tiedot yrityksestä, jossa hän on töissä. Jos viestin lähettäää tuttavalle, allekirjoituksessa voi olla ainoastaan oma etunimi. Sähköpostiohjelmissa allekirjoituksen voi tehdä valmiiksi niin, että se ohjelma lisää allekirjoituksen automaattisesti viestin loppuun. Toinen kysymys.E-lehdet ovat siirtyneet E-kirjasto sovellukseen eli ovat nykyisin luettavissa kuntien yhteisen e-kirjaston kautta. Tietokoneella aikakauslehtien lukeminen ei ole enää mahdollista. Valtakunnallisen e-kirjaston sivuille pääsee tästä: E-kirjasto | Kansalliskirjasto. Tässä ohje E-kirjasto-sovelluksen...