valaistus

14 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–14.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Pitääkö toimistotyöntekijän työhuoneessa lain mukaan olla ikkuna ulos? 171 29.2.2024 Kirjastonhoitaja ei ole lakiasiantuntija, joten vastaus perustuu ainoastaan löytämiini lähteisiin. Työturvallisuuslaissa (738/2002) sanotaan, että työhuoneen tilavuuden ja pinta-alan tulee olla riittävä. Siellä tulee olla myös riittävästi tilaa työn tekemistä ja työn vaatimaa liikkumista varten (33§). Valaistuksesta sanotaan, että työpaikalla tulee olla työn edellyttämä ja työntekijöiden edellytysten mukainen sopiva ja riittävän tehokas valaistus ja sinne on mahdollisuuksien mukaan päästävä riittävästi luonnonvaloa (34§). Myös valtioneuvoston asetuksessa työpaikkojen turvallisuus- ja terveysvaatimuksista (577/2003) on maininta, että työpaikkana käytettävä maanalainen tila, ikkunaton rakennus tai rakennuksen osa tai muu sellainen työpaikka...
Englantilaisten kartanoiden kaasuvalo ja hanavesi 236 5.1.2021 Vaikka kaasuputkiverkosto yleistyikin kaupunkialueilla 1800-luvun alkupuolella, se ei yltänyt maaseudun kartanoihin. Kaasuvalaistuksen järjestämistä varten oli rakennettava oma kaasutehdas joko talon yhteyteen tai lähikylään. Kaasuntuotannon aiheuttamien savu- ja hajuhaittojen vuoksi kaasulaitteisto pyrittiin yleensä sijoittamaan hieman etäämmälle asuinrakennuksista. Kuten kaupunkien isommissa kaasulaitoksissakin, kaasu valmistettiin kivihiilestä. Dr Thomas Russellin artikkeli "Country House gasworks" esittelee tarkemmin yksityisiä kaasulaitteistoja ja niiden toimintaa: http://www.eugris.info/newsdownloads/CountryHouseGasworks.pdf. Juokseva vesi voitiin toteuttaa monin eri tavoin. Sadevettä voitiin kerätä katolta ullakon säiliöön,...
Mitkä on parhaat omakotitalon valaistussuunnitteluoppaat tai -kirjat? 134 24.3.2020 Yksinomaan valaistusta ja suunnittelua käsitteleviä kirjoja on verrattain vähän. Tässä pieni valikoima: Ilkka Pekanheimo, Opas valaistussuunnitteluun [vanhemmat painokset nimellä Kodin valaistusopas]Seppo Rihlama, Valaistuksesta sisätiloissaLamput ja valaisimetOmakotitalon sähköopas Mahdollisesti hyödyllisiä voisivat olla myös:Uusi valaistuskirja [ulkovalaistus]Seppo Rihlama, Valaistus ja värit sisustussuunnittelussa
Milloin sähkövalo tuli Hankoon? 478 14.6.2016 Hangon kaupunginkirjaston kokoelmissa olevassa kirjassa Hangö stads elekricitetsverk 75 år; Hangon kaupungin sähkölaitos 75 vuotta (kirjoittanut mm. E. Stenström, 1982) sanotaan, että "Rahakamari Hangon kaupungissa allekirjoitti 4:p:nä kesäkuuta 1907 ensimmäisen toimilupasopimuksen sähkölaitostoiminnasta." (s. 1) Kirjassa kerrotaan myös, että kaupungin yleinen valaistus antoi alkusysäyksen sähköistämiselle. Sähköenergian tuotannossa oli aluksi vaikeuksia, mutta se lähti osittain käyntiin vuoden 1908 alussa, ja että sen käyttö ja jakelu yleistyivät nopeasti. Sähkölaitos siirtyi Hangon kaupungin omistukseen vuonna 1910. (s. 1-2) Se, missä määrin koko kaupunki oli sähkövalon piirissä, ei kirjasta selvinnyt. Hangon kaupunginkirjaston lisäksi...
Mariinski teatteri Pietarissa remontoitiin vuonna 1886, mutta mitä siinä remontissa tehtiin, asenettiinko sähkövalot näyttämölle? Kaikki tieto tehdystä… 745 30.1.2014 Lukuisilla venäläisillä verkkosivuilla (myös Mariinski-teatterin omalla sivulla) kerrotaan, että teatteriin rakennettiin 1885 lisärakennus. Rakennukseen tuli työhuoneita, harjoitustiloja, sähkövoimala ja pannuhuone. Sen sijaan näyttämön tai näyttämötekniikan uusimisesta ei viittauksissa puhuta. Verkosta löytynyt Pietarin teatterien opas vuodelta 1994 toteaa näin: ”--- teatteria rekonstruoitiin välillä 1885 – 1894, mutta olemassa olevien tietojen mukaan uudistukset eivät koskeneet näyttämöä eivätkä katsojapaikkoja”. Sähkövalaistusta alettiin ottaa käyttöön Mariinski-teatterissa jo 1884. Asiasta mainitsevat monet venäläiset verkkolähteet. Artikkelissa ”Teatterinäyttämön valaistus: historiallinen essee” (Освящение театральной сцены:...
