| Kuinka monta pariskuntaa Suomessa on tällä hetkellä rekisteröidyssä parisuhteessa? Käsittääkseni edelleen on pareja, jotka eivät ole muuttaneet rekisteröityä… |
493 |
|
|
|
Rekisteröidyssä parisuhteessa oli Suomessa ajankohtana 31.12.2022 yhteensä 2 166 henkilöä, eli noin tuhat paria.
Lähde: Tilastokeskus, väestörakennetilasto, tietokantataulukko Siviilisääty iän ja sukupuolen mukaan. |
| Montako 1937 syntynyttä Suomessa elossa viimeisimmän tiedon mukaan ? |
831 |
|
|
|
Tilastokeskuksen väestötilastojen mukaan Suomessa syntyi vuonna 1937 yhteensä 72 319 lasta. Vuoden 2022 lopussa Suomen väestöön kuului 26 024 henkilöä, jotka olivat 1937 syntyneitä eli tuolloin 85-vuotiaita.
Jälkimmäinen luku ei kuitenkaan tarkalleen ottaen kuvaa sitä, kuinka moni vuonna 1937 Suomessa syntyneistä lapsista on elossa, sillä osa heistä on sittemmin muuttanut ulkomaille, ja vastaavasti Suomeen on vuosien saatossa muuttanut henkilöitä, jotka ovat syntyneet vuonna 1937, mutta jossain muussa maassa kuin Suomessa.
85-vuotiaiden ryhmä koostuu siis niistä vuonna 1937 syntyneistä henkilöistä, jotka asuivat Suomessa vakinaisesti vuoden 2022 lopussa riippumatta siitä, missä maassa he ovat syntyneet.
Laskennallisten kuolleisuus- ja... |
| Montako 1949 syntynyttä henkilöä elossa suomessa nyt.? |
1402 |
|
|
|
Tilastokeskuksen väestötilastojen mukaan Suomen väestöön kuului vuoden 2021 lopussa 70 729 henkilöä, jotka ovat syntyneet vuonna 1949.
Suomessa syntyi vuonna 1949 yhteensä 103 515 lasta. Nykyväestön 70 729 vuonna 1949 syntynyttä henkilöä ei kuitenkaan tarkalleen ottaen kuvaa sitä, kuinka moni vuonna 1949 Suomessa syntyneistä lapsista on elossa, sillä osa syntyneistä lapsista on sittemmin muuttanut ulkomaille, ja vastaavasti Suomeen on vuosien saatossa muuttanut henkilöitä, jotka ovat syntyneet vuonna 1949 jossain muussa maassa kuin Suomessa.
Laskennallisten kuolleisuus- ja eloonjäämislukujen perusteella voidaan todeta, että vuonna 2021 elossa olevia tämän ikäluokan edustajia 100 000 elävänä syntyneestä olisi ollut 81 897.
Lähteet:... |
| Lapseni kysyi minulta eilen, että onko maailmassa enemmän kuolleita ihmisiä kuin nyt eläviä? Eli onko nyt eläviä ihmisiä enemmän lukumäärällisesti kuin niitä… |
761 |
|
|
|
Joskus 1970-luvun tienoilla maailmalla alkoi levitä näennäistotuus, jonka mukaan maapallon väestö olisi lisääntynyt niin paljon, että elävien ihmisten lukumäärä olisi jo suurempi kuin kuolleiden. Huikeimmat väitteet ovat esittäneet, että jopa 75% koskaan eläneistä ihmisistä olisi yhä elossa. Väestötieteilijä Carl Haub on kuitenkin tekemiinsä arvioihin pohjautuvien laskelmien perusteella osoittanut tämän paikkansapitämättömäksi pötypuheeksi. Haubin mukaan vuosituhannen alkupuolella (2002) kaikkina aikoina maailmassa eläneiden ihmisten yhteenlaskettu lukumäärä oli noin 106 miljardia, mistä sillä hetkellä elävien osuus oli vain noin 6%. Elävät ovat siis selvänä vähemmistönä ihmiskunnan väestöhistoriassa, ja on luultavaa, ettei heidän määränsä... |
| Kuinka monta suomalaista syntyi eri vuosikymmenillä, alkaen 1930-luvulta? |
2788 |
|
|
|
Alla olevaan taulukkoon on poimittu elävänä syntyneiden määrät Suomessa 1930–2021.
