myndigheter

6 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–6.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miksi vuosina 2009-2013 voimassa ollut poliisilaitosjako jäi verraten lyhytikäiseksi? Poliisilaitosten määrää supistettiin vuoden 2014 alussa 12:een vain… 72 5.7.2023 Poliisin hallintorakenneuudistusta (Pora III) käsittelevän, vajaa 200-sivuisen julkaisun (Sisäasiainministeriö 21.8.2012) esittelytekstissä kerrotaan seuraavasti:"Valtioneuvoston 4.4.2012 antaman kehyspäätöksen mukaan poliisihallinnossa toteutetaan vuosina 2014 -2015 koko poliisihallintoa koskeva hallintorakenteen uudistus (Pora III), jolla vahvistetaan poliisiyksiköiden toimintakykyä niiden määrää vähentämällä ja tehtäväkenttää uudelleen arvioimalla." Maallikon valistuneena arvauksena sanoisin, että uudistuksella on voinut olla jotain tekemistä myös rahan kanssa. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-491-777-3
Mistä voisi tarkistaa, mitä erikoista esimerkiksi Etelä-Espoossa 9.-10.5., kun yöllä paljon lentometeliä? 158 11.5.2023 Kyseisessä tapauksessa voisi kyseessä olla puolustusvoimien koko Etelä-Suomen alueelle ulottuva iso Southern Griffin 23 -harjoitus ja siihen liittyvä lentometeli. Harjoitus alkoi 10.5. ja päättyy sunnuntaina 21. toukokuuta. Utin jääkärirykmentin johtamaan harjoitukseen osallistuu yli tuhat henkilöä, paljon helikoptereita sekä hieman myös mm. venekalustoa. Utin jääkärirykmentti on tiedottanut, että erityisesti harjoituksen lentotoiminta voi aiheuttaa ajoittaista meluhaittaa koko harjoitusalueella Etelä-Suomessa.  Etelä-Suomen taivaalle luvassa tällä viikolla helikoptereiden jytinää (Iltalehti, 8.5.2023) Tilannehuone.fi on hyvä lähde äkillisten ja yllättävien hälytystilanteiden seurantaan, mutta armeijan harjoitustoimintaa ei sieltä tosiaan...
Jos näkee salakalastajan voiko siitä ilmoittaa johonkin? Minulla on kalastuksen valvojan numero mutta en tiedä voiko heille soittaa ns.akuutissa tilanteessa. 337 3.9.2018 Hei, Kiitos kysymyksestäsi. Ely-keskuksen sivuilla kerrotaan, että "[k]alastusta valvovat kalastuksenvalvojat, poliisi, kalastusviranomaiset, rajavartiolaitos ja Metsähallituksen erävalvojat ja tulli." Näistä ilmoittaisin ensisijassa kalastuksenvalvojalle jo senkin takia, he saisivat tietoonsa nämä ja sen mukaan osaavat kohdentaa valvontaa. He voinevat ottaa tarvittaessa yhteyttä poliisiin tai muihin viranomaisiin. Kalastuksenvalvojaanhan voi olla luonnollisesti yhteydessä ei-akuutistikin ja kertoa havainnoistaan ja vaikkapa sopia, miten toimit, kun on akuutti tilanne. Tietysti poliisiinkin voi ola suoraan yhteydessä, onhan kyseessä kuitenkin rikosnimike, johon heillä on velvollisuus puuttua. Konsultoin tuttavaani ja hänen mukaansa alan...
Löytyykö oikeuskirjallisuutta, jossa käsitellään ammattisotilaille, rajavartiomiehille ja poliiseille säädettyä käyttäytymisvelvoitetta sananvapauden osalta?… 536 12.7.2016 Aihepiiriä on käsitelty tai sivuttu useissa opinnäytteessä, joista löytyisi varmasti lisäviitteitä, esimerkiksi: Niemelä, Ville: Rajavartiomiehen käyttäytymisvelvoitteet - vertailussa rajavartiomies, poliisi ja ammattisotilas. Vaasan yliopisto, 2015. https://tria.linneanet.fi/vwebv/holdingsInfo?bibId=340655 Aho, Niko: Sotilaan sananvapaus Suomessa. Maanpuolustuskorkeakoulu,2015. http://taisto.linneanet.fi/vwebv/holdingsInfo?bibId=141513 Koivisto, Sanna-Kaisa: Sananvapaus palvelussuhteessa, erityistarkastelussa asiallisuusvaatimuksen luomat haasteet virkamiehen sananvapaudelle. Tampereen yliopisto, 2015. http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506251851 Jaakkola, Max: Sananvapauden rajoittaminen työ- ja virkasuhteessa noudatettavan...
Miksi lattialämmityksiä ei saa enää rakentaa kylpyhuoneisiin lämminkäyttövesikiertoisiksi? Keltä viranomaiselta voisi kysyä perustelut tähän? Laki on tullut… 791 30.3.2012 En valitettavasti löytänyt aineistostamme enkä internetistä syytä miksi lämmintä käyttövesikiertoista lattialämmitystä ei saa enää rakentaa. Asian kanssa voisi lähestyä Turun rakennusvalvontatoimistoa. Rakennusvalvontatoimisto valvoo ja myös neuvoo rakentamiseen liittyvissä asioissa. http://www.turku.fi/Public/default.aspx?nodeid=11840&culture=fi-FI&cont… Turun rakennusvalvontatoimiston yhteystiedot: http://www.turku.fi/Public/default.aspx?contentid=5225
Mikä viranomainen voi pyynnöstä suorittaa tilintarkastuksen rekisteröidyn yhdistyksen kirjanpidosta, kun on ilmeistä, että yhdistys käyttää pimeää työvoimaa? 1248 17.8.2006 Vastaus löytyy esitutkinta- ja pakkokeinolaista, joka on lakikirjan ykkösosassa. Sen 2. §:ssä sanotaan: "Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty." - Jos rikos on ilmeinen, voi siis tehdä rikosilmoituksen tai tutkintapyynnön poliisille. - Tilintarkastuksen suorittaa tällaisessa tapauksessa keskusrikospoliisin tai paikallispoliisin talousrikosyksikkö.