Löytyykö kirjastosta mitään teoksia koskien valo-assistentin hommia? Tarvitsisi referenssiksi lopputyön kirjoittamiseen. 700 4.12.2012 Elokuvan valaisusta ja valaisijan työstä löytyy tietoa mm. seuraavista kirjoista: Aaltonen, Jouko: Seikkailu todellisuuteen; Bernstein, Steven: The technique of film production; Pirilä, Kari: Elävä kuva - elävä ääni 1 & 3. Kirjojen saatavuuden voi tarkistaa Satakirjastojen Web-Origosta http://www.satakirjastot.fi/. Netistä löytyy Lauri Tammisen opinnäytetyö Kolmipistevalaisija: elokuvavalaisijan monta puolta osoitteessa http://publications.theseus.fi/handle/10024/32388
Olen kiinnostunut sisustus- ja valaistussuunnittelusta. Haluaisin lukea aiheisiin liittyviä perusteoksia, mielellään esimerkiksi muotoilualan oppilaitoksissa… 1004 14.11.2012 Kirjastoluokituksen mukaan sisustaminen jakaantuu kahteen luokkaan: 68.4 sisältää sisustusoppaita hyvin monesta näkökulmasta, kohderyhmänä on ennen kaikkea "tavalliset" sisustajat, mutta toki se palvelee myös ammattilaisia. Valaistusuunnittelun suomalaisena klassikkona voi pitää Seppo Rihlaman teosta "Valaistus ja värit sisutussuunnittelussa". Luokka 76.1 koostuu sisustustaiteesta ja -arkkitehtuurista, mm. sisustustyylien historiaa. Tämän luokan kirjallisuus on pääasiassa englanninkielistä. Sisustussuunnittelua arkkitehtuurin näkökulmasta on myös arkkitehtuurin luokassa 72+. Vuonna 2011 ilmestyi Helsingin yliopiston julkaisu "Sisustuskirja: tutkimuksellisia avauksia".
Minkalaista valoa/lamppua kaytettiin reessa hevosella ajaessa talvella ja kesalla 1800 luvulla? Esim. jos talvella pimeassa ajoi hevosella pitempiakin matkoja,… 1417 6.11.2012 Lyhty, jonka sisällä paloi kynttilä, oli 1800-luvulle tultaessa vakiintunut arkiseksi käyttövalaisimeksi niin sisätiloissa kuin ulkona. Ennen lyhtyä keinotekoista valaistusta - jota erään laskelman mukaan tavallisessa talonpoikaistalossa tarvittiin yli 1300 tuntia vuodessa - saatiin polttamalla päreitä. Kotitekoinen talikynttilä on myös ollut pitkään käytössä, mutta sitä tuskin on maalaisoloissamme milloinkaan käytetty pääasiallisena saati yksinomaisena valaisimena. Maalaisoloissa lyhty alkoi yleistyä vasta 1850-luvun jälkeen. Monella syrjäisellä seudulla siirryttiin kynttilälyhdyn ohi suoraan valopetrolilyhtyyn, joka oli käyttönsä mukaan esimerkiksi tallilyhty, navettalyhty tai saunalyhty. Kulkutietä valaistiin ajurinrattaiden kahdella...
Olen tekemässä mokumentti aiheesta naispedofilia ja kysyisin onko aiheesta minkäänlaista lähdemateriaalia. Olisi todella paljon apua jos saisin kyseiseen… 965 10.12.2010 Porin kaupunginkirjastosta löytyy seuraavat kirjat, jotka käsittelevät lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja pedofiliaa: Kauppinen, Sari: Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö; Kriittisiä näkökulmia lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittelyyn; Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn selvittäminen; Molander, Helena: Lapsen suojeleminen pedofilialta; Saarinen, Seidi: Miten suojelen lasta hyväksikäytöltä. Itä-Suomen yliopiston kirjastosta on lainattavissa teos Motz, Anna: The psychology of female violence, jossa on artikkeli Women who sexually and physically abuse children. Lehtiartikkeleita löytyi yksi: Myös naiset syyllistyvät hyväksikäyttöön, lehdessä Mielenterveys 1992 numero 4. Lehti on myös Porin kaupunginkirjastossa. Valaisua...
