yhteistyö

17 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–17.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Löytäisittekö julkaisuja liittyen korkeakoulujen ja lukioiden yhteistyöhön? 115 17.6.2021 Aihetta käsitteleviä julkaisuja on paljonkin, mutta tässä muutama viime vuosina julkaistu: Katse korkealle: Näkökulmia lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyöhön Helsingin kaupungin lukioiden korkeakouluyhteistyön malli Sakari Ahola, Helena Aittola, Timo Salminen ja Jenny Spoof: Lukioiden korkeakoulu-  ja työelämäyhteistyö Innovaatiohöttö hemmettiin (2015)  
Luen tilastosta, että kirjastoja oli vuonna 2016 kaikkiaan 284 kappaletta. Jos kuvitellaan, että yksi kirjastokimppu/-rypäs eli esim. Helmet- tai Vaski… 564 9.8.2017 Kirjastokimpalla viitataan kunnan- ja kaupunginkirjastojen väliseen yhteistyöhön, jonka tavoitteena on hyödyttää alueen kirjastoja ja asiakkaita. Yleensä kaikki kirjastokimppaan kuuluvat kirjastot käyttävät samaa kirjastojärjestelmää ja samalla kirjastokortilla voi lainata teoksia kaikista kimppaan kuuluvista kirjastoista. Tällä hetkellä Suomessa on yhteensä 30 kirjastokimppaa. Kirjastokimppoja ovat esimerkiksi Varsinais-Suomen alueella sijaitseva Vaski-kirjastot sekä pääkaupunkiseudulla sijaitseva HelMet-kirjastot. Kaikki kirjastot eivät kuitenkaan kuulu kirjastokimppoihin. Esimerkiksi Someron, Kirkkonummen ja Sotkamon kirjastot eivät kuulu mihinkään kirjastokimppaan. Ajankohtaisin tieto kirjastoista ja kirjastokimpoista löytyy kirjastot....
Joissain Suomen kirjastoissa on ilmeisesti tehty ja käytössä kirjaston ja varhaiskasvatuksen yhteistyösuunnitelma. Olisiko mahdollista saada sitä… 752 30.12.2015 Pikaisella Googletuksella löytyy esim. Kirjastot.fi hankeosuudesta Lohjan kirjaston http://hankkeet.kirjastot.fi/hanke/kirjastopolkua-pitkin-uudet-opetus-j… sekä Seinäjoen/Nurmon kirjaston hankkeet. http://docplayer.fi/599149-Seinajoen-kirjaston-ja-paivahoidon-yhteistyo… Jälkimmäinen jopa kokonaisuudessaan. Myös Helmet kirjastoissa tehdään yhteistyötä päiväkotien kanssa. http://www.helmet.fi/fi-FI/Lapset/Kasvattajille/Palvelut_paivakodeille(… Lisätietoa saat varmaan ottamalla yhteyttä näihin kirjastoihin. Kommentoikaa, jos tiedätte jonkin muun kirjaston tekevän suunnitelmallista yhteistyötä varhaiskasvatuksen kanssa.
Mistähän kirjasta löytyisi sellainen satu, jossa ihmisen ruumiinosat (esim. vatsa, suu ja kädet) kiistelevät siitä, mikä osa on tärkein? En muista sadun enkä… 979 10.8.2015 Sadun nimi on Ruumiinosat, ja se löytyy kirjasta Aisopoksen sadut (ilmestynyt v. 1976). Kädet, jalat ja hampaat päättävät lopettaa vatsan palvelemisen, koska pitävät itseänsä tärkeämpinä. Sadun opetus on, että kukaan ei tule toimeen omin voimin - yhteistyötä on tehtävä. Tieto löytyy Kirjasammosta hakusanoilla "ruumiinosat" ja "sadut". http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi…
Onko Isonkyrön ja Seinäjoen kirjastoilla yhteistyötä niin että toisesta lainatut kirjat voi palauttaa toiseen kirjastoon? 418 23.2.2015 Valitettavasti sellaista yhteistyötä ei näiden kirjastojen välillä ole, eli Seinäjoelta lainatut kirjat pitää palauttaa Seinäjoelle ja Isostakyröstä lainatut Isönkyrön kirjastoon.
