kläder

92 osumaa haulle. Näytetään tulokset 41–60.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Löytyisikö voimistelupuvun kaavaa käsityölehdistä. 2212 Muotimuksun numero 3/2003 ja Suuren käsityölehden numero 8/2003 sisältävät ohjeita tyttöjen jumppavaatteisiin, myös voimistelupukuun. Ohjeet ovat kaava-arkeilla. Näitä lehtiä ei ole enää saatavilla Hämeenlinnan kirjastosta, mutta Hattulan ja Janakkalan kirjastoissa niitä näyttäisi vielä olevan.
Kuka on suunnitellut jussi-paidassa olevan salmiakkikuvion ja värit ja onko se suojattu desiign-kuvio 4235 Jussipaita on perinteisten pohjalaistyyppisten villapaitojen pohjalta uudelleen muokattu villapaita. Sen synnystä on parikin eri versiota. Toisen mukaan ensimmäinen jussipaita suunniteltiin ja neulottiin Lapualla näytelmään Pohjalaisia Harrin Jussin roolia varten vuonna 1914. Toisen version mukaan ensimmäiset paidat neulottiin käsinneulekoneella eteläpohjalaiselle pesäpallojoukkueelle vuonna 1927. Eteläpohjalainen osakunta oli etsinyt pesäpallojoukkueelle pohjalaista tyyppiä edustavaa paitaa. Asiaa on tutkinut Marketta Luutonen väitöskirjassaan Kansanomainen tuote merkityksenkantajana: tutkimus suomalaisesta villapaidasta (1997). Hänen artikkelinsa aiheesta löytyy alla olevan linkin kautta: http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/monitiet/...
Kirjastonhoitaja, Löytyisiköhän kaunokirjallisuuden tai runouden puolelta jotain teosta, joka käsittelisi yhtenä teemanaan vaatteiden/pukeutumisen merkitystä? 692 Tässä joitakin ehdotuksia: Krohn, Leena: Ihmisen vaatteissa Andersen, H.C.: Keisarin uudet vaatteet Twain, Mark: Prinssi ja kerjäläispoika Conlon-Mckenna, Marita: En liten hattaffär på hörnet Roberts, Nora: Jotain uutta Roberts, Nora: Jotain lainattua Roberts, Nora: Jotain sinistä Jansson, Tove: Taikurin hattu Westerfeld, Scott: Niin eilistä Vimma, Tuomas: Helsinki 12 Weisberger, Lauren: Paholainen pukeutuu Pradaan Jerome K: Joutilaita mietteitä Tuure, Leila: Hatuntekijä
Onko olemassa satu, jossa prinsessalle (tai prinssille) tehdään puku hänen omista hiuksistaan? 1425 Lähetimme kysymyksesi edelleen valtakunnalliselle kirjastoammattilaisten sähköpostilistalle ja sieltä ehdotettiin kahta satua. Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut -sadussa prinsessa Saraste kutoo haltijan hääviittaa omista hiuksistaan. H.C. Andersenin sadussa Villijoutsenet taas sisar kutoo omista hiuksistaan veljilleen paidat, jotta nämä voivat kumota lumouksen ja palata takaisin miehiksi. Satu löytyy useastakin satukokoelmasta. Teosten saatavuustiedot voit tarkistaa pääkaupunkiseudun Helmet -aineistotietokannasta: http://www.helmet.fi/
Onko kirjoja tai lehtiä joissa olisi 50 luvun vaatteiden kaavoja? 1343 Ainakin näistä Suuren käsityölehden numeroista löytyy: - 2009: nro 9, - 2008: nro 10 - 2005, nro 2 Lehtiä löytyy muutamista Helmet-kirjastoista: www.helmet.fi
Lahden kaupunginkirjasto: Mikä on sen ison vaaleanpunaisen pukuhistoriallisen kirjan nimi ja tekijä. Kirja on sen verran pitkä selkäinen, että se ei… 1780 Hei! Tarkoitat mahdollisesti teosta Hill, Margot Hamilton The evolution of fashion : pattern and cut from 1066 to 1930 / Margot Hamilton Hill, Peter A Bucknell. - London : Batsford ; New York : Drama Book, 1987. - 225 s. : kuv. ; 33 cm Sis. kaavamallit historiallisiin asuihin. Kirjan kannet ovat vaaleanpunaiset ja kannessa on piirretty mies- ja naishahmo historiallisissa asuissa. Kirja on korkea (33 senttiä) ja sisältää kaavamalleja historiallisiin pukuihin. Muita kaavoja ja kaavamalleja sisältäviä pukuhistoriallisia teoksia löytyy mm. luettelosta Wanhoja pukuja kaavoineen. http://kaupunginkirjasto.lahti.fi/valikoima_wanhoja_pukuja.pdf
