| Monellako suomalaisella (yli 35 vuotiaalla) on akateeminen loppututkinto?Joko ylempi korkeakoulututkinto tai ylempi AMK-tutkinto? |
2827 |
|
|
|
Tilastokeskuksen tilastotietietokannan mukaan 35 vuotta täyttäneitä ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneita suomalaisia oli 235 317 vuonna 2008; vuoden 2009 tietoja ei ole vielä saatavilla. Tilastokeskuksen tiedoista ei valitettavasti käy ilmi, onko tuohon lukuun laskettu mukaan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet vai ainoastaan yliopistossa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on kuitenkin ollut sen verran vähän aikaa käytössä, ettei sen puuttuminenkaan varmaan vääristäisi lukua kovin suuresti.
Tiedot saa esiin osoitteesta http://pxweb2.stat.fi/database/StatFin/kou/vkour/vkour_fi.asp löytyvästä tietokannasta perusasteen jälkeisiä tutkintoja suorittanut väestö... |
| Löytyisikö jostain kuvausta 1600-luvun Turun akatemian "fuksiaisista"? Klingen yliopistohistoriasta en löytänyt kuin yhden valokuvan Uppsalan välineistöstä. |
1318 |
|
|
|
Hannu Laaksosen kirjassa Alma Mater Aboensis on kuvaus 1600-luvun ylioppilaiden vastaanotosta (s. 58-59). Runoilija Jacob Chronander kirjoitti kaksi runomuotoista näytelmää, joista toinen nimeltä Surge eller flijt och oflijtighetz skodespegel, författat flit en lustigh comoedia esitettiin maisteripromootiossa v. 1647.
Muita mahdollisia lähteitä:
HISTORIAA AURAN RANNOILLA : TURKULAISTA HISTORIANTUTKIMUSTA JA HISTORIANTUTKIJOITA / TOIMITTAJA: AUVO KOSTIAINEN ; [KIRJOITTAJAT: MARJA ENGMAN ... ET AL.].
(ei Helmet-kirjastoissa): http://monihaku.kirjastot.fi/frank/frankcgi.py?
view=Yliopistokirjastot&author=&title=historiaa+auran+rannoilla&keyword=&ident=&mat_type=all&organization=flat&s1=ALL&dosearch=Hae... |
| Milloin vuoden 2009 yliopistojen hakuopas tulee kirjastoihin, muut koulutusoppaat on jo kirjastos? |
654 |
|
|
|
Yliopistojen valintaopas 2009 on jo Koulutusnetissä ja yleensä painettu versio tulee kirjastoihin melko pian verkkoversion ilmestyttyä. Tarkkaa ajankohtaa en osaa sanoa, sillä julkaisija eli Opetushallitus vastaa jakelusta.
Koulutusnetin koulutusoppaat:
http://www.koulutusnetti.fi/?path=koulutusoppaat
|
| Montako yliopistoa Suomessa on? Montako yliopistoa, korkeakoulua, akatemia Helsingissa on? |
4443 |
|
|
|
Opetusministeriön sivuilta löytyy tietoja Suomen koulutusjärjestelmästä.
Yliopistot http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/yliopistokoulutus/yliopistot/?lang=fi
Ammattikorkeakoulut http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/ammattikorkeakoulutus/ammattikorkeako….
Helsingin opiskelupaikkoja ks. http://www.helsinki.fi/fi/index/koulutusjaopiskelu.html
|
| Löytyykö kirjastosta 1950-luvun opisto-/yliopisto-/koulurakentamista käsittelevää aineistoa (arkkitehtuurin näkökulmasta) |
1442 |
|
|
|
Haku kannattaa aloittaa pääkaupunkiseudun Helmet-sivulta http://www.helmet.fi/search~S9*fin/X kirjoittamalla valkoiseen laatikkoon esim. KOULUT ARKKITEHTUURI, YLIOPISTOT ARKKITEHTUURI. Voi käyttää myös sanaa KOULURAKENNUKSET. Näiden avulla löytyvistä kannattaa erikseen mainita
Yliopiston Helsinki. - Helsingin yliopisto, 1990.
jossa esitellään Helsingin yliopiston rakennuksia
ja
Makkonen, Leena
Opintiellä : helsinkiläisiä koulurakennuksia 1880-1980. - Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, 2004.
