beväringstjänst

13 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–13.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Vaatiiko rekan ajaminen tai armeijan käyminen suurempaa älyä kuin rakennusten suunnittelu? Jos näin on, millä perusteella? 121 5.4.2023 Tämä kysymys saa kaipaamaan kirjastonhoitajien omaa Sudenpentujen käsikirjaa, josta löytyisi kätevästi kaikki tarvittava tieto – niin kuin esimerkiksi kaikki ammatit ja inhimilliset toiminnot järjestyksessä sen mukaan, kuinka paljon älyä niistä suoriutumiseen tarvitaan. Näin oivallista avainta tiedon äärelle ei kuitenkaan käytettävissämme ole, ja tavanomaisemmatkin lähteet ovat valitettavan neuvottomia näin haastavan kysymyksen kanssa. Kysymyksessä mainittujen toimien vertailua hankaloittaa se, että niitä tuskin voi pitää yhteismitallisina suhteessa niissä tarvittaviin taitoihin ja valmiuksiin. Kaikki asettavat suoriutujalleen erilaisia vaatimuksia, joista kaikilla ei ole mitään tekemistä älyn kanssa. Ne poikkeavat myös siinä suhteessa,...
Onko Patrik Laine asevelvollinen Suomen joutuessa sotaan vai voiko hän jäädä USA:han pelailemaan pleikkaria? 322 8.3.2022 Ilmeisesti Patrik Laine (s. 1998) ei ole suorittanut varusmiespalvelusta. Hänellä on Suomen kansalaisuus ja hän on kutsunnanalainen siihen saakka kunnes hän täyttää 30 vuotta. Jos esim. tänä vuonna Suomessa syttyisi sota, niin Patrik Laine ei olisi asevelvollinen, koska hän ei ole suorittanut varusmiespalvelusta. Asevelvollisuuslaissa määrätään näin; Jokainen miespuolinen Suomen kansalainen on asevelvollinen sen vuoden alusta, jona hän täyttää 18 vuotta, sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 60 vuotta, jollei jäljempänä toisin säädetä. Asevelvollisuuden suorittamiseen kuuluu varusmiespalvelus, kertausharjoitus, ylimääräinen palvelus ja liikekannallepanon aikainen palvelus sekä osallistuminen kutsuntaan ja palveluskelpoisuuden tarkastukseen...
Paljonko oli varusmiehen päiväraha 1975 ? 627 28.2.2022 Helsingin Sanomat esitteli artikkelissaan 11.10.1975 valtion budjettia vuodelle 1976. Varusmiehen päivärahan todettiin nousevan  vuoden 1976 heinäkuussa "50 pennillä, eli neljään markkaan". Vuonna 1975 päiväraha oli siis 3,50 mk.
Miksi armeijan aikaan makeaa kiisseliä kutsuttiin jarruksi? 785 8.7.2021 Kiisselin kutsuminen jarruksi johtuu pitkään kiertäneestä huhusta, jonka mukaan armeijassa lisätään kiisseliin (tai muuhun ruokaan) seksuaalisia haluja hillitsevää ainetta, "jarrua". Tähän kysymykseen on vastattu Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa myös aikaisemmin: Jarru! Onko urbaanilegenda vai tosi? Sota ajalla kiisseliin lisättiin, mitä? | Kysy kirjastonhoitajalta (kirjastot.fi) Hillitäänkö varusmiesten seksihaluja "jarrulla"? Majuri vastaa, mitkä pelottelutarinat pitävät paikkansa | Yle Uutiset | yle.fi  
Jos on saanut terveüdellisistä syistä vapautuksen armeijasta, voiko osassa tapauksista käydä armeijan vapaaehtoisesti? 1885 13.7.2020 Mistään ei löydy tietoa, että armeijaan voisi hakeutua vapaaehtoisesti, kun on saanut vapautuksen terveydellisistä syistä. Tässä tietoa Aseistakieltäytyjien liiton artikkelista sekä lakipykälistä. Vapautus armeijasta terveydellisiin syihin vedoten on lopullinen aseistakiltäytyjien liiton artikkelin mukaan. Tosin vapautus voidaan myöntää joko kokonaan rauhan ajaksi tai määräaikaisesti korkeintaan kolmeksi vuodeksi, minkä jälkeen palveluskelpoisuus tarkastetaan uudestaan. Useimmat ensimmäisellä kerralla määräaikaisen vapautuksen saaneet vapautetaan myöhemmin kokonaan. Mikäli asevelvollista ei ole todettu kertaakaan palveluskelpoiseksi ennen sen vuoden loppua jona hän täyttää 25 vuotta (eikä hän ole jäänyt luvatta pois kutsunnoista tai...
