tjänstemän -- offentligt anställda

14 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–14.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mistä löytyisi tietoa Turun kunnankirjurikursseista? Esim. miten pitkästä koulutuksesta oli kyse 1930-luvulla. 171 4.8.2021 Ahkerasti ajan lehdissä ilmoitelleen "T:ri Väntin" Turun kunnankirjurikurssin kesto on ilmoituksista päätellen ollut muutamia viikkoja: esimerkiksi vuoden 1938 jälkipuoliskolla uusia kursseja ilmoitettiin alkavaksi noin kuuden viikon välein (28.7., 12.9., 24.10. ja 5.12.). Väntti oli kurssin ainoa opettaja. Pitkin 30-lukua lehdissä julkaistiin "tohtori Väntin" koulutusta kritisoivia ja sen tarkoituksen kyseenalaistavia kirjoituksia. Maalaiskuntien liiton näkemyksen mukaan "johtaja" Väntillä ei ollut pätevyyttä antaa kunnallisalan koulutusta. Liitto ilmoitti omana näkemyksenään, "etteivät Väntin kurssit vastaa sitä tarkoitusta, mihin niillä yritetään pyrkiä, eikä niin ollen voida myöskään Väntin kurssin käyneille myöntää minkäänlaista...
Onko Suomessa olemassa jokin virasto, joka korvaa valtion virkamiehen asiakkaalle aiheuttaman haitan tai kulut, jos kyseessä on virkamiehen virhe, jonka… 195 23.2.2021 Valtiokonttorin sivuilta löytyy tietoa valtion vastuuseen perustuvasta vahingonkorvauksesta: https://www.valtiokonttori.fi/palvelut/korvaus-ja-vahinkopalvelut/valti… Eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävistä löytyy tietoa oikeusasiamiehen sivustolta: https://www.oikeusasiamies.fi/fi
Miksi mandariini tarkoittaa sekä hedelmää että virkamiestä keisarillisessa Kiinassa? 772 5.10.2018 Aiheeseen liittyvään kysymykseen on vastattu palvelussamme aikaisemminkin. Voit lukea vanhan vastauksen täältä: https://www.kirjastot.fi/kysy/mista-mandariini-hedelma-on-saanut
Äitiysloman pituus vuonna 1967 499 24.9.2018 Laissa valtion viran tai toimen haltijain palkkauksesta 22.12.1942/1030 säädettiin seuraavasti: "Naispuolisella viran tai toimen haltijalla on raskauden ja synnytyksen vuoksi oikeus saada kahden kuukauden virkavapaus täysin palkkaeduin." (9 §) Suomessa äitiysvapaan kesto säilyi noin kahdessa kuukaudessa vuoteen 1971 asti. Lähteet:Suomen laki. II. Suomen lakimiesliitto, 1966 Heikki Hiilamo, Akantappolaista isäkiintiöön : perhepolitiikan pitkä linja Suomessa ja Ruotsissa. Stakes, 2006
Mistä löydän englanninkielisen virkamieslain (750/1994)? Finlexistä sitä ei löydy. 371 24.2.2017 Voisit kokeilla Euro-lex tietokantaa. http://eur-lex.europa.eu/homepage.html?locale=fi Se on vapaasti käytettävissä. Löysin antamallasi vuodella ja numerolla jotain, mutten tiedä tarkoititko juuri sitä lakia.
