Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Sain lahjaksi 70 -luvulla kirjan, jonka päähenkilö oli orpo lapsi sirkuksessa mahdollisesti 1800 -luvun lopun Itä-Euroopassa. Tarinaan liittyi myös apina ja… 70 Olisikohan kyseessä ehkä Hector Malot'n Koditon? Suomeksi alun perin vuonna 1898 ilmestyneestä kirjasta julkaistiin 1967 ja 1975 4. ja 5. korjattu painos Otavan Maailman parhaita nuorisonkirjoja -sarjassa.Koditon | Kirjasampo
Heippa! Missähän kirjassa, tarinassa tai sadussa kissat seikkailevat Pispalan haulitornissa? 226 Jari Koiviston Miina ja Manu : seikkailu Suomessa -kirjassa käydään mm. Pispalan haulitornissa.
Onko kappaleeseen Jouluna he kaikki ovat täällä Kuronen, Jiri, säveltäjä ; Kaskinen, Anna-Mari, sanoittaja saatavana nuotteja? 256 Kappaleesta on julkaistu nuotinnos vuosien 2020, 2021, ja 2022 Kauneimmat Joululaulut -lauluvihossa. Näitä Suomen Lähetysseuran julkaisemia vihkoja ei löydy kirjastojen kokoelmista. Osa laulun nuotinnoksesta näkyy tässä uutisessa. Muita nuottijulkaisuja ei kappaleesta näytä olevan.
Minulle neuvottiin Tikkurilan kirjaston musiikkiosasto lila, että täällä voisi selata vanhoja vinyylilevyjä ja saada niitä lainaan. En löydä täältä sellaista… 137 Vinyylilevyjen listaus löytyy Helmet-tietokannasta, osoitteessa www.helmet.finna.fi. Tämä haku listaa kaikki Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisen kaupunginkirjastojen kokoelmissa olevat LP-levyt. Voit tarkentaa hakua valitsemalla rajauksia vasemman reunan valikoista. Esimerkiksi kohdasta KIRJASTO voit rajata näkyviin vain tietyn kaupungin tai kirjaston levyt. Voit varata levyjä tietokannan kautta ja noutaa ne haluamastasi Helmet-kirjastosta.Kaikkien Suomen kirjastojen vinyylikokoelmia voi selata myös osoitteessa finna.fi, tai tästä hausta. Muiden kirjastoalueiden aineistosta voi tehdä kaukolainapyynnön, jos kyseistä levyä ei löydy Helmet-alueen kirjastoista. Levy toimitetaan valitsemaasi Helmet-kirjastoon.
Etsin sellaista kirjaa, jonka alussa tyttö on jollakin niityllä tarkkailemassa lintuja, kun näkee kotkan 138 Kyseessä voisi olla Hannele Huovin Topelius-palkittu lastenromaani Höyhenketju (Tammi, 2002). Kirjasampo-tietokanta kertoo siitä näin: "Eleisa rakastaa lintuja ja pakenee usein vanhempiensa luota niitylle niitä tarkkailemaan. Kerran hän tarttuu kiinni haukan jalkaan ja Haukka, Lintujen haltian poika, nokkaisee tytön silmät sokeiksi. Oikeus tuomitsee Eleisan ja Haukan vaeltamaan ja etsimään vapauttavaa taikaa höyhenketjulla yhteen kiinnitettyinä. Vaelluksella on mukana narri Kaksinokka, ja myös Huki ja Lotte ovat mukana kun käydään taistelua varjojen ja varjottomien välillä. Kertojana vuoroin Eleisa, vuoroin Kaksinokka, kertoja merkitty vinjeitein luvun alkuun." 
Osaisitteko auttaa minua muistamaan mikä mahtaa olla sen, lapsuudessani, varmaankin 1960-luvulla lukemani kirjan nimi 151 Kyseessä voisi olla Frances Hodgson Burnettin lastenromaani Pikku prinsessa (A little princess). Siitä on ilmestynyt suomeksi useita painoksia, vanhimmat 1900-luvun alkupuolella ja uusin vuonna 2022.