Vuosi
Elävänä syntyneet
1930–1939
715 229
1940–1949
893 919
1950–1959
896 175
1960–1969
782 233
1970–1979
629 384
1980–1989
634 526
1990–1999
625 533
2000–2009
578 148
2010–2019
547 597
2020
46 463
2021
49 594
Lähde: Tilastokeskus, Syntyneet-tilasto, tietokantataulukko Elävänä syntyneet sukupuolen mukaan. |
| Paljonko Rovaniemellä asuu vuosina 1945-1950 syntyneitä yhteensä? Suuret ikäluokat. |
202 |
|
|
|
Tilastokeskuksen väestörakennetilaston mukaan vuoden 2021 lopussa Rovaniemellä asui 71–76-vuotiaita (eli 1945–1950 syntyneitä) yhteensä 3 819 henkilöä: https://pxdata.stat.fi:443/PxWeb/sq/ae6ae864-12d4-437e-86a3-f36be595c6bf
Väestörakennetilaston kotisivu: https://stat.fi/tilasto/vaerak
Vuotta 2022 koskevat lopulliset väestörakennetilastot julkaistaan 31.3.2023.
Väestön ennakkotilaston mukaan vuoden 2022 lopussa Rovaniemellä asui 72–77-vuotiaita (eli 1945–1950 syntyneitä) yhteensä 3 719 henkilöä: https://pxdata.stat.fi:443/PxWeb/sq/efd4ffa5-2a00-4262-acee-5262712624de
Väestön ennakkotilaston kotisivu: https://stat.fi/tilasto/vamuu
Ohjeita tietokantataulukoiden käyttöön: https://www.stat.fi/tup/tilastotietokannat/... |
| Kuinka monta yli 100-vuotiasta oli Suomessa 31.12.2022 ikäryhmittäin ja sukupuolen mukaan jaoteltuna? |
314 |
|
|
|
Tilastokeskus julkaisee vuotta 2022 koskevat lopulliset väestörakennetiedot 31.3.2023. Tuolloin kysymäsi ikäryhmittäinen jaottelu yli 100-vuotiaista Suomessa 31.12.2022 tulee saataville taulukkoon 11rd -- Väestö iän (1-v. 0-112) ja sukupuolen mukaan, 1972-2021: https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11rd.px/
Tällä hetkellä saatavilla on ennakkotieto sata vuotta täyttäneiden määrästä 31.12.2022, mutta siinä ei ole ikäryhmittäistä jaottelua: https://pxdata.stat.fi:443/PxWeb/sq/ad06fddf-3194-44b6-8bf3-939266fe1bd2
Ohjeita Tilastokeskuksen tietokantataulukoiden käyttöön: http://www.stat.fi/tup/tilastotietokannat/kayttoohjeet.html |
| Mitä kieliä puhutaan pk-seudun ja Turun peruskoululaisten perheissä? Nyt puhutaan paljon S2-oppilaista. En löytänyt tilastoa, jossa olisi peruskouluikäisten… |
296 |
|
|
|
Kototietokannasta saa ikäryhmittäisiä tietoja väestöstä äidinkielen mukaan suurimpien kaupunkien osalta taulukosta Kieli iän ja sukupuolen mukaan: maakunnat ja suurimmat kaupungit, 1990-2021.
5–14-vuotiaiden yleisimmät äidinkielet 2021:
Espoo: suomi, ruotsi, arabia, venäjä, somali, viro, englanti, albania, kiina ja kurdi
Helsinki: suomi, ruotsi, somali, venäjä, arabia, viro, englanti, kurdi, farsi ja kiina
Vantaa: suomi, venäjä, viro, arabia, somali, ruotsi, albania, kurdi, englanti ja farsi
Turku: suomi, ruotsi, arabia, somali, kurdi, albania, venäjä, viro, farsi ja englanti
Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta saa tietoja peruskoulun oppilaiden äidinkielistä oppilaitoksen maakunnan mukaan: Vipunen: oppilaat äidinkielen... |
| Kuinka monta vuonna 1957 syntyneistä on edelleen elossa tällä hetkellä? |
1112 |
|
|
|
Tilastokeskuksen ennakollisten väestötilastojen mukaan Suomen väestöön kuului vuoden 2022 lopussa 70 226 henkilöä, jotka ovat syntyneet vuonna 1957.
Suomessa syntyi vuonna 1957 yhteensä 86 985 lasta. Nykyväestön 70 226 vuonna 1957 syntynyttä henkilöä ei kuitenkaan tarkalleen ottaen kuvaa sitä, kuinka moni vuonna 1957 Suomessa syntyneistä lapsista on elossa, sillä osa syntyneistä lapsista on sittemmin muuttanut ulkomaille, ja vastaavasti Suomeen on vuosien saatossa muuttanut henkilöitä, jotka ovat syntyneet vuonna 1957 jossain muussa maassa kuin Suomessa.