Löytyykö oikeuskirjallisuutta, jossa käsitellään ammattisotilaille, rajavartiomiehille ja poliiseille säädettyä käyttäytymisvelvoitetta sananvapauden osalta?… 536 12.7.2016 Aihepiiriä on käsitelty tai sivuttu useissa opinnäytteessä, joista löytyisi varmasti lisäviitteitä, esimerkiksi: Niemelä, Ville: Rajavartiomiehen käyttäytymisvelvoitteet - vertailussa rajavartiomies, poliisi ja ammattisotilas. Vaasan yliopisto, 2015. https://tria.linneanet.fi/vwebv/holdingsInfo?bibId=340655 Aho, Niko: Sotilaan sananvapaus Suomessa. Maanpuolustuskorkeakoulu,2015. http://taisto.linneanet.fi/vwebv/holdingsInfo?bibId=141513 Koivisto, Sanna-Kaisa: Sananvapaus palvelussuhteessa, erityistarkastelussa asiallisuusvaatimuksen luomat haasteet virkamiehen sananvapaudelle. Tampereen yliopisto, 2015. http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506251851 Jaakkola, Max: Sananvapauden rajoittaminen työ- ja virkasuhteessa noudatettavan...
Mistä saan materiaalia avatakseni virkamieslain 750/1994 14 §:ää. Virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Hallituksen… 495 28.6.2016 Valtion virkamieslaki 750/1994 (kumonnut Valtion virkamieslain 755/1986) Luku 4, 14 § Virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Virkamieslain 750/1994 taustalla olevassa hallituksen esityksessä HE 291/1993 todetaan säädöksen luvusta 4: ”Luku on pääosin voimassa olevan valtion virkamieslain 4 ja 5 luvun mukainen.” Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa ei oteta esille 14 §:ää. Voimassa olevalla virkamieslailla tarkoitetaan tässä edellistä Valtion virkamieslakia 755/1986. HE 291/1993 käsittelytiedot löytyvät tästä: https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/trip...
Moro! Miksi STM:n tasa-arvoyksikössä kaikki henkilöt ovat naisia? http://www.stm.fi/yhteystiedot Eikös tuo ole nyt vallan ironista? Pitäisikö tuonne ottaa… 877 21.11.2014 Samaa asiaa kysyttiin muutama vuosi sitten. Tiedustelin silloin asiaa ministeriöstä, josta annettiin seuraava vastaus, joka pitänee vieläkin paikkansa: ”Tasa-arvoyksikön henkilökunta on tosiaan tällä hetkellä naispuolista. Tähän ei olla ministeriössä tarkoituksella päädytty vaan hakijat avoinna oleviin virkoihin ja virkasuhteisiin ovat muokanneet henkilökunnan kokoonpanon tähän suuntaan. Rekrytoinnissa noudatetaan normaalia valtionhallinnon sääntöä, eli virkaan tulee valita hakijoista se, jolla on alalle paras pätevyys ja vankin alan työkokemus. Toivomme miesten kiinnostuksen alaa kohtaan kasvavan, jotta voimme yhä useammin valita joukkoomme osaavia miehiä hoitamaan sekä miesten että naisten tasa-arvokysymyksiä. ”Tasa-arvoyksikön...
Mistä löytyy valtion virkamieslain (14.2 §:n) käyttäytymisvelvoitteen "historiatiedot", käyttäytyä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla? Ajantasaisen… 765 8.7.2013 Virkamieslain kokonaisuudistus toteutettiin 1980-luvun alussa, jolloin säädettiin uusi Valtion virkamieslaki 755/1986. Sen 5 luvun 20 §:n 3. momentissa todetaan, että virkamiehen on käyttäydyttävä virkamiesaseman edellyttämällä tavalla. Tämä laki kumosi joukon vanhempia virkamiehiä ja virkasuhteita koskevia lakeja. Kannattaa tutustua hallituksen esitykseen 238/1984, joka löytyy painetuista valtiopäiväasiakirjoista.
