främmande civilisationer

5 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–5.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Joskus 2000 luvun alussa luin kirjan josta en muista enää hirveästi mutta mieleni tekisi lukea se uudelleen. En muista kirjailijaa tai kirjan nimeä. Tarinassa… 84 20.11.2023 Hei, Kysymäsi kirja voisi olla Hannu Rajaniemen Kvanttivaras-trilogia. Sarjan ensimmäinen osa 'Kvanttivaras' ilmestyi vuonna 2011, toinen osa 'Fraktaaliruhtinas' ilmestyi vuonna 2013 ja kolmas osa 'Kausaalienkeli' ilmestyi vuonna 2014. Trilogian päähenkilönä on mestarivaras nimeltään Jean Le Flambeur. Yhdestä virheestä hän joutuu virtuaaliseen dilemmavankilaan. Siellä vangit joutuvat pelaamaan loputtomia kuolettavia pelejä tuhansien itsensä kopioita vastaan. Kirjasarjan toisessa osassa Tuhannen ja yhden yön tarinat heräävät henkiin.  Kirjasarjaa on saatavilla kirjastoissa esimerkiksi OUTI-kirjastoissa. Linkit OUTI-kirjastojen saatavuustietoihin: Kvanttivaras Fraktaaliruhtinas Kausaalienkeli Toivottavasti tästä on sinulle hyötyä.  
Yritän tunnistaa scifi-kirjan, jossa ihmiset muuttavat planeetan kiertorataa. Kirjan päähenkilö lähetetään vieraalle planeetalle suorittamaan tehtävää… 403 4.3.2019 Arvelisin, että kaivattu kirja on WSOY:n Tiikerit-sarjassa vuonna 1978 julkaistu Stefan Wulin Sidarin peilisäteet (Rayons pour Sidar, 1971). "Lorrain ja hänen kaksoisolentonsa robotti Lionel saavat vaativan tehtävän: heidän on matkattava Sidar-planeetalle ja torjuttava outojen avaruusolentojen xressiläisten vihamielinen hyökkäys." Terra on neljän vuoden ajan yrittänyt saada Sidarin irrotettua Alfa Centaurin järjestelmästä ja liittää sen omaan aurinkojärjestelmäänsä. Sikäläinen tiedemiesryhmä on rakentanut kolmeen eri paikkaan Sidarissa tehtaita, joiden tarkoituksena on suistaa planeetta pois kiertoradaltaan. Prosessin käynnistämiseksi tarvitaan kaukosäädin, joka on kätketty hotelli Stellaan Gayamin kaupungissa. Fyysikko Lorrainin kanssa...
Olen kauan etsinyt yhtä kirjaa joka on fiktionaalinen tarina maahan ujuttautuneista olennoista, jotka on leikelty muistuttamaan ihmistä mm. leikkaamalla pois… 267 24.10.2018 Etsitty kirja saattaisi olla Michael Faberin Lihaa ja verta (Tammi, 2001). Kirjan päähenkilön nimi on Isserley, mikä saattaisi selittää tuon "Esserlichin". Isserleyn tehtävänä on hankkia miesten lihaa ravinnoksi ulkoavaruudessa eläville lajitovereilleen. Puoleensavetävältä naiselta näyttävä Isserley operoi Skotlannin ylänköteillä ja poimii kyytiinsä yksinäisiä miehiä, jotka sitten kuljettaa syrjäiselle maatilalle "kypsytettäviksi". https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_6572
Tieteiskirja, jossa vieras sivilisatio pelastaa ihmiskunnan keksiessään syöpäsolun avulla kuolemattomuuden. 621 14.6.2017 Syöpään parannuskeinon keksineitä kosmoksen muukalaisia tavataan ainakin Octavia E. Butlerin kirjassa Aamunkoitto (Kirjayhtymä, 1990). Olisikohan tämä ehkä kaivattu tieteisromaani?
Etsin suomennosta Erich von Danikenin 70-luvulla kirjoittamasta kirjasta nimeltä Chariots of the God), mutta en ole löytänyt koko kirjaa edes englanniksi… 983 27.8.1999 Erich von Dänikenin teos Erinnerungen an die Zukunft on englanniksi käännettynä saanut nimeksi Chariots of the Gods. Taisto Niemisen suomennos on puolestaan nimeltään Vieraita avaruudesta - menneisyyden ratkaisemattomia arvoituksia. Tiedonlähteenä tämän tidon haussa on ollut Fennica cd-rom (Suomen kansallisbibliografia) ja Kongressin kirjaston aineistotietokanta http://lcweb.loc.gov/catalog/ .