Missä lehdissä (missä numeroissa) on äitiysvaatteiden kaavoja? Haussa kesäinen äitiyshame ystävän häihin. 4143 Artikkelitietokanta Aleksin mukaan mahdollisesti sopivien äitiysvaatteiden (mekot, hameet, tunikat) kaavoja löytyy ainakin seuraavista lehdistä: Suuri käsityölehti: 2/2011: hihaton leveähelmainen polvipituinen mekko 5-6/2010: salsahame, väljä tunika 1/2008: muotisuunnittelija Hanna Sarénin moderni äitiysvaatemallisto, jossa mm. hihaton paljettikoristeinen tunika 2/2007: kietaistava äitiysmekko 10/2004: nilkkapituinen mekko; tunika, jossa V-pääntie ja taakse solmittava vyö 10/2003: hihaton tunika 4/2003: hieman polven yli ulottuva hame 5/2002: tunika 2/2001: liivihame 1/1999: mekko ja tunika 2/1996: liivihame ja mekko Muotimuksu 2/2003: suoralinjainen olkaimellinen äitiysmekko Mekko- ja hamemuoti on viime vuosina ollut melko väljä, joten...
Haluaisin hankkia jostain viikinkiaikaisen näköisiä vaatteita, mistäköhän sellaisia voisi ostaa? Niiden lisäksi minua kiinnostaisivat vielä vanhahtavat ja… 3187 Viikinkivaatteita myyviä paikkoja emme juuri löytäneet. Tässä yksi suomalainen kauppa, jonka valikoimiin kuuluu viikinkiasu http://www.marakatti.palvelee.fi/tuotteet.html?id=14/503 Ulkomaisia sivuja kannattaa etsiä esim. hakusanoilla viking clothing. Näin saadaan esim. sivusto http://www.viking-shield.com/vikingclothing.html Keskiaikaisia vaatteita haulla: Middle Ages clothing. Saadaan esim. sivusto http://www.medievalclothier.com/
Onko tietoa musta-harmaasta "jussipaidasta"? onko sillä omaa nimeä, mikä sen historia on? 3016 Marketta Luutonen on tehnyt väitöskirjan Kansanomainen tuote merkityksen antajana: tutkimus suomalaisesta villapaidasta. Väitöskirjan toinen pääkohde on juuri jussipaita. Jussipaitoja tehtiin tummanpunaharmaana. Myöhemmin valmistettuja paitoja, joiden värit olivat sininen ja harmaa kutsuttiin anttipaidaksi. Sini-harmaan version nimitys anttipaita juontaa juurensa siihen, että ensimmäisenä näitä paitoja valmistanut kutomo sijaitsi Isontalon Antin mailla. Alahärmäläinen Kleemolan kutomo oli alkanut valmistaa näitä siniharmaita paitoja 1950-luvun alussa, koska puna-harmaa väritys ei miellyttänyt kaikkia ja körttiläisille tummempi paita kävi paremmin kaupaksi. Jussipaidasta on valmistettu myös mustan ja harmaan yhdistelmää, jolle ei kuitenkaan...
Naisten ja miesten vaatemitoitusten erot? Esim. mitä kokoa vastaa naistenkoon C52 miesten koossa. 11008 Sivulla http://www.provestis.fi/kokotaulukko.htm alareunassa on unisex-vaatteiden kokojen vastaavuuksia. Kirjainkoot S, M, L jne. määräytyvät rinnanympäryksen perusteella. Näistä löytyvät taulukot sivulta http://www.finatex.fi/index.php?mid=2&pid=48 Osoitteista http://www.finatex.fi/media/N-2001.pdf ja http://www.finatex.fi/media/Passeli_miehet.pdf löytyvät miesten ja naisten vaatetuksen mittataulukot, joista näkee kunkin koon vartalon mitat tarkkaan eriteltynä vielä normaalivartaloisiin, tanakoihin jne. Sieltä voit vertailla naisten ja miesten kokojen mittoja. Naisten koko C52 (lantion ympärys 130 cm) voi vastata miesten kokoja esim. C62, C124, D62 tai D124 riippuen pituudesta (C-koot normaalivartaloinen mies, D-koot tanakka).