Kirja jonka päähenkilö oli nuori kettu nimeltään Rosmariini 205 Kyseessä on varmaankin Ilkka Pitkäsen lastenromaani Eläinten talo (Otava, 1987). Kirjasampo-tietokannassa siitä kerrotaan näin: "Metsän keskellä oli unohdetun näköinen talo, jonka joukko eläimiä oli ottanut kodikseen ja nimennyt Anarkiaksi. Talon suojaan päätyy myös pieni kettuneiti Rosmariini, joka on nokinen ja puoliksi palanut ja hukannut äitinsä ja isänsä kun muut eläimet sen löytävät. Siirimamma, jänöpappa Massey Ferguson, karhu Kaapro ja muut ryhtyvät selvittämään kettuneiti Rosmariinin tilannetta." Jatko-osa Eläinten joulu on ilmestynyt 1988.
Mistä tulee ilmaisu ”Kengitetään kukko”. Tiedän merkityksen mutta mikä on sanonnan alkuperä? Miten niin kukko kengitetään? 402 Joulunvastaisen yön valvomista on nimitetty "kukon kengittämiseksi". Sanonnan on ajateltu liittyvän siihen, että tällöin valvotaan kukonlauluun asti. Sen alkuperä liittynee kuitenkin saman nimiseen perinteiseen joululeikkiin. Haastava leikki piti osanottajat usein hereillä aamunkoittoon asti, minkä vuoksi jouluyön valvojaisia on alettu kutsua kukon kengittämiseksi."Sitten piti vielä ruveta 'kukkoa kenkittämään.' Pojat hakivat 'saavintangon porstoosta' ja käänsivät pitkäntuolin sivupenkin kanssa rinnan noin sylen päähän sekä asettivat tangon näiden päälle; sitten he panivat tallukkaan sekä penkille, että tuolille kummallekin puolelle tankoa noin kyynärän etäisyydelle. Kengittäjä istui pitkin päin tangolle ja nosti jalkansa ristiin sille...
Näyttelijä Alma Pöysti puhui jostakin henkilöstä sanoin " Hän saa minut aina tuntemaan ihan hirveän paljon asioita". Muistaakseni HS:ssä. Olen miettinyt pääni… 320 Alma Pöysti sanoi näin englantilaisesta näyttelijästä Judi Denchistä Helsingin Sanomien jutussa 23.12.2023. Juttu on otsikoitu Viisi esikuvaa.
Ennenvanhaan yhdessä vai erikseen? 1017 Ennen vanhaan kirjoitetaan erikseen.https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/ennen?source=suggestion#s1-sahttps://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/ennen%20vanhaan?searchMode=all
Kiitos aiemmista vastauksista! Nyt etsin lukemista miehelle, joka aiemmin on lukenut ainakin Henning Mankellia ja jonkin norjalaisen kuuluisan kirjailijan… 173 Tässä joitakin kirjavinkkejä.Humoristista:Huovinen, Veikko: Lampaansyöjät, Hamsteri, novellitLehtinen, Lasse: Nätti-JussiNousiainen, Miika: MaaninkavaaraRopponen, Markku: Hautaustoimisto WähähappinenDekkareita:Adler-Olsen, Jussi: Osasto Q -sarjaRönnbacka, Christian: Antti Hautalehto -sarja
Kuvauksia maaseudun köyhistä ihmisistä eli maalaisköyhälistöstä suomalaisesta kauno-, runo- ja näytelmäkirjallisuudesta 163 Tässä joitakin kirjavinkkejä. Brander, Juhani: Amerikka (2023)Halonen, Kaarlo: Korpikyliltä (1908)Hauru, Hanna: Jääkansi (2017)Kataja, Väinö: Nälkätalvena (jatkokertomuksena 1895, julkaistu kirjana 2014)Kianto, Ilmari: Ryysyrannan Jooseppi (1924)Kilpi, Volter: Pitäjän pienempiä (1934)Laurila, Leo: Viimeisestä talosta (1999)Lehtonen, Joel: Putkinotko (1919-20) 