Minkä ikäisille lapsille kirja Veljeni Leijonamieli on suunnattu? Entä Ronja ryövärintytär? 7348 19.5.2014 Nämä Astrid Lindgrenin klassikoiksi muodostuneet saturomaanit tekevät vaikutuksen hyvinkin eri-ikäisiin lukijoihin ja kuulijoihin. Ääneen luettuna ne sopivat alle kouluikäisillekin, joskin voivat olla paikoin todella pelottavia, etenkin Veljeni, Leijonamieli. Veljeni, Leijonamieli -kirjan kuolemateema voi tuntua pelottavalta pienimmistä lukijoista. Siinä käsitellään myös heikomman puolustamista, itsensä uhraamista yhteisen hyvän puolesta taistelussa pahaa vastaan. Ronja, ryövärintytär puolestaan kuvaa hienolla tavalla lapsen kehitystä nuoreksi, lähestyvää murrosikää, itsenäistymistä ja samanaikaista kaipausta turvalliseen lapsuuteen. Lisäksi siinä pohditaan oikeudenmukaisuutta ja rauhan rakentamista. Kummassakin kirjassa rohkeus ja...
Teen pro gradu työtä aineenopettajien välisestä yhteistyöstä ja vertaistuesta. Tarvitsen tietoa näiden kehityksestä ja merkityksestä sekä muodoista. Tahtoisin… 636 16.5.2013 Seuraavat englanninkieliset verkkojulkaisut löytyivät hakusanoilla "subject teachers" tai "language teachers" tai "science teachers" ja collaboration tai peer support Google Scholar palvelun avulla http://scholar.google.fi/ TEACHERS WORKING TOGETHER: A DIALOGUE ON ORGANIZATIONAL AND CULTURAL PERSPECTIVES OF CHINESE TEACHERS / LYNN PAINE and LIPING MA Michigan State University; ilm. alkup. International Journal of Educational Research, 1993 http://internationalteachercert.wiki.educ.msu.edu/file/view/Paine%26Ma%… Interdisciplinary collaboration in English language teaching: Some observations from subject teachers’ reflections1 / Cynthia Lee Hong Kong Baptist University. Reflections on English Language Teaching, Vol. 7, No. 2, pp. 129–138...
Teen gradua aiheesta Kollegiaalisuus kotitalousopettajan työssä. Kollegiaalisuudesta löytyy tietoa enimmäkseen lääkäreitä koskevana. Tarvitsisin opettajiin… 1185 12.3.2013 Tieteellisen aineiston hakupalvelusta Google Scholarista http://scholar.google.com ja korkeakoulukirjastojen kokoelmatietokannasta Melindasta http://melinda.kansalliskirjasto.fi löytyy useita myös verkossa julkaistuja väitöskirjoja, joissa käsitellään kollegiaalisuutta opettajan työssä: Opettajien kollegiaalinen yhteistyö ammattikorkeakoulussa : mikropoliittinen näkökulma opettajuuteen / Pasi Savonmäki. Jyväskylä : Koulutuksen tutkimuslaitos,2007. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/37746/T023.pdf?seq… Yksin mutta yhdessä -Opettajat omaa työtä ja oppilaitoksen toimintaa kehittämässä / Mäntylä, Ritva, 2002. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/67243/951-44-5459-6.pdf?seq… Verkosto opettajien tukena / Jyrkiäinen,...
Tervehdys Opiskelen erityispedagogiikkaa avoimessa yliopistossa ja nyt on menossa tutkimusmenetelmien opintojakso. Tehtävänä on mm. tehdä tutkimusraportti,… 877 14.2.2011 On tosiaan vaikea löytää vastaavanlaista väitöstasoista tutkimusta. Nuorisotiedon talon nuorisotutkimuksen linkkiin http://www.ungasvalmaskin.fi/sivu.php?artikkeli_id=4&luokitus_id=5 on koottu eri yliopistojen ja laitosten tutkimuksia ja lehtien artikkeleja. Nuorisotiedon kirjaston tietokannasta löytyy asiasanalla "hallintokuntien yhteistyö" 45 viitettä. Ikävä kyllä viitteistä ei selviä, minkätasoisesta tutkimuksesta on kysymys, mutta sen voi selvittää esim. yliopistokirjastojen yhteisestä tietokannasta, Lindasta http://linda.linneanet.fi/F/KDSCDM158GGHAM56M6JUP51GFTUBXYLGTSMGFRA5LKG…. Esim. Määttä, Mirja Yhteinen verkosto? tutkimus nuorten syrjäytymistä ehkäisevistä poikkihallinnollisista ryhmistä / Mirja Määttä. -- Helsinki :...