Mistä mahdan löytää oppimateriaalia vaatteiden muotoiluun? Vaatteen muotoilu kankaasta sovitusnuken päälle. Minulla on yksi kirja asiasta: kirjoittajat Anttila… 2109 En onnistunut löytämään sovitusnuken päälle muotoilusta muuta kuin Anttila, Raija & Jokinen, Raili : Sovitus & muotoilu, joka sinulla jo on.
Miten aateliset puettiin arkkuun v.1880? Helene Mannerheim, Mannerheimin äiti olisi kyseessä, mutta jos hänestä ei löydy tietoja myös yleinen tieto Askaisten… 1613 Kirjastomme kokoelmassa on runsaat 300 teosta, jotka liittyvät Mannerheimiin tai hänen sukulaisiinsa. Useimmat on kuvitettu, ja joukossa on useita kokonaisia kuvateoksia. Mutta Mannerheimin lapsuudenkotiin ja perheeseen liittyviä kuvia on kovin niukasti. Kirjoissa toistuvat samat perheenjäsenten muotokuvat. Hautajaiskuvia ei löydy myöskään Eva Mannerheim-Sparren lapsuudenmuistelmista eikä Sophie Mannerheimin elämäkerroista. Eva Mannerheim kertoo äitinsä hautajaisista mutta ei anna kaipaamiasi käytännön detaljeita. Hän mainitsee vain oman asunsa: ”pitkän, maatalaahaavan turkin”. (Mannerheim-Sparre, Eva: Lapsuuden muistoja. Otava 1952, s. 96). Kuoleman kulttuurihistoriasta on melko paljon materiaalia. Mutta kirjat käsittelevät etupäässä...
Mistä vaatekaupoista Helsigissä löytyy naisille kokoja 52-56? Tiedän seuraavat: H&M, KappAhl, Lindex, Lorella, Stockmann. Mutta onko muita? 1302 Haloselta löytyy joitakin malleja suuria kokoja. Myös Seppälässä on 52 kokoa olevia vaatteita. Verkkokaupoista löytyy myös kattava valikoima 52-56 kokoa olevia vaatteita. http://isotkoot.com/ http://www.misura.fi/
Miten vaatteet ja muut tavarat tulisi säilöä kylmässä ulkovarastossa? Pitääkö vaatteet laittaa esim. muovipussiin? 11642 Marttaliiton kotisivuilta löytyy hyviä neuvoja arkeen, ja myös vaatteiden säilyttämisestä ulkovarastossa löytyi ohje: "Ullakolla, kellareissa ja ulkovarastoissa vaatteet on hyvä säilyttää muovilaatikoissa tai muovipusseissa, jotka voidaan sulkea tiiviisti." "Käytettyinä hankitut vaatteet kannattaa pestä huolellisesti ennen kaappiin laittoa." http://www.martat.fi/neuvot_arkeen/tuholaisten_torjunta/vaatteet/
En halua ostaa paljon vaatteitta. Löytyykö sellaisia kirjoja missä on neuvottu mitkä ovat klassikkovaatteita naiselle. 1131 Hei! Tampereen kaupunginkirjastossa on teos Dubin,Tiffany: Vintage style: buying and wearing classic vintage clothes. Kirjaa ei valitettavasti ole Vesilahden kirjastossa, mutta siitä voi tehdä seutuvarauksen Piki-verkkokirjastossa http://kirjasto.tampere.fi/Piki?formid=find2
Tietäisittekö, mistä kirjoista löytäsin tietoa ja ohjeita keskiaikaisiin vaatteisiin ja asusteisiin ? Kiitoksia etukäteen ! 1172 Lappeenrannasta löytyvät: LANGH, Tea: Keskiajan tunnelmissa: ideakirja tekevälle ; EMBLETON, Gerry: Medieval military costume: recreated in colour photographs ; RUBY, Jennifer: People in costume: The medieval world ; LAPPALAINEN, Mare : Vaatteet ennen ja nyt: ideakirja vaatteentekijöille Lisäksi pukeutumisen historiasta yleensä löytyy kirjoja hyllyluokasta 90.21 Muoti ja muodin historia. Esim. BRUHN,Wolfgang: Pukuhistorian kuvasto ; COSTUME worldwide: a historical sourcebook ; RACINET, Albert: Illustrated history of European costume ; SKOLNIKOV, S.P.: Historialliset päähineet, kampaukset ja korut Katso myös aiemmin vastattu kysymys samasta aiheesta, sisältää linkkejä myös aiheeseen liittyville nettisivuille: http://www.kirjastot.fi/fi-fi...