Samalla tavalla voi tehdä hakuja esim. käyttämällä sellaisia sanoja kuin KANSAKOULUT ja OPPIKOULUT tai yhdistelemällä esim. KANSAKOULUT HELSINKI
Tässä huomionarvoinen on
Somerkivi, Urho
Helsingin kansakoulun historia. - Helsingin kaupunki, 1977.... |
| Onko mahdollista saada Suutarilan kirjastosta Helsingin kauppakorkeakoulun ja Yliopiston hakuoppaat v.2008? Ne on maaliskuun aikana jaossa, mutta minun on… |
709 |
|
|
|
Kirjastoissa on luettavana Yliopistojen valintaopas 2008. Siinä esitellään yliopistojen ja korkeakoulujen hakumenettely, mutta tarkemmat hakuoppaat löytyvät yliopistojen sivuilta. Ks. http://www.helsinki.fi/opiskelijaksi/index.html ja http://www.hse.fi/FI/education/admission/ .
|
| Onko kirjastosta saatavissa Opetushallituksen julkaisemia Yliopistojen valintaoppaita vuosilta 2000-2007? |
842 |
|
|
|
Pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen HelMet –tietokannasta http://www.helmet.fi löytyvät kysytyltä ajanjaksolta vain Yliopistojen valintaoppaat vuosilta 2006, 2007 (ja 2008). Samaiset oppaat löytyvät myös verkkoversioina osoitteista www.oph.fi/koulutusoppaat/yovalintaopas/fi/text/index.html
http://www.oph.fi/koulutusoppaat/YO_valintaopas_2007.pdf
http://www.oph.fi/koulutusoppaat/YO_Valintaopas.pdf
Vanhempia oppaita ei valitettavasti ole HelMet-kirjastoissa säilytetty. Ylipäänsä yliopistokirjastotkin näyttävät Linda-tietokannan https://finna.fi mukaan säilyttävän vain uusimman. Viikin tiedekirjastosta http://www.tiedekirjasto.helsinki.fi pitäisi löytyä vuodet 1998,1999,2000, 2002, 2005-2006. Kansalliskirjaston http://www.kansalliskirjasto... |
| Kun Turun Akatemia siirrettiin Helsinkiin 1827, jäikö Turkuun mitään. Milloin Åbo Universitet, tms aloitti? Toisin kysyen, oliko Suomessa 1830 yksi, kaksi,… |
1233 |
|
|
|
Keisarillinen käskykirje yliopiston siirtämisestä Helsinkiin saapui Turkuun 25.10.1827, viimeinen konsistorin kokous Turussa pidettiin 12.9.1828 ja toiminta Helsingissä aloitettiin 1.10.1828. Edellisenä keväänä ei enää ollut annettu opetusta vaikka tutkintoja sai vielä suorittaa. Tuohon aikaan ei Suomessa ollut muita yliopistoja tai vastaavan tasoista koulutusta antavia oppilaitoksia. Seuraava oli Helsingin teknillinen korkeakoulu (v. 1908), joka tuli aiemmin perustetun Polyteknillisen opiston tilalle. Uudet varsinaiset yliopistot perustettiin Turkuun yksityisinä laitoksina. Suomenkielinen Turun yliopisto avattiin 27.6.1922. Ruotsinkielinen Åbo akademi aloitti opetustoiminnan tammikuussa vuonna 1919.
Helsingin yliopisto 1640-1940 / kirj.... |
| Olisko teillä karonkkaan liittyviä kirjoja? |
1211 |
|
|
|
Karonkasta eli tohtorinväitöstilaisuuden jälkeen järjestettävästä akateemisesta juhlasta on tietoa käytös- ja tapaoppaissa, esimerkiksi seuraavissa:
Raili Malmberg: Hyväksi tavaksi : käytösopas arkeen ja juhlaan
Uddenberg, Agneta: Hyvät tavat
Lassila, Sirkka: Uusi käytösen kultainen kirja
Väittelijälle tarkoitettuja ohjeita löydät yliopistojen nettisivuilta, esim. Oulun yliopisto:
http://www.hallinto.oulu.fi/viestin/yliopistolaisille/neuvottohtoreille…
ja Helsingin yliopisto:
http://www.helsinki.fi/tohtoriksi/karonkka.htm
|
| Mitä aineita/kursseja kannattaa/pitää valita lukiossa, jos aikoo lääketieteelliselle linjalle yliopistoon ja mitkä pitää kirjoittaa? Kiitos. |
2167 |
|
|
|
Et kertonut missä yliopistossa haluaisit opiskella lääketiedettä. Lääketieteelliset tiedekunnat ovat viime vuosina uudistaneet opetustaan perusteellisesti ja profiloituneet eri tavoin. Opiskeluoikeuden vaihtaminen toiseen lääketieteelliseen tiedekuntaan on hyvin vaikeata, joten kannattaa ennen pyrkimistä tarkoin harkita missä ja miten haluaa opiskella lääketiedettä. 1. Opetuskielen suhteen on tänä vuonna otettava huomioon seuraavaa (muutaman vuoden kuluttua saattaa tietysti olla eri tilanne): Lääketieteen koulutusohjelma jakautuu suomenkieliseen ja ruotsinkieliseen opintolinjaan.
Ruotsinkielisen opintolinjan tavoitteena on kouluttaa koko maan tarpeisiin riittävästi ruotsinkielentaitoisia lääkäreitä. Ruotsinkielisen linjan opetuksesta... |
| Löytyisikö mahdollisesti kirjaa tai muuta vastaavaa ydinainesanalyysistä mitä se on ja kuinka sitä tehdään. |
847 |
|
|
|
Tietoa ydinainesanalyysistä suomenkielisenä löytyy seuraavista julkaisuista:
Akateeminen opetussuunnitelmatyö / Asko Karjalainen (toim.)