Löytyisikö jotain kirjallisuutta tai muuta aineistoa aiheesta verkkoviestintä (internet, sähköposti, Wilma) kodin ja koulun yhteistyössä tai verkkoviestintä… 979 19.11.2010 Teos Haasio, Ari: Pulpetit virtuaalivirrassa, Helsinki, BTJ, 2008 näyttäisi asiasanojen perusteella olevan paras nimenomaan kysymästäsi näkökulmasta verkkoviestintää käsittelevä teos, joka löytyy pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen Helmet-verkkokirjastosta. Haasion teoksen asiasanoina on mm.internet, verkkoviestintä, koti, koulu, yhteistyö. Lisäksi Helmetistä saa käyttäen hakulauseketta verkkoviestintä ja (opettajat tai opetus) tulokseksi seuraavat teokset: Karevaara, Samuli: Moodlen perusteet :opettajan ja opiskelijan opas, Helsinki, Finn Lectura, 2009; Tutkielmamatka verkkoviestintään, Helsinki, Yliopistopaino 2006. Lisäksi aihetta sivuaa teos Alasilta, Anja: Verkkokirjoittajan käsikirja, Helsinki, Inforviestintä, 2002. Teosten...
Minkälaista yhteistyötä Pohjoismaat tekevät keskenään kirjastoalalla? 1472 21.11.2007 Sekä yleisillä että tieteellisillä kirjastoilla on olemassa pohjoismaista yhteistyötä. Yhtenä esimerkkinä vuosittain järjestettävä Pohjoismainen kirjastoviikko, joka tänä vuonna järjestettiin 12.-18.11. Alla olevan linkin kautta saat enemmän tietoa viikosta, sekä sen takana olevista järjestöistä: http://www.norden.org/webb/news/news.asp?lang=4&id=7389 Suomen kansalliskirjasto on tehnyt monenlaista pohjoismaista ja muutakin kansainvälistä yhteistyötä. Tietolinjan artikkeli on vuodelta 1999, mutta siitä löytyy monipuolista tietoa: http://www.lib.helsinki.fi/tietolinja/0299/kansainv.html Suomessa Ulkoministeriö toimii yhteistyökumppanina ja rahoittajana kirjastojen kansainvälisessä yhteistyössä: http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/...
Onko jossain päin Suomea, muistikuvan mukaan Pohjanmaalla lastenkirjastoyhteistyötä kirjastokimpan tyyppisesti? Siis kirjavinkkausta tms. toimintaa? Outi… 1603 20.4.2006 Kirjastot tekevät lastenkirjastoyhteistyötä monessa kunnassa. Tällaisia vinkkejä sain kirjastoista. Pohjanmaalla toteutettiin ”Kirja kantaa, tarina tukee”-projekti. Siinä toimivat yhdessä Alavieska, Kalajoki, Merikarvia, Nivala, Oulainen, Pyhäjoki ja Sievi. Siitä löytyy lisätietoa tästä linkistä: http://tiekko-info.origonet.net/kirjakantaa/page2.html Kymenlaakson kuntien kirjastoissa on jo kuuden vuoden ajan ollut Rinki-toimintaa. Vuosittain toteutetaan ainakin yksi yhteinen hanke. Lisätietoa voit kysyä Kouvolan kaupunginkirjastosta. Joroisen, Rantasalmen, Juvan, Puumalan ja Sulkavan kirjastot tekevät myös lastenkirjastoyhteistyötä. On toteutettu esim. kakaralli-projekti, jossa mm. kirjavinkkari kiersi kuntien kouluja. Lisätietoja esim....
Aiempia tutkimuksia liittyen päiväkoti-neuvola yhteistyöhön tai ylipäätään päiväkotiin tai neuvolaan tai moniammatillisuuteen. 2362 9.3.2006 Yliopistokirjastojen yhteisluettelosta, LINDA-tietokannasta, löytyi seuraavia tutkimuksia päiväkodin ja neuvolan yhteistyöstä sekä moniammatillisuudesta: Lagerblom, Katri Lastentarhanopettajien ja terveydenhoitajien kokemuksia viisivuotiaan lapsen arviointi- ja yhteisteistyömenetelmän käyttöönotosta Espoossa Helsinki : Helsingin yliopisto, 2004 Opinnäyte: Pro gradu -tutkielma : Helsingin yliopisto, Kasvatustieteen laitos Sillanrakennus lapsen parhaaksi : tutkimus kodin, neuvolan, päivähoidon ja koulun yhteistyökokeilusta Porissa ja Kankaanpäässä 1990 - 1995 Helsinki : Mannerheimin Lastensuojeluliitto, 1994 Heinämäki, Liisa Varhaista tukea lapselle - työvälineenä kehittämisvalikko Helsinki : Stakes, 2005 (Oppaita / Sosiaali- ja...