Ketkä kirjailijat ovat työskennelleet tai työskentelevät kirjastossa? 1674 Kirjallisuusverkkopalvelu Kirjasammosta voi etsiä kirjailijoita sanoilla kirjastonhoitajat tai kirjastovirkailijat. Listat ovat melko pitkät. Tässä muutamia esimerkkejä kirjailijoista, jotka ovat työskennelleet tai työskentelevät kirjastossa.Raija SiekkinenMaisku MyllymäkiBo CarpelanMary Ann SchafferVolter KilpiJorge Luis BorgesHelena AnhavaJorma EttoAnn-Christin AntellMathias RosenlundSilene LehtoKati TervoNelli Hietalahttps://www.kirjasampo.fi/fi Kirjastokaistalla on sarja Kirjaston kirjailijat:https://www.kirjastokaista.fi/kirjaston-kirjailijat-sarja/ Aiheesta on kysytty palvelussamme aiemminkin. Tässä vanha vastaus:https://www.kirjastot.fi/kysy/ketka-tunnetut-suomalaiset-kirjailijat-n?…
Etsin kirjaa, jossa kertoja muistaakseni oli perheen keskimmäinen lapsi ja muita hahmoja oli ainakin Esikoinen ja Kuopus. En muista tästä yhtään muuta enkä ole… 110 Kyllikki Mäntylä on kirjoittanut perhepakinoita, joiden päähenkilöt olivat Esikoinen, Kuopus, Pikkuveli ja Hallitus ja perheen äiti.    MÄNTYLÄ, KYLLIKKI, kirjoittaja  KIRJA LASTENKAMARISTA, HALLITUKSESTA JA MEISTÄ Kootut jutut lastenkamarista, hallituksesta jaLastenkamari ja meLastenkamaripakinat 
En saa päähäni taikka löydä elokuvan nimeä.Siinä nuoret amerikkalaiset opiskelijat olivat lähdössä eurooppaan, mutta lentokoneessa yksi kundi näkee näyn että… 158 Kyseessä voisi hyvin olla Final Destination. Juoni on muuuten täsmälleen kuvailemasi kaltainen, paitsi että päähenkilö lentää ulos koneesta, eikä pakene itse.https://www.imdb.com/title/tt0195714/ 
Elokuvakysymys: Leffan nimi on hakusessa. Se kertoo vanhemmasta suomalaisnaisesta, joka asuttuaan pitkään (Lähi-)Aasian maissa on pikkeavasta syntyperästään… 86 Kyseessä on varmaankin Iiris Härmän vuonna 2024 valmistunut henkilödokumentti Kurkien äiti. Elokuva kertoo 55 vuotta Iranissa asuneesta Ellen Vuosalosta.http://guerillafilms.fi/portfolio/mother-of-snow-cranes/https://kulttuuritoimitus.fi/artikkelit/artikkelit-elokuva/kurkien-aiti…
Sain perintönä vanhan taulun, jonka signeerauksesta en saa selvää. Miten saisi selville. Liitteenä kuvia. Kiitos, 210 Valitettavasti minäkään en saa nimestä selvää, vaikka liitteenä on hyvät kuvat. Selasin Art Signature Dictionary -verkkopalvelua, mutta en onnistunut löytämään mahdollista oikeata nimeä. Taulujen tunnistukseen liittyvissä asioissa kannattaa kääntyä antiikki- ja taidehuutokauppojen puoleen. Jos kyseessä on suomalainen taiteilija Suomalaisten taiteilijoiden signeerausmatrikkelista voisi olla hyötyä. Tätä teosta ei valitettavasti löydy Helle-kirjastoista.https://www.artsignaturedictionary.comhttps://www.hagelstam.fihttps://www.bukowskis.comhttps://www.helander.com 
Romaani joka käsitteli japanilaisten asemaa Yhdysvalloissa Pearl Harborin jälkeen 69 Kyseessä voisi olla David Gutersonin romaani Snow falling on cedars (1994).
Mikä on 2024 vuoden ikimerkin kuva? Onko Suomen kartta vai lumihiutale ja mikä hinta? 1297 Kotimaan ikimerkin hinta on 2,50 € vuonna 2024. Tämän vuoden postimerkkien kuvia voi katsoa Postin sivuilla. 
Onko Catherine Gavinin kirjaan Petturien portti jatkoa? 116 Goodreads-palvelun mukaan hänen toista maailmansotaa koskevaan sarjaansa kuuluu 3 teosta. Petturien portti on ensimmäinen ja sen jälkeen on ilmestynyt None Dare Call It Treason (1978) ja How Sleep the Brave (1980). Ilmeisesti näitä kahta jälkimmäistä ei ole suomennettu ollenkaan.