Laskennallisten kuolleisuus- ja eloonjäämislukujen perusteella voidaan todeta, että vuonna 2021 elossa olevia tämän ikäluokan edustajia 100 000 elävänä syntyneestä olisi ollut 90 568.... |
| Kuinka monta 1948 syntynyttä oli elossa 2021 |
480 |
|
|
|
Vuoden 2021 lopussa Suomessa oli elossa 71 211 vuonna 1948 syntynyttä eli 73-vuotiaita. Se oli noin 1,3% Suomen väkiluvusta. Lähde: Tilastokeskuksen väestörakenne-taulukko
|
| Kuinka monta 1952 syntynyttä elossa yhä? |
1083 |
|
|
|
Tilastokeskuksen väestötilastojen mukaan Suomen väestöön kuului vuoden 2021 lopussa 70 892 henkilöä, jotka ovat syntyneet vuonna 1952.
Suomessa syntyi vuonna 1952 yhteensä 94 314 lasta. Nykyväestön 70 892 vuonna 1952 syntynyttä henkilöä ei kuitenkaan tarkalleen ottaen kuvaa sitä, kuinka moni vuonna 1952 Suomessa syntyneistä lapsista on elossa, sillä osa syntyneistä lapsista on sittemmin muuttanut ulkomaille, ja vastaavasti Suomeen on vuosien saatossa muuttanut henkilöitä, jotka ovat syntyneet vuonna 1952 jossain muussa maassa kuin Suomessa.
Laskennallisten kuolleisuus- ja eloonjäämislukujen perusteella voidaan todeta, että vuonna 2021 elossa olevia tämän ikäluokan edustajia 100 000 elävänä syntyneestä olisi ollut 85 770.
Lähteet:... |
| Kuinka suuri suhteellinen osuus Uudenmaan asukkaista on ruotsinkielisiä? |
336 |
|
|
|
Vuonna 2021 Uudenmaan asukkaista 7,6 % oli ruotsinkielisiä.
Tieto löytyy Tilastokeskuksen väestörakennetilastosta, taulukosta 11ra -- Tunnuslukuja väestöstä alueittain, 1990-2021: https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaerak/statfin_v…;
Ohjeita taulukon käyttöön: https://www.stat.fi/tup/tilastotietokannat/kayttoohjeet.html |
| Kuìnka monta 93 vuotiaita on elossa 2022? |
307 |
|
|
|
Tämän hetken tuoreimpien väestön ennakkotilaston tietojen mukaan marraskuussa 2022 Suomessa oli 93-vuotiaita yhteensä 7 279.
Lähde: Tilastokeskus, väestön ennakkotilaston tietokantataulukko väestörakenteen ennakkotiedot alueittain. |
| Onko Ruotsin väestöstä suurempi osa mies- vai naispuolista? |
278 |
|
|
|
Ruotsin tilastoviraston mukaan Ruotsissa oli vuoden 2021 lopussa naisia 5 191 619 ja miehiä 5 260 707, eli miehiä on enemmän.
Lähde: Ruotsin tilastovirasto SCB, Sveriges befolkning. |
| Montako 1954 syntynyttä Suomessa elossa viimeisimmän tiedon mukaan ? |
1775 |
|
|
|
Tilastokeskuksen väestötilastojen mukaan Suomen väestöön kuului vuoden 2021 lopussa 70 779 henkilöä, jotka ovat syntyneet vuonna 1954.
Suomessa syntyi vuonna 1954 yhteensä 89 845 lasta. Nykyväestön 70 779 vuonna 1954 syntynyttä henkilöä ei kuitenkaan tarkalleen ottaen kuvaa sitä, kuinka moni vuonna 1954 Suomessa syntyneistä lapsista on elossa, sillä osa syntyneistä lapsista on sittemmin muuttanut ulkomaille, ja vastaavasti Suomeen on vuosien saatossa muuttanut henkilöitä, jotka ovat syntyneet vuonna 1954 jossain muussa maassa kuin Suomessa.
Laskennallisten kuolleisuus- ja eloonjäämislukujen perusteella voidaan todeta, että vuonna 2020 elossa olevia tämän ikäluokan edustajia 100 000 elävänä syntyneestä olisi ollut 88 705.
