verkkopankit

9 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–9.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Onko Vaski-järjestelmässä mahdollista maksaa myöhästymismaksut verkkopankin kautta? 886 Tällä hetkellä verkkomaksaminen ei ole mahdollista Vaskissa. Turun kaupunginkirjasto on jo pitkään linjannut, että verkkomaksamismahdollisuus tulisi olla mahdollinen. Olemme tässä asiassa kuitenkin sidottuja Turun kaupungin yhteiseen ratkaisuun, jota ollaan toteuttamassa osana tällä hetkellä käynnissä olevaa Turun verkkosivujen uudistusta. Tarkkaa aikaa verkkomaksamisen toteutumiselle emme pysty sanomaan, mutta luultavasti vuoden – viimeistään kahden sisällä – olemme saaneet tämän toiminnan käyttöömme.
Minulle on kertynyt myöhästymismaksuja ja haluaisin maksaa koko summan kerralla verkossa. Onko maksuja siis mahdollista hoitaa esimerkiksi verkkopankin tai… 904 Asiaa on selvitetty, mutta vielä ei ole löytynyt riittävän toimivaa ja edullista ratkaisua. Maksut voi siis toistaiseksi hoitaa vain kirjastossa asioidessa. Poikkeustilanteissa (muutto toiselle paikkakunnalle tms.) kirjastoa voi pyytää lähettämään laskun. Lainausoikeuden menettää, jos maksuja on kertynyt yli 10 euroa.
Olen maksamassa 7,80 erilaisia maksuja. Onko netissä mitään tilinumeroa johon voi maksaa kyseisen summan. 611 Voit maksaa myöhästymismaksun HelMet-kirjaston yhteiselle tilille 800017-71355386. Tällöin viestikentässä on ehdottomasti oltava asiakkaan nimi ja syntymäaika. HUOM: Perintätoimistolle siirtynyttä aineistokorvausta ei voi maksaa tämän menettelyn mukaisesti.
Voinko maksaa verkossa myöhästymismaksuni? 803 Voit kyllä maksaa pankin verkkotunnuksin myöhästymismaksusi ja muut maksut, jotka eivät ole perinnässä. Se ei kuitenkaan onnistu suoraan HelMetistä vaan sinulle voidaan pyydettäessä lähettää kirjastosta lasku, jonka voit maksaa myös verkkopankissa. Sinun kannattaa soittaa kirjastoon, sillä maksun lähettämiseen tarvitaan kirjastokorttisi numero. Voi olla nopeampaa, että yrität päästä kirjastoon maksamaan maksusi. Myöhästymismaksut voit maksaa missä tahansa HelMet-kirjastossa joko käteisellä tai pankkikortilla.
Olen monesti miettinyt, kuinka kätevää kirjastoasioita olisikaan hoitaa netissä. Aina toisinaan minulle kertyy maksamattomia laskuja (varaus,- ja… 1074 Verkkomaksamismahdollisuus on kyllä kehitteillä, mutta tällä hetkellä ei ole tiedossa milloin se saadaan käyttöön. Kirjastokortteja ei valitettavasti ole mahdollista postittaa kotiin. Huonokuntoiset kortit vaihdetaan uusiin kirjastoasioinnin yhteydessä.
Olen tekemässä opinnäytetyötä siitä, kuinka verkkopankki pyrkii vastaamaan asiakkaiden näkemyksiin laadukkaasta palvelukokemuksesta. Olisiko sinulla tietoa… 907 Tutkimuskysymyksesi selvittämiseksi sinun kannattaa olla yhteydessä valitsemiisi pankkeihin. Lisäksi voit käyttää tiedonhaussa esimerkiksi seuraavia tietokantoja ja arkistoja: Eduskunnan kirjaston kokoelma http://lib.eduskunta.fi/Resource.phx/kirjasto/index.htx Makupalat - Hämeenlinnan kaupunginkirjaston linkkikirjasto http://www.makupalat.fi/Categories.aspx?classID=76d76d5a-843e-4b19-bedd… Kirjastot.fi - kirjastosi verkossa http://www.kirjastot.fi/ Liiketalouden ja hallinnon tiedonlähteitä http://www.jamk.fi/kirjasto/tiedonhaku/ammatillisen_tiedon_lahteet_liik… http://www.metropolia.fi/palvelut/kirjasto/ Vastaavasta aiheesta on tehty jo joitain opinnäytetöitä, tässä esimerkkejä: https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/1764/...
Tarkistin tietojani ja huomasin huomautusmaksun,voinko maksun hoitaa verkkopankin kautta vai täytyykö aina asioida kirjastossa? 742 Verkkomaksaminen ei HelMet-kirjastoilla ole vielä valitettavasti mahdollista, joten maksu hoituu ainoastaan käymällä jossain kirjastoistamme paikan päällä. Verkkomaksamisen mahdollisuutta ollaan HelMet-kirjastossa kuitenkin juuri aktiivisesti kehittämässä.
Voiko myöhästymismaksuja maksaa verkkopankissa? 953 Toistaiseksi pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastoissa ei voi maksaa myöhästymismaksuja suoraan verkkopankissa. Kirjastosta voit kuitenkin saada pyynnöstä laskun, jonka voit normaaliin tapaan maksaa verkkopankissasi. Tämä käytäntö on kuitenkin paljon hitaampi kuin maksujen maksaminen paikan päällä kirjastossa, jossa maksut saman tien poistetaan rekisteristäsi.
Voinko maksaa verkkotunnuksin sakkoni? Minulla kirjoja, joiden lainat haluaisin uusia,mutta sakoista johtuen se ei onnistu online. En millään pääse henk. koht… 991 Voit kyllä maksaa pankin verkkotunnuksin myöhästymismaksusi ja muut maksut, jotka eivät ole perinnässä. Se ei kuitenkaan onnistu suoraan HelMetistä vaan sinulle voidaan lähettää kirjastosta lasku, jonka voit maksaa vaikkapa verkkopankissa. Sinun kannattaa soittaa kirjastoon, sillä maksun lähettämiseen tarvitaan kirjastokorttisi numero. Jos sinulla on kiire lainojesi uusinnan kanssa, voi olla nopeampaa, että yrität päästä kirjastoon maksamaan maksusi. Tiesithän, että myöhästymismaksut voit maksaa missä tahansa HelMet-kirjastossa.