Oulu : Oulun yliopisto, opetuksen kehittämisyksikkö, 2003.
Verkkojulkaisuna http://www.oulu.fi/tutkintorakenne/tyokalut/akatops305.pdf
Karjalainen, A. & Jaakkola, E. : Ydinainesanalyysi
Opetusmoniste: Akateemisen opetussuunnitelman kehittäminen. Oulun yliopisto 1999.
Verkkojulkaisuna http://www.oulu.fi/opetkeh/julkaisu/materiaalit/ydinainesanalyysi.html
|
| Onko yliopistomaailmaan sijoittuvia kotimaisia romaaneja tai novelleja? Mielellään uusia (alle 10 vuotta vanhoja). Luin Hämeen-Anttilan Suden vuoden. |
1577 |
|
|
|
Yliopistomaailmaan sijoittuvia kotimaisia uusia kaunokirjallisia teoksia ei ole kovin paljon. Yliopistoon ja opiskelijamaailmaan liittyviä tai niitä sivuavia romaaneja ovat Suden vuoden lisäksi esimerkiksi
Henri Broms: Olio sinänsä: yliopistoromaani (1998; Vaasan yliopisto, Vaasan kauppakorkeakoulu, Vaasan korkeakoulu)
Bruun, Staffan: Bailut barrikadeilla (2001)
Hemanus, Pertti: Kuka halusi murhata professorin (1993; dekkari)
Leena Lehtolaisen Kun luulit unohtaneesi (2003)
Nousiainen, Inka: Kaksi kevättä (2001)
Numminen, M.A.: Helsinkiin (1999)
Saisio, Pirkko: Punainen erokirja (2003; lähinnä Teatterikorkeakoulu)
Kerttu-Kaarina Suosalmi: Ihana on Altyn-köl (1988; kuvaa 1940-lukua)
Suominen, Tapani: Sarvikuonojen maa (1992)
Vartti, Riitta:... |
| Mistä mahtaisivat löytyä Helsingin ja Turun yliopistojen tohtoripromootioissa pidetyt puheet? |
714 |
|
|
|
Tohtoripromootioista julkaistaan omia juhlajulkaisujaan, jotka saattavat sisältää puheitakin. Näitä voi etsiä kirjastossa esim. Linda-tietokannasta joko itse tai pyytää virkailijaa tekemään tiedonhaun. Sopiva hakulauseke voisi olla Lindan perushaussa: promootio and ("helsingin yliopiston" or "turun yliopiston"). Hakutyypiksi valitaan komentohaku.
Toki puheita sisältäviä promootiojulkaisuja voi myös kysyä suoraan yliopistoista. Vaihdenumerot yliopistoihin ovat: Helsingin yliopisto p. (09) 1911, Turun yliopisto p. (02) 333 51 .
|
| Mistä löydän tietoa kirjastoalan koulutuksesta? |
1678 |
|
|
|
Työvoimatoimistossa voit selailla Koulutusoppaita sekä yliopisto-opinnoista että ammattikorkeakoulujen opinnoista. Internet osoitteesta http://www.oph.fi/koulutusoppaat/ löydät myös ko. tiedot - kannattaa tarkistaa sekä kirjastoala että informaatioala -nimillä.
Keskiasteen koulutusta (tradenomi) järjestävät ainakin Oulun, Seinäjoen ja Turun ammattikorkeakoulut ks. osoitteesta http://www.edu.fi/koulut/amk.html.
Tampereen ja Oulun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa voit opiskella yliopistotutkinnon. (Tässä nettiosoitteet suoraan yliopistojen omille sivuille, joista voit myös katsoa lisätietoja: Tampere: http://www.uta.fi/ Oulu: http://www.oulu.fi/ Åbo Akademi http://www.abo.fi/
|
| Mistä löydän biologian vanhoja pääsykokeita |
989 |
|
|
|
Meillä täällä Jyväskylän kaupunginkirjastossa on teos:Valintakoekysymyksiä (osan nimi: 1995, Biologian yhteisvalinta).
Lisäksi eri yliopistojen kotisivuilla on vanhoja pääsykoekysymyksiä, esimerkiksi Joensuun Yliopiston kotisivulla (osoite:http://www.joensuu.fi/matemluonto/index.html) löytyy vuosien 1998-2000 valintakoetehtäviä.
|
| Mistä saisin biologian vanhoja pääsykokeita? |
920 |
|
|
|
Pääkaupunkiseudulla biologian valintakoekysymyksiä löytyy teoksista:
Valintakoekysymyksiä - urvalprovuppgifter 1997 - Biologian ja farmasian koulutusalat...
Valintakoekysymyksiä - urvalprovuppgifter 1995 - Biologian yhteisvalinta ...
Saatavuustietoja voit kysellä kirjastoista tai katsoa aineistotietokannasta osoitteessa:
http://www.libplussa.fi/
|