Lähteet:... |
| Keskimääräinen elinikä Suomessa? Sanotaan, että suomalaisten elinikä on noussut kymmeniä vuosia 1940-luvulta. Miten lapsikuolleisuus ja 20-30 vuotiaiden… |
2208 |
|
|
|
Keskimääräisellä eliniällä viitataan usein elinajanodotteeseen. Sillä tarkoitetaan vuosien määrää, jonka verran tietyn ikäinen henkilö eläisi kuolleisuuden pysyessä ennallaan. Vastasyntyneiden elinajanodotteet sukupuolen mukaan ovat saatavilla Tilastokeskuksen StatFin-tietokannasta aikasarjana: https://pxweb2.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__kuol/statfin_kuol_pxt_12am.px/
Elinajanodotetta pidetään parhaana ja vertailukelpoisimpana kuolevuuden tason mittarina, koska se ottaa huomioon ikärakenteen muutokset ja väestön määrän. Elinajanodote mahdollistaa siis kuolevuuden kehityksen vertailukelpoisen tarkastelun ajassa ja eri alueiden välillä.
Elinajanodote kuvaa termissä mainitusta odote-sanasta huolimatta vain laskentahetken... |
| Tulossa Kansainvälinen tyttöjen päivä 16.10.2022 ja tilaus tiedoista 0-14 vuotiaiden tyttöjen määrästä faktana. Onko tuoretta tietoa tai vähintään 31.12.2021… |
170 |
|
|
|
Tällä hetkellä Tilastokeskuksen tuoreimmat väestötiedot ovat elokuulta 2022. Tuolloin 0–14-vuotiaita tyttöjä oli Suomessa 411 995. Syyskuun ennakkoväkiluvut julkaistaan 27.10.2022.
Kuukausittaiset ennakkotiedot väestöstä iän ja sukupuolen mukaan löytyvät väestön ennakkotilastosta: https://stat.fi/tilasto/vamuu
Tilaston taulukoihin pääset täältä: https://pxweb2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vamuu/?tablelist=true
Tiedot saat poimittua taulukosta 11lj -- Väestörakenteen ennakkotiedot alueittain: https://pxweb2.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vamuu/statfin_vamuu_pxt_11lj.px/
Vuoden 2021 lopussa Suomessa asui 0–14-vuotiaita tyttöjä 416 349.
Lopulliset väkilukutiedot vuosittain löytyvät väestörakennetilastosta,... |
| Monta yli 106 vuotiasta on tänäpäivänä |
1214 |
|
|
|
Tuorein tieto 106 vuotta täyttäneiden määrästä kuvaa tilannetta ajankohtana 31.12.2021. Silloin 106-vuotiaita tai vanhempia (eli vuonna 1915 tai aiemmin syntyneitä) oli Suomessa yhteensä 26 henkilöä.
Lähde: Tilastokeskus, väestörakennetilaston tietokantataulukko 11rd -- Väestö iän (1-v. 0-112) ja sukupuolen mukaan, 1972-2021 |
| Kuinka monta 1929 syntyneitä elossa vuonna 2022 Suomessa ( naiset ja miehet) ? |
551 |
|
|
|
Tilastokirjastosta vastattiin näin:
Väestörakennetilaston 1-vuotisikäryhmittäisessä taulukossa on vuoden 2021 lopun tilanne (31.12.2021). Nämä vuonna 1929 syntyneet ovat siinä 92-vuotiaita miehiä ja naisia. Lukumäärä on 9 147.
Valmis poiminta tilastosta:
https://pxweb2.stat.fi:443/PxWeb/sq/a7684b06-d91d-49ba-a886-4dcb9127e57f
Lähde:
https://pxweb2.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11re.px/
Tilastokeskuksen sivulta tilasto löytyy tätä polkua pitkin: tilastokeskus.fi > tilastotieto > väestö ja yhteiskunta > väestörakenne > tietokantataulukot > StatFin-tietokanta: selaa tietokantataulukoita >
5. 11re -- Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan alueittain, 1972-2021.
Vuonna 1929 puolestaan... |
| Korsnäsin kunnan on sanottu olevan maailman ruotsinkielisin kunta. Ilmeisesti Luodon kunta on kuitenkin tätä nykyä Manner-Suomen ruotsinkielisin kunta. … |
1908 |
|
|
|
Luoto todellakin on vuoden 2020 väestötilastojen mukaan Manner-Suomen ruotsinkielisin kunta. Sen asukkaista 91,6 prosenttia puhuu ruotsia äidinkielenään. Jos Ahvenanmaakin otetaan mukaan, ovat Suomen ruotsinkielisimmät kunnat nämä:
Suomen ruotsinkielisimmät kunnat 2020
Kunta
Ruotsinkielisten osuus, %
Sottunga
96,0
Lemland
92,1
Saltvik
91,9
Luoto
91,6
Finström
89,9
Hammarland
88,7
Pedersören kunta
88,5
Sund
88,3
Jomala
88,0
Eckerö
87,7... |