Terve! Onko mahdollista käydä Suomen Puolustusvoimien armeijakoulutusta toista kertaa? Vahva luulo on, että ei. Että tämmöistä tällä kertaa. 451 15.12.2019 Kerran loppuun suoritettua varusmiespalvelusta ei ole mahdollista käydä uudelleen. Kertausharjoitukset ja vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus tarjoavat kuitenkin reserviläisille väyliä ylläpitää sekä kehittää omia tietojaan ja taitojaan. Miehistöstä aliupseeriksi- ja aliupseerista upseeriksi-täydennyskoulutukset mahdollistavat myös etenemisen vaativampiin tehtäviin reservissä. Lisätietoja mm. Puolustusvoimien ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen sivuilta: https://intti.fi/reservissa https://mpk.fi/  
Onko varusmiespalveluksen suorittaminen nykyään hankalampaa kuin ennen? Isäni kävi armeijan 60-luvun alussa ja haluaisin tietää, mitä sellaista suorittajilta… 465 24.9.2018 Vastaus riippuu siitä, mitä kysyjä tarkoittaa ilmaisulla "hankalampaa". Sitten 1960-luvun on varusmiespalvelus modernisoitunut monella tavalla ja esimerkiksi tuolloin vielä varsin yleinen - vaikkei virallisesti hyväksytty - varusmiesten eriasteinen kiusaaminen (simputus) on jyrkästi vähentynyt. Fyysinen vaativuus on tuskin perustasolla muuttunut suuremmin, mutta osalle erikoiskoulutettavista se on varmasti erittäin haastavaa. Fyysinen hankaluus voi olla suurempaa siitä yksinkertaisesta syystä, että varusmiesten kunto on yleisellä tasolla huonompi kuin 1960-luvulla. Jos taas ajatellaan varusmiespalvelun henkistä hankaluutta, em. modernisoituminen on varmasti helpottanut varusmiehen arjessa jaksamista. Varusmiesten sosiaaliset oikeudet ovat...
Tarkoittaako armeijasta vapautuksen saaminen aina ehdottomasti sitä, että kyseinen henkilö ei olisi pystynyt armeijaa käymään? 1051 10.8.2018 Puolustusvoimain edustajat ovat todennäköisesti virallisesti tätä mieltä, mutta me armeijan käyneet tiedämme, ettei asia ole niin yksinkertainen. Ensinnäkin puolustusvoimat ei oikeasti halua riveihinsä ihmisiä, joilla on normaalia palvelusta haittaava fyysinen tai henkinen ongelma. Rajanveto on aina hankalaa ja tunnen itse ihmisiä, jotka ovat saaneet vapautuksen mielestäni aika kevyin perustein, koska osasivat perustella hyvin. Nämä ihmiset olisivat epäilemättä "pystyneet" käymään armeija, mutta eivät halunneet. Todistamattoman perimätiedon mukaan erityisesti "entisaikaan" esimerkiksi homoseksuaaliksi ilmoittautuminen riitti. Sitä ei varmaan ole papereihin merkitty, mutta se on voinut olla tosiasiallinen peruste. Toiseksi on selvää, että...