Mitä kirjallisuutta löytyy aiheesta yhteistyö (lähinnä koulun ja ammatillisen yhdistyksen välillä)? 928 19.1.2006 Pääasiallisesti kirjallisuudessa on pohdittu koulun ja kodin välistä yhteistyötä. Suoranaisesti koulun ja jonkun ammatillisen yhdistyksen yhteistyöstä ei pääkaupunkiseudun yhteisestä Helmet-tietokannasta löydy juurikaan kirjallisuutta, mutta seuraavista teoksista voisi olla sinulle hyötyä: Koulun pieni kulttuurikirja: koulun ja kulttuurin yhteistyöohjelma 1998-2001 (saatavana myös verkkoversiona osoitteessa: http://www.edu.fi/julkaisut/koulun_pieni_kulttuurikirja.pdf) Yhdessä kasvattamaan: kohti välittämisen toimintakulttuuria (2005)(Teoksessa käsitellään koulun yhteistyötä esimerkiksi kirkon kanssa) Tietoyhteiskunnan koulukirjasto: ossaakko nää aatella? (2004) (Keskitytään koulun ja kirjaston väliseen yhteistyöhön) Yrittäjyyskasvatusta...
Kuusiokuntien historia? Seutukunnan synty ja sen kehitys? Seudullinen yhteistyö Etelä-Pohjamaalla, erityisesti Kuusiokunnat? 2043 16.9.2004 Kuusiokunnat sijaitsevat Etelä-Pohjanmaalla ja seutukuntaan kuuluvat Alavus, Kuortane, Lehtimäki, Soini, Töysä ja Ähtäri. Kuusiokuntien yhteistyöstä löytyy tietoa esimerkiksi seutukunnan omilta www-sivuilta osoitteesta http://www.kuusiokunnat.fi . Kuusiokuntien seutukunnallisesta yhteistyöstä saa tietoa myös seuraavista www-osoitteista http://www.kuudestaan.fi ja http://www.etelapohjanmaa.fi . Myös Etelä-Pohjanmaan liiton sivut http://www.epliitto.fi/ ovat hyödyllisiä aiheen kannalta. Artikkeliviitetietokanta Aleksista löytyy Virva-Leena Harviaisen artikkeli Kuusiokuntien yhteistyö, lähtökohdat, toiminta ja tulevaisuuden näkymät. Se on julkaistu Kunnallistieteellisessä aikakauskirjassa 1/1990. Yliopistokirjastojen yhteistietokanta...
Kumppanuuteen liittyviä kirjoja. Ståhle-Laento: Strateginen kumppanuus on jo hankittu. 1749 21.2.2003 Oletan sinun etsivän kirjallisuutta lähinnä liiketaloudelliselta kannalta. Haku asiasanalla kumppannuus tuottaa Lahden kaupunginkirjaston aineistotietokannasta http://kirjasto.lahti.fi/riimi/zgate.dll?SFORM?1&374320353&default&defa… viitelistan josta sopivin teos aiheeseesi näyttäisi olevan jo löytämäsi kirja. Myös Satu Kiiskisen teos Prosessien johtaminen ja ulkoistaminen (WSOY, 2002) käsittelee kumppanuutta liiketaloudellisena käsitteenä. Hakutulos sisältää myös muita viitteitä joiden sopivuus aiheesi selviää osittain kirjojen tarkempiin tietoihin sisältyvistä asiasanoista. Voisit käyttää haussasi asiasanana termiä kumppanuus. Myös termeillä verkostoituminen ja yritykset sekä yhteistyö ja yritykset löytyy mahdollisesti...
Hyviä kirjoja paikallisesta verkostoyhteistyöstä, sen käynnistämisestä ja hyödyntämisestä erityisesti nuorten parissa työskentelevillä. 998 21.10.1999 Verkostoyhteistyössä nuorten parissa käytetään usein osallisuus-käsitettä. Kuntaliitto ja Sisäasiainministeriö ovat käynnistäneet valtakunnallisen osallisuushankkeeen, joka kohdistuu erityisesti paikallistasolle. Nuorisoteema liittyy moniin hankkeisiin. Aiheesta Sisäasiainministeriön julkaisema katsaus Osallisuushanke, helmikuu 1998. Hankkeita esitellään myös www.intermin.fi/suom/osallisuus/index.html, jossa julkaisuja sekä linkkejä eri hankkeisiin. Myös kansalaisyhteiskunta-2000 -hankkeessa on tutkittu nuorten osallisuutta, Allianssin sivulta www.alli.fi/k2000/index.html löytyy mm. linkki seminaariraportteihin aiheesta. Verkostoitumisyhteistyötä löytyy myös koulutuksen parista esim. Avaimia avoimeen kouluuun (1996); Numminen, Ulla:...