virtsaaminen

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Forum 8 -oppikirjassa kerrottiin, että Urho Kekkonen pikkupoikana hävisi "kumpi pissaa korkeammalle seinähirteen" -kilpailussa. Kysymys on: Kenelle Kekkonen… 193 2.2.2022 Nuoren Kekkosen kanssa korkeuspissinnässä kilpaili Kalle Kuosmanen. "Kalle-setä" oli yksi Lepikon torpassa asuneista Urhon isän Juho Kekkosen työtovereista. "Kalle-setä oli aivan erityisesti ottanut tehtäväkseen minun opettamiseni elämän suurta ja vaikeaa koulua varten. Hän oli minulle kuin isä ja vanhempi veli." -- "Yksi omalla tavallaan murheellinen tapahtuma on jäänyt minulle mieleen. Meillä oli Kalle-sedän kanssa rituaalina, että joka ilta ennen vuoteeseen menoa kävimme yhdessä pissillä talon seinustalla. Meillä oli joka kerta myös kilpailu siitä, kumpi pissii korkeammalle seinähirsiin. Minä voitin aina ja iloni ynnä ylpeyteni oli suuri. Kerran kävi sitten niin, että Kalle-setä voitti minut korkeuspissinnässä. Purskahdin itkuun...
Onko totta ettei koira voi pissata /kakkata veteen, ja miksei jos näin on. Itse olen kyllä nähnyt tapahtuvan, mutta en varma kumpaa tuli. 742 16.7.2018 Seuraava näkemys perustuu koiran kanssa elämiseen, ei eläinten fysiologian erikoisosaamiseen. - On tuskin mitään yleistä biologista syytä, minkä takia koira ei voisi ainakin pakottavassa tilanteessa virtsata ja ulostaa vedessä. Vedessä pysyvästi elävillä eläimillä ei vaihtoehtojakaan ole, mutta koiralla on. Varsinkin virtsaaminen on tärkeä viestintäväline, joka vedessä menettää tehonsa. Koiran ei siis yleensä kannata virtsata vedessä. Ulostaminen on kaikilla koirilla silminnähden lihastyöskentelyä edellyttävä tapahtuma, jonka aikana useimmat koirat rodusta riippumatta taivuttavat vartalonsa tiettyyn asentoon, jotta uloste ei putoa omille jaloille. Asento on vaistomainen, eikä perustu harkintaan ajasta ja paikasta. Todennäköisesti vedessä...