Isäni syntyi 1914 asui pohjois pohjannmaalla hän oli sodassa mukana, olin lapsi muistan kun isäni puhui sodasta kavereille ja muistan että hän ollis… 454 9.10.2017 Isänne lienee vuonna 1914 syntyneenä suorittanut varusmiespalveluksensa oletettavasti 1930-luvun puolivälin tienoilla. Tuolloin Viipurissa sijainnut joukko-osasto oli nimeltään Karjalan Kaartin Rykmentti, jossa isänne on siis hyvin voinut palveluksensa suorittaa. Lähisukulainen voi saada varmuuden asiasta tilaamalla Kansallisarkistosta kyseisen henkilön kantakortin, johon on merkitty palvelustiedot niin varusmiesajalta kuin viime sodistakin. Lisätietoja ja ohjeet kantakortin tilaamiseen: http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Kantakortti Ystävällisin terveisin, Maanpuolustuskorkeakoulun kirjasto
Pappani jäämistöistä löytyi rannekoru, jossa teksti MLE 1928 ja toisella puolella kaiverrus V.N 8.6.28. Selvittelin netistä että kyseessä Maalentoeskadroona… 835 30.5.2016 Utissa toimi todella Maalentoeskadroona, mutta vain muutaman vuoden ajan 1920-luvun lopulla. Eskadroonan toiminnasta ei ole olemassa laajempaa historiikkia. Mikäli isoisänne on ollut jollakin erikoiskurssilla, on teoreettisesti mahdollista, että siitä olisi tehty jonkinlainen matrikkeli tai kurssijulkaisu. Tästä emme kuitenkaan löytäneet viitteitä. Varmimmin isoisänne palveluspaikka selviää sotilaskantakortin avulla, jonka lähisukulainen voi tilata Kansallisarkistosta. Kantakorttiin on kirjattu varusmiespalvelustietojen lisäksi myös mm. palvelusaikaisia terveystietoja sekä mahdollinen osallistuminen viime sotiin. Tilausohjeet löytyvät Kansallisarkiston sivuilta: http://www.arkisto.fi/fi/palvelut/selvitykset/tilaa-kantakortti Ystävällisin...
Mistä voisi tiedustella todistusta/selvitystä varusmiespalvelusajastaan ja siitä vielä eriteltynä alokas- ja muun kauden mukana? 6597 7.8.2015 Todistusta varusmiespalvelusajasta voi pyytää puolustusvoimien aluetoimistosta. Aluetoimistot neuvovat asevelvollisia ennen ja jälkeen varusmiespalveluksen ja hoitavat reserviläisten asioita. Asevelvollisuusrekisteriin on tallennettu asevelvollisten sotilaskoulutustiedot. Tietoa tai otteen omista rekisteritiedoista saa käymällä henkilökohtaisesti aluetoimistossa. Tietoja ei luovuteta puhelimitse tai sähköpostitse. Lähde: http://www.puolustusvoimat.fi/portal/puolustusvoimat.fi/!ut/p/c5/04_SB8… Aluetoimistojen yhteystiedot löytyvät alla olevasta linkistä: http://www.puolustusvoimat.fi/portal/puolustusvoimat.fi/!ut/p/c5/pZBNbo… Esimerkiksi Turku kuuluu Lounais-Suomen aluetoimiston alueeseen, alla yhteystiedot: http://www.puolustusvoimat.fi/...
Olin suorittamassa asevelvollisuutta vuonna 1953 Lappeenrannassa KTR 3 , 6 patteri. Muistini mukaan kun pääsin kotilomalle piti ottaa mukaan henkilökohtainen… 1108 18.11.2010 Hyvä asiakas, emme ole löytäneet kokoelmastamme aineistoa, joka vahvistaisi sen, mitä kysytte. Kuitenkin 50-luvulla suuri osa Suomen asukkaista on asunut maaseudulla tai pienissä taajamissa, joten ihmiset ovat nykyistä suuremmassa määrin tunteneet toisensa. Tällöin vallitsevista säännöistä poikkeamista on saattanut tapahtua ”tuttavan kauppaa” – tuttuihin ja naapureihin on luotettu ja siksi ehkä joustettu määräyksistä. Emme voi myöskään vahvistaa, että kuvaamaanne asiaa ei olisi voinut tapahtua. Varsinkaan, kun Aamulehden uutistenjälkeisessä keskustelussa eräs kirjoittaja mainitsee 1.6.2010, että hänenkin isänsä kävi asevelvollisuuttaan suorittaessaan sotilaskiväärin kanssa kotona. Kirjoittaja ei mainitse tapahtumavuotta, ajankohtaa eikä...
Olisikohan teillä jonkinlaista esittelyvideota asevelvollisuudesta ja/tai siviilipalveluksesta. Siilä olisi vähän kiire, koska tarvitsisisin sitä/niitä jo… 693 16.11.2002 Videoita kyseisistä aiheista ei ole. Netistä löytyy tietoa varusmiespalveluksesta Puolustusvoimien sivuilta osoitteessa http://www.mil.fi/varusmies/ . Siviilipalveluksesta on tietoa Työministeriön sivuilla osoitteessa http://www.tem.fi/index.phtml?s=2309 sekä Siviilipalveluskeskuksen sivuilta osoitteessa http://www.sivarikeskus.fi.