yhteisöllisyys

5 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–5.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Nykypäivänä Suomessa eletään melko itsenäistä ja yksilöllisyyttä korostavaa elämää, mutta minua kiinnostaisi lukea suomalaisten perheiden, sukujen,… 188 10.12.2021 Tässä muutamia kirjoja, jotka käsittelevät yhteisöllisyyden historiaa ja muutosta. Mukana on pari kirjaa, joissa painopiste on vielä 1900-lukua aiemmassa historiassa, mutta ajattelin, että nekin saattaisivat kiinnostaa.   Anttila, Erkko. Esikaupunkien vuosisata: paikallinen yhteisöllisyys Helsingin seudun vanhoissa työväen esikaupungeissa 1900-luvulla. Väitöskirja. (Helsingin yliopisto, 2015) Kylä kaupungistuvassa yhteiskunnassa: yhteisöelämän muutos ja jatkuvuus. Holmila, Marja (toim.) (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001) Perheen jäljillä: perhesuhteiden moninaisuus Pohjolassa 1400–2020. Ilmakangas, Johanna & Lahtinen, Anu (toim.) (Vastapaino, 2021) Suomalaisen arjen historia 3. Modernin Suomen synty. Häggman, Kai &...
Löytyykö kirjaa tai artikkelia siitä, miten voidaan kehittää kerrostaloasujien yhteisöllisyyttä? 161 26.9.2019 Muutamia oppaita löytyy yhteisöllisyyteen ja kansalais aktivismiin. Esimerkiksi netissä luettavissa olevat Bäcklund ja kumppnit: Kansalaiset kaupunkia kehittämässä. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/102475/Backlund_ym_Kansalaiset_kaupunkia_kehittamassa.pdf?sequence=1&isAllowed=y sekä opinnäytetyö Prepula, Elisa. Yhteisöllisyys taloyhtiön voimavarana https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/20714/Prepula_Elisa.pdf?sequence=1&isAllowed=y Myös isännäintitoimistot haluavat auttaa talouhtiöitä yhteisöllisyyden kehittämisessä. Esim. Realia vinkkaa sivuillaa näin https://www.realiaisannointi.fi/ajankohtaista/millainen-yhteisollinen-taloyhtio 4H ehdottaa yhteisen puutarhan perustamista. https://4h.fi/ajankohtaista/...
Aloitan tutkielmaa aiheesta "leikki ja sosiaaliset suhteet varhaiskasvatuksessa". Löytyisikö lähdeteoksia tai sähköisiä julkaisuja joissa käsitellään lasten… 1349 10.2.2014 Lasten sosiaalisista suhteista on ilmestynyt useita teoksia. Muutamia esimerkkejä: - Keltikangas-Järvinen, Liisa: Pienen lapsen sosiaalisuus, 2012 - Pienten piirissä, yhteisöllisyyden merkitys lasten hyvinvoinnille/toim. Päivi Marjanen, Marjaana Marttila, Marjo Varsa, 2013 - Webster-Stratton, Carolyn: Kuinka edistää lasten sosiaalisia ja emotionaalisia taitoja, 2011 Aikaisemmin ilmestyneistä paljon huomiota sai Christina Salmivallin teos Kaverien kanssa, vertaissuhteet ja sosiaalinen kehitys, 2005 Internetissä on Oulun yliopistossa tehty väitöskirja Kronqvist, Eeva-Liisa: Mitä lapsiryhmässä tapahtuu, pienten lasten yhteistoiminta, sen rakentuminen ja kehittyminen spontaaneissa leikkitilanteissa, 2004. http://herkules.oulu.fi/isbn9514273915...
Jos joku sanoo "se kuuluu ihmisyyteen" niin mitä sana ihmisyys oikein pitää sisällään ja tarkoittaa? 12029 28.6.2010 Periaatteessa ihmisyys tarkoittaa sitä ominaisuuksien kirjoa, joka tekee ihmisestä ihmisen tai jonka avulla joku tunnistetaan ihmiseksi, aivan kuten punaisuudella viitataan siihen tiettyyn värisävyyn, joka tekee esineestä punaisen eli jonka avulla punainen esine erotetaan muunlaisista esineistä. Kun punaisuus on kohtalaisen helposti tunnistettavissa ja erotettavissa vaikkapa sinisyydestä näkökyvyn avulla, ihmisyys eli ihmisluonto on paljon hankalammin tavoitettavissa. Kysymys ihmisyydestä eli siitä, mitä ihminen on, on niin monimutkainen, että Immanuel Kant katsoi sen olevan jopa filosofian tärkeimmän ongelman. Ihmisyyden olemusta voidaan etsiä ainakin kahdesta eri suunnasta. Toisaalta ihminen on elävä olento muiden elävien olentojen...
Mitä tarkoittaa sana "yhteisöllisyys" silloin kun poliitikko sitä käyttää? 819 6.4.2009 Verkkosanakirja NetMot määrittelee yhteisöllisen yhteisölle ominaiseksi, yhteisöä koskevaksi. Yhteisöllisyyden tunne on tunne yhteisöön kuulumisesta. Politiikot varmaankin pääsääntöisesti tarkoittavat sillä samaa kuin muutkin ihmiset. Yhteiskunnallisesta yhteisöllisyydestä voi lukea vaikka näistä kirjoista: - Seis yhteiskunta - tahdon sisään! / Tuula Helne, Sakari Hänninen ja Jouko Karjalainen (toim.) - Luottamus modernissa maailmassa / Kaj Ilmonen & Kimmo Jokinen - Yhteisö ja politiikka / Jussi Vähämäki