Helsingin keskustassa olevan taloyhtiömme arkistossa on asukkaille 26.10 1914 annettu kiertokirje, jossa ilmoitetaan, että "poliisilaitoksen määräyksen mukaan… 1013 11.8.2010 Tämä liittyy epäilemättä siihen, että tuohon aikaan venäläiset viranomaiset pelkäsivät Saksan maihinnousua Suomenlahdella, myös Helsinkiin. Katuvalojakin pimennettiin tai maalattiin, kuten ilmenee esim. Helsingin Energian Kaupunkikuva-julkaisusta (sivu 36): http://issuu.com/helsingin.energia/docs/kaupunkikuva Linnoitustöitäkin tehtiin tämän seurauksena pääkaupunkiseudulla: http://kaupunginosat.net/konala/index.php?option=com_content&task=view&…
Kysyisin päivämäärää, jolloin sodan jälkeen oli ensimmäinen ilta, jolloin mainosvalot paloivat ja liikkeiden ikkunat olivat valaistuja. Kävelin keskustaan sitä… 1135 9.2.2010 Käytännössä pimennysmääräyksiä purettiin vähitellen. Puolustusvoimien ylipäällikön (presidentin) julistus 30.9.1944 määräsi, että sotavalaistus lakkautettiin 3.10. Vaasan, Kuopion, Mikkelin ja Hämeen lääneissä. Muissa lääneissä asiasta sai määrätä is. (ilmasuojelu?) komentaja. (Suomen asetuskokoelma 689/1944) Uusi vastaava julistus 23.10.1944 määräsi, että sotavalaistus lakkautettiin 24.10. alkaen Viipurin, Uudenmaan, Turun ja Porin sekä Oulun läänin ja Ahvenanmaan maakunnan alueella. Sotavalaistusta koskevat määräykset jäivät edelleen voimaan Lapin läänin alueella. (Suomen asetuskokoelma 744/1944) Vaikeata on sanoa, onko vapautta ruvettu välittömästi täysimääräisesti käyttämään kaikilla paikkakunnilla.
Seuraava asia on askartanut mieltäni pitkään. Ollessamme häämatkalla Venetsiassa vuosituhannen alussa, näimme kanaalin varressa työmaan, joka oli valaistu… 1148 28.11.2008 Mahtaisikohan kyseessä olla halogeenivalolla sisältä päin valaistu ilmapallo, johon virta valoon saadaan palloon syötettyä sähköjohtoa pitkin. Kyseisiä palloja on tosiaan käytetty rakennus- ja tietyömaiden valaisemiseen sekä esim. sotilaskäytössä ja filmiteollisuudessa kuvauspaikoilla ja urheilukisoja kuvattaessa. Ilmapallo sinänsä on hyvä valaisin, koska valo sirottuu pallon sisällä tasaisesti joka suuntaan eikä aiheuta varjoja. Tiettävästi on olemassa myös led-valolla varustettu pienempi ilmapallo, jonka virtalähteenä toimii paristo. Kotimaisia halogeenipallojen valmistajia ja myyjiä ei tuntunut Internetin kautta löytyvän, ulkomaisia useitakin. http://www.aga.fi/International/Web/LG/FI/likelgagafi.nsf/repositorybya… http://kuvablogi.com...
Valo tilassa, valaistus, valaisimet ja niiden valinta? 846 21.1.2008 Kannattaa aloittaa Joensuun seutukirjastosta löytyvistä teoksista, joita voit selata ja etsiä osoitteessa http://jokunen.jns.fi/?formid=find2&sesid=1200918732&ulang=fin Haussa kannattaa käyttää asiasanahakua ja sopivia sanoja voisivat olla 'valaistus', 'valaisimet', 'sisävalaistus', 'lamput' ja 'valaisimet'. Hakusanoja kannattaa käyttää yksi kerrallaan. Hakutuloksissa näyttää olevan monia hyvältä vaikuttavia kirjoja, joista osa on tosin englanninkielisiä. Kannattaa myös hakea kotimaisesta artikkeviitetietokannasta ARTO:sta, jota voit käyttää lähimmässä kirjastossasi. Haulla 'sisävalaistus' ja 'valaistus' tulee mm. seuraavanlaisia artikkeleita: 1. Tekijät: Pettersson, Gunnar Nimeke: Sisävalaistus vaatii suunnittelua Aineisto:...
Etsin kirjallisuutta elokuva-valaisusta. Missä olisi lähin paikka mistä saisi kyseiseen osa-alueeseen liittyviä kirjoja? 930 12.10.2007 Porin kaupunginkirjastossa: Freeman, Michael Teoksen nimi Digikuvaajan valaisunhallinta Muut tekijät Sarkkinen, Eero Julkaisutiedot Jyväskylä : Docendo, 2005 Sarja Design Korvenoja, Pekka Teoksen nimi TV-kameratyön perusteet Julkaisutiedot [Helsinki] : Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, 2004 (Yliopistopaino) Sarja Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian julkaisuja. Sarja B, Oppimateriaalit, ISSN 1459-2975 ; 1 Ks. http://weborigo.pori.fi/ Elokuva-arkiston kirjastossa on seuraaavat teokset Set lighting technician's handbook : film lighting equipment, practice, and electric distribution / Box, Harry C. 2. ed., Boston : Focal Press, 1997. - 432 s. : kuv. ISBN 0-240-80257-8 FITT, Brian Lighting technology : a guide for the entertainment...