minuthandel

4 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–4.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Milloin Suomessa aloitettiin alennusmyynnit? Mitkä olivat ensimmäisiä alennusmyytyjä tuotteita? 640 25.7.2016 Tietoa siitä, milloin alennusmyynnit tarkalleen aloitettiin, emme onnistuneet löytämään. Tuskinpa sitä ihan tarkkaan tiedetäänkään. Luonnollisesti hinnoilla on ollut tapana laskea silloin kun kauppiaalla on ollut liikaa tavaraa, josta hänen on päästävä eroon. Kansalliskirjaston digitoituiduista sanomalehdistä voi etsiä alennusmyynti-ilmoituksia tekstihaulla. Esimerkiksi 5.3.1909 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä on Osuuskauppa Aitan etusivunilmoitus otsikolla ”Suuri kevätkauden alennusmyynti”. Saadakseen tilaa uusille tavaroille liike myi villa- ja pumpulikankaita 10-20 % alennuksella. Alennusmyynnin kerrottiin kestävän ”joitakuita päiviä”. Tietoja kansainvälisistä alennusmyyntikampanjoista löytyy esimerkiksi Anna Kortelaisen kirjasta Päivä...
Mistä löytyy tietoa 1900-luvun kaupoista, historian tutkielmaa varten? 2073 18.1.2013 Teoksessa Kaupasta kaikille (2009) on Katri Koistisen artikkeli ”Kyläkaupoista suuryksiköihin ja kohti uusia lähikaupan muotoja – päivittäistavarakaupan kehitys Suomessa toisen maailmansodan jälkeen”. Kirja löytyy myös verkkojulkaisuna http://www.kuluttajatutkimuskeskus.fi/files/5368/kaupasta_kaikille.pdf Samoin teoksessa Markkinoilta markettiin (2002) käsitellään vähittäiskaupan historiaa varsinkin rakennusten kautta. Oheisessa Etelä-Savon ympäristökeskuksen tiedotteessa ”Kaupankäynnin muutokset näkyvät elinympäristössämme” (9.9.2002) kirjan teemasta http://www.ymparisto.fi/print.asp?contentid=29110&lan=fi&clan=fi Tukkukaupan historiaa käsittelee Kai Hoffmanin teos: Tukkukauppaa, keskusjärjestötoimintaa, järjestö-toimintaa:...
Tarvitsisin sellaisen kirjan missä on tietoa myymälämarkkinoinnista. Löysin tämän linkin missä neuvottiin joitain kirjoja, mutta tuostakin on jo aikaa. Onkohan… 1329 12.10.2011 Hei ! Aaltoyliopiston kirjastosta (Mechelininkatu 3 d, puh 47038423) löytyy seuraava gradu: Rancken,Samppa & Tapanainen,Jari: Tehokkaan myymälämarkkinoinnin toteutus päivittäistavarakaupan kilpailumuotona (2007) Helmet-kirjastoissa(www.helmet.fi) seuraavia: Mykkänen, Lauri:Viron vähittäiskaupan rohkeat kehittäjät 1990-luvulla (2010) Hirvi,Annika: Visualistin työkalupakki Peltola,Heikki:Palveluloisto ja kiehtomisen jalo taito:kaupan keinot hyperkilpailussa Havumäki,Heidi:Kauppa:toiminnan suunnittelusta markkinointiin Retail:kaupan työt ja toiminta Kilpailuetumme:tutkimusmatka kehittyvään K-kauppiasyrittäjyyteen Markkanen,Susanna:Myymäläympäristö elämysten tuottajana:myymäläsuunnittelun työkalupakki Miettinen, Tuija:Mää oon myyjä,mikäs...
Milloin ilmestyivät hintalaput hyllyjen reunoihin? Liittyykö se jotenkin 60-luvun alun rahauudistukseen? 785 31.3.2007 Tarkkaa vastausta käytettävissä olevien lähteiden perusteella on vaikea antaa, mutta hintojen hyllymerkintöjä voidaan varmastikin jäljittää Suomessa kaupan uusien konseptien ja innovaatioiden läpimurtoon jo 1950-luvun alkupuolelle saakka. Aiemmasta myyjän työsta suuri osa siirrettiin asiakkaan hoidettavaksi. Myymäläkoot suurenivat ja toimintoja tehostettiin ja rationalisoitiin.Tällöin perustettiin ensimmäiset itsepalveluperiaatteella toimivat pikamyymälät, joissa asiakkaat itse keräsivät ostoksensa ja maksoivat kassaan. Tuotteiden hinnat oli luonnollisestikin tehtävä asiakkaille näkyviksi. Kehitys johti 1960-luvun lopulla alennushallien ja myöhemmin marketien ja nykyistenkaltaisien ostoskeskuksien syntymiseen. Lähteenä käytety teosta...