1800-luvulla kuolleen Fabritius-nimisen henkilön hautaristissä on ammatiksi laitettu expeditions secreteraren. Mikä se on suomeksi ja mitä kyseisen… 1250 4.7.2013 Expeditionssekreterare on 1800-luvulla ollut korkea-arvoisen valtionhallinnon virkamiehen ammattinimike, "toimitussihteeri". Kirkkoniemen vanhalle hautausmaalle on haudattu Abraham Fabritius (Juvan kappalaisen Abraham Fabritiuksen poika, 1786-1873). Abraham Fabritius nuorempi toimi virkamiehenä Ruotsissa, kuninkaan kanslian sota-asiaintoimituskunnassa vuosina 1812-1842, joista 1. toimitussihteerinä vuodesta 1833 alkaen. Ruotsalaisessa hallintohierarkiassa (ennen vuotta 1878) toimitussihteeri oli ylin virkamies heti kansliapäällikön jälkeen. http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/henkilo.php?id=11932 http://www.genealogia.fi/vsk/28/28_133.htm
Ministerit istuvat puhemiehen toisella puolella. Puhemiehen vastakkainen puoli on usein tyhjä. Ketkä istuvat siellä, milloin ja miksi? 1203 14.4.2010 Eduskunnan puhemiehen oikean käden puolella olevassa aitiossa istuu eduskunnan virkamiehiä, mm. täysistunnon tulkki ja istuntojärjestelmän päivittäjä, jotka avustavat täysistuntotyössä.
Kuinka paljon Suomessa on virkamiehiä. Tietoni on 400 000- 500 000, pitääko paikkansa,hui. 1868 3.9.2008 Vuoden 2007 Tilastollisen vuosikirjan mukaan suomalaisten virkamiesten lukumäärät ovat seuraavat: Valtio 132 927, Kunnat 328 235, Kuntayhtymät 122 881, Ahvenanmaan maakuntahallitus 2 157.
Mitkä olivat naisten oikeudet palkalliseen työhön 1800-luvun lopulla? Oliko esim postilaitoksella laki sitä, että kun nainen avioitui hän menetti… 2284 6.8.2008 Naisten oikeudet palkalliseen työhön 1800-luvulla olivat rajatut. Naimisissa olevat naiset olivat miehensä holhouksen alaisia, eivätkä siis voineet työskentellä ilman miehensä lupaa missään sellaisessa virassa tai työssä, jossa käsiteltiin rahaa tai jouduttiin tekemään sopimuksia. Joihinkin valtion virkoihin liittyen oli säädetty, ettei naispuolinen viranhaltija saanut avioitua tai sai avioitua vain saman alan miehen kanssa. Jotta naisen oli mahdollista päästä virkaan hänen tuli hakea erivapautta sukupuolestaan, ja hänen etenemismahdollisuudet olivat rajatummat. Suomalaisessa lennätinlaitoksessa nainen saattoi saada sähköttäjä toimen vastaavalla palkalla kuin miespuolinen kollega - edellyttäen, ettei hän avioitunut rautatievirkamiehen...
Missä runoissa/näytelmissä/novelleissa/romaaneissa on kerrottu virkamiesten elämästä? Haluaisin n. 5-10 viitettä. Voivat olla kotimaisia tai ulkomaisia… 1066 9.3.2001 Ensimmäisinä mieleen tulee Franz Kafkan teokset (Oikeusjuttu, Linna) , Nikolai Gogolin kaikki teokset (Päällystakki, Reviisori, Mielipuolen päiväkirja jne.), Robert Musilin Mies vailla ominaisuuksia 2, Dostojevskin Kaksoisolento. Ja tässä muutamia uudempia virkamiehiä ja byrokratiaa käsitteleviä teoksia: Saramago, Jose : Kaikkien nimet; MacInnes, Colin : Patakaupunki; Ringbom, Henrika: Maarit Sarasteen kaipuu; Carlson, Kristina : Maan ääreen ; Susi, Heimo : Virkamatka; Salakka, Hannu : Koneella kirjoitetut kirjeet; Swift, Graham: Sulkapallo. Tällainenkin teos olisi varmaan hyödyksi: Viran varrelta--toimihenkilö kirjoissa ja kuvissa /toim. Ulla Piela. Kirjojen saatavuuden saat selville pääkaupunkiseudun Plussa- tietokannasta...