nätundervisning

4 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–4.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Onko kirjastoalan verkossa suoritettavista perusopinnoista hyötyä jos aikoo opiskella ammattikorkeakoulun puolella kirjastotradenomiksi? Mikä on kirjastoalan… 498 9.8.2019 Ammattikorkeakouluissa voi hyväksilukea aikaisempia opintoja, mutta alemman tason opintoja ei välttämättä sellaisenaan voi hyväksilukea. Aikaisempien opintojen hyväksiluvut ovat aina tapauskohtaisia, joten yleispätevää ohjetta niistä on vaikea antaa. Opiskelusta on kuitenkin aina hyötyä, ja perusopinnot voivat antaa paljon pohjatietoja, joita voi hyödyntää myöhemmissä opinnoissa. Kirjastoalalla on työ- ja elinkeinotoimistojen näkemyksen mukaan ylitarjontaa kirjastotyöntekijöistä. Vuonna 2019 kirjastotyöntekijät nousivat ylitarjonnasta kärsivien ammattibarometri-listalle. Alueellisesti ja tehtäväkohtaisesti voi kuitenkin olla puutetta pätevistä työnhakijoista. Suurissa kaupungeissa ja kirjasto-opetusta tarjoavilla paikkakunnilla...
Kertokaa onko olemassa kirjaa verkko-oppimisen teoriasta ja käytännöstä, puolesta ja vastaan? Mahdollisimman tuoretta tietoa tietenkin! 784 12.10.2004 Pääkaupunkiseudun kirjastojen yhteisestä aineistotietokannasta osoitteessa www.helmet.fi voit tehdä aihehakuja kirjoittamalla asiasanaksi esim. verkko-oppiminen, verkko-opetus, verkko-opiskelu, verkkopedagogiikka, tietokoneavusteinen opetus. Tulokseksi saat melko runsaasti aihetta käsittelevää kirjallisuutta, myös CD-ROM -muodossa. Ohessa muutama esimerkki: Alamäki, Ari: eLearning Hki, Edita 2002 Nevgi, Anne: Hyvää verkko-opetusta etsimässä,Turku 2003 Meisalo, Veijo: Modernit oppimisympäristöt Hki 2003. Koli, Hannele: Oppimisprosessin suunnittelu ja ohjaus,Hlinna 2002. Lähikirjastosi tietokoneilla voit hakea aiheesta aikakauslehtiartikkeleita Aleksista, joka on suomalainen viitetietokanta ja Ebscosta, jossa osa artikkeleista on myös...
Mitä uusia kirjoja teiltä löytyy verkko-opetuksesta(vuodesta 2002 lähtien)? 601 16.4.2004 Meidän kokoelmastamme löytyvät nämä: Alamäki, Ari: eLearning: osaamisen kehittämisen digitaaliset keinot, 2002 - Kalliala, Eija: Verkko-opettamisen käsikirja, 2002 - Verkkopedagogiikan kehittäminen ammatillisessa koulutuksessa ja työssäoppimisessa: Diana-toimintamalli toim. Helena Aarnio et al, 2002 - Meisalo, Veijo:Modernit oppimisympäristöt, 2. uud. laitos 2003 - Korhonen, Vesa: Oppijana verkossa: aikuisopiskelijan oppimiseen suuntautuminen ja oppimiskokemukset verkkopohjaisessa oppimisympäristössä. Väitösk. Tampere 2003 - Oppimisen ohjaus verkossa toim. Janne Matikainen, 2003. - Kirjojen saatavuuden ja lisätietoja voit tarkistaa Aurora-tietokannastamme http://www.rovaniemi.fi/aurora
Kirjastot.fi -sivuilla sanotaan, että vuorovaikutteisia tiedonhaun opetuspaketteja löytyy kirjastojen sivuilta. Mistähän löytäisin? 1351 13.3.2003 Kirjastot.fi:n Linkkikirjastossa on tiedonhaun ja tiedonhankinnan verkkokursseja, parhaan hakutuloksen saat tarkassa haussa haulla tiedonhaku tai tiedonhankinta, http://www.kirjastot.fi/fi-FI/linkkikirjasto/haku.aspx . Nuorten pakki, Hämeenlinnan kaupunginkirjasto http://www.hameenlinna.fi/kirjasto/pakki/pakki.htm Veturi - tiedonhaun verkkotutoriaali, Jyväskylä http://www3.jkl.fi/kirjasto/veturi/etusivu.htm Tiedonlähde, Porvoo http://city.porvoo.fi/tiedonlahde/ Tiedon jäljillä, Hyvinkää http://www.hyvinkaa.fi/static/kirjasto/?tabletarget=data_1&mode=preview… Tieteellisen tiedonhaun kurssi: http://www.uku.fi/kirjasto/TieDot/ Ammattikorkeakoulujen tekemiä tiedonhaun verkkokursseja, esim.: Pirkanmaa Tiedonhallinnan oppimateriaali: http...