tjänster -- befattningar

4 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–4.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minua kiinnostaa hallituksen kaavailemien kuntasäästöjen mahdolliset vaikutukset Vantaa kirjastoihin? Kuulin ainakin että Pointin kirjastoon tulee jonkinlainen… 777 17.10.2013 Hei ! Vantaan kaupunginkirjasto on mukana omalta osaltaan toteuttamassa kaupungin talous- ja velkaohjelmaa, mikä tarkoittaa, että myös kirjaston palveluita arvioidaan uudelleen. Kyseessä on prosessi, jossa koko palveluprofiili tarkistetaan. Työntekijöiden eläköitymisen myötä vapautuvia virkoja täytetään tarpeen mukaan koko kirjastoverkon tasolla. Pointin Avoin kirjasto-kokeilun tarkoitus ei ole henkilökunnan vähentäminen vaan palvelun parantaminen. Asiakkaat voivat käyttää kirjaston tiloja joka päivä aamusta iltaan silloinkin, kun henkilökunnan työaika päättyy. Aukiolo siis laajenee, eikä tässä vaiheessa ole suunnitteilla muutoksia henkilökunnan määrään. Tarkoitus on, että rutiinitöiden muuttuessa entistä enemmän sähköisiksi tai...
Millainen koulupohja vaaditaan korkeakoulukirjastossa työskenteleviltä henkilöiltä. 1284 7.10.2004 Korkeakouluissa,kuten muissakin kirjastoissa, on kovin erilaisia tehtäviä ja ammattinimekkeitä ja niiden mukaan määräytyviä vaatimuksia. Ei ole yksiselitteistä vastausta esittämäänne kysymykseen. Tietoa täytyy hakea useammasta paikasta. Tässä muutamia vaihtoehtoja tiedon etsimiseen. Kirjastolaki http://www.minedu.fi/opm/kulttuuri/kirjastot/hallinto/kirjastolaki.html ja -asetus määrittelevät lähinnä yleisten kirjastojen nimekkeiden vaatimukset. Kirjastolaki löytyy em. sivulta sekä Finlex-tietokannasta www.finlex.fi hakusanalla kirjastolaki (mm. aakkosellinen hakemisto). Yliopistolaista sekä ammattikorkeakoululaista (351/2003) samasta tietokannasta voi hakea tietoa ao. laitosten henkilökunnalle asetetuista vaatimuksista. Esimerkiksi...
Minkälainen on ministeriöiden, puolustusministeriön, suorittama henkilön turvatarkastus? Onko esim. liikennesakko (on ajanut pysähtymättä stop-merkin ohi ja… 761 19.5.2004 Kyseessä ei ole turvatarkastus vaan henkilön taustan selvittäminen rikosrekisteristä. Sinne merkitään ainoastaan vankeusrangaistukset - ei sakkorangaistuksia - ei siis liikennesakkoakaan. Rikosrekisterilaissa ja -asetuksessa ( Suomen Laki I:ssä) kerrotaan rekisterin tarkoituksesta ja tiedoista, tietojen luovuttamisesta, Suomen ja muiden Pohjoismaiden välisestä yhteistoiminnasta rikosrekisterin pitämisessä, tietojen poistamisesta rikosrekisteristä, rikosrekisterinpidosta, sinne merkittävistä tiedoista, tietojen ilmoittamisesta rekisteriin ja niiden luovuttamisesta rikosrekisteristä sekä erinäisistä säännöksistä. - Samat tiedot löytyvät Internetistä Valtion säädöskokoelmasta osoitteesta http://www.finlex.fi lainsäädännöstä asiasanalla...
Haluaisin tietää, onko Suomessa virkoja / toimia, joihin pääsyyn vaaditaan syntyperäinen suomalaisuus. Kiitokset jo etukäteen! 1293 17.2.2004 Suomen perustuslain (11.6.1999/731) mukaan tasavallan presidentti valitaan syntyperäisistä Suomen kansalaisista. Tiettyihin valtion virkoihin voidaan nimittää vain Suomen kansalaisia. Nimittämisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Päättäessään nimittämisesta viranomainen ei saa perusteettomasti asettaa ketään eri asemaan syntyperän tai kansalaisuuden tähden. Valtion virkamieslain (19.8.1994/750) 7 § (17.3.2000/281) mukaan seuraaviin virkoihin voidaan nimittää vain Suomen kansalainen: 1) oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin virka sekä oikeuskanslerinviraston kansliapäällikön ja esittelijäneuvoksen, osastopäällikkönä virka; 2) valtiosihteerin, valtiosihteerin kansliapäällikkönä, kansliapäällikön, osastopäällikön ja...