Kaarlo Merimaan kirjassa Kräki-Kalle ja Limperi (sivu 7 NTK) on seuraavanlainen keskustelu: - Kädet pois housuntaskusta, mies ojensi lorvehtivaa poikaa. -… 1442 Useimmat suomen kielen sanakirjat antavat todellakin vain kaksi mainitsemaanne merkitystä sanalle klahvi. Mutta muitakin merkityksiä on. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta sain tiedon, että sanalla voidaan tarkoittaa myös vaatteiden tai jalkineiden läppämäisiä osia. Eli klahvi voi tarkoittaa myös hihan päälle käännettävää kalvosinta tai taskun läppää tai kantta. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa on neuvontapuhelin, jossa tällaisiin kysymyksiin voi saada vastauksia. http://www.kotus.fi/index.phtml?s=214
Mistä löydän tietoa lasten kulttuurihistoriasta, esim. riimien ja lorujen kasvatukseen liittyvästä perinteestä, lasten esiliinoista ja lasten nenäliinoista,… 1869 Riimeistä ja loruista kerrotaan esim. näissä kirjoissa: Alanko, Anna-Liisa: Kotiveräjällä : Immi Hellén ja kansalliset kasvatusaatteet Hämäläinen-Forslund, Pirjo: Maammon marjat : entisaikain lasten elämää Pieni suuri maailma : suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia / toim Liisi Huhtala ym. Avaa lastenkirja! : johdatus lastenkirjallisuuden lajeihin ja käyttöön / toim. Marja Suojala, Maija Karjalainen Lasten vaatetuksesta löytyy tietoa mm. kirjoista Heikkilä, Anitta: Vaate lapsen elämässä : koululaisen pukeutuminen pohjoissuomalaisessa maalaiskylässä vuosina 1909-1939 Franck, Marketta: Waatteen wiesti ja wiettelys
Olen aloittamassa opinnäytetyön tekemistä ja aiheeni liittyisi sairaala vaatetuksiin. Olen yrittänyt hakea eri hakusanoilla ainakin helmetin-sivuilta tietoa… 2476 Oletan, että kysymys on Suomen terveydenhuoltohenkilöstön vaatetuksen historiasta. Medic-tietokannasta löytyi seuraavanlaisia lehtiartikkeleja: Haltia, M; Herzen, A von "Aateet on mun vaatteet" : kuvadokumentteja Suomen lääkäreiden ja sairaanhoitajien asuista 1600 - 1900 -luvuilta (lehdessä Duodecim 1996 vol. 112 no.23 s. 2283-2300) Saatavilla Tikkurilan kirjastosta. Sarén, S Uusia ideoita laitosvaatetukseen : asennemuutosta kaivataan lehdessä Sairaala 1999 vol. 61 no. 8 s. 24-27 Pylvänäinen, I Terveydenhuoltohenkilöstön työpuvun uusi malli Sairaala 1985 vol. 48 no. 1 s. 21-23 Pitko, S Työvaate lähin työympäristö Sairaanhoitaja - Sjuksköterskan 1979 vol. 55 no. 16 s. 14-5 Sairaala ja Sairaanhoitaja - Sjuksköterskan -lehtien...
Mistä mallia 60-luvun pukeutumiseen? 5164 Seuraavista kirjoista löytynee vinkkejä: Lehnert, Gertrud: 1900-luvun muodin historia Peacock, John: Länsimainen puku antiikista nykypäivään Peacock, John: Men's fashion Peacock, John: Fashion sourcebooks: the 1960's Myös näistä nettiosoitteista löytyy tietoa 1960-luvun muodista: http://desthea.com/muotimissio/index.php/teematyyli/60_luvun_muotia http://www.tyylitaika.com/1960-luvun-muoti.html http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=